Ilta Sanoma

Venäjän presidentistä julkaistut videot ovat herättäneet kysymyksiä kansainvälisessä mediassa.

Vladimir Putinin terveydentilasta on liikkeellä useita spekulaatioita.

Vladimir Putinin terveydentilasta on liikkeellä useita spekulaatioita. Kuva: Maxim Shemetov / Reuters, Twitter

Spekulaatiot Venäjän presidentin Vladimir Putinin, 69, terveydentilasta lisääntyivät taas maanantaina, kun hänestä julkaistiin video- ja kuvamateriaalia, jossa hänen oikea kätensä näyttää luonnottoman jähmeältä.

Lauantai-iltana kuvatulla videolla Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu ja hänen tyttärensä Ksenia Shoigu esittelevät Putinille sotamuseota osana Venäjän laivaston päivää.

Videolla Putin huitoo useita kertoja hyttysiä vasemmalla kädellään, mutta ei liikuta lainkaan oikeaa kättään - ei edes silloin, kun hän näyttää huitaisevan oikeaa poskeaan. Videota ovat hämmästelleet muun muassa brittilehdet Daily Mail ja The Sun.

Putinin oikeaa kättä on analysoitu jo aiemminkin. Jähmeää kättä ja Putinin erikoista, toispuoleista kävelytyyliä on arvailtu neurologisen sairauden oireeksi, mutta niille on löydetty muitakin selityksiä.

Taloussanomat kertoi jo vuonna 2015 arvostetussa tiedelehdessä British Medical Journalissa julkaistusta tutkimuksesta, jonka mukaan Putinin paikallaan pysyvä oikea käsi olisi KGB-koulutuksessa opittu maneeri.

Tutkijat perustivat väitteensä KGB-agenttien ohjeistukseen, jossa agentteja neuvotaan pitämään aseensa oikealla lähellä kehoa ja etenemään toinen, usein vasen kylki edellä. Tutkijoiden mukaan tarkoituksena on mahdollistaa aseen nopea käyttö, jos kohdalle osuu vihollinen.

Käsikirurgian dosentti ja professori Martti Vastamäki sanoo Ilta-Sanomille, että lääketieteellinen syy Putinin jäykälle kädelle voisi olla jäätynyt olkapää. Vastamäki kuitenkin muistuttaa, että kyseessä on puhdas spekulaatio, ei todistettavissa oleva diagnoosi.

Jäätynyt olkapää eli adhesiivinen kapsuliitti on tila, jossa olkanivelen nivelkapseli paksuuntuu ja kiristyy. Tämän seurauksena nivelen liikelaajuus pienenee ja liikkeet ovat kivuliaita.

Vastamäen mukaan jäätynyt olkapää ei ole vakava sairaus, mutta voisi aiheuttaa samanlaista käsien liikkeiden toispuoleisuutta kuin Putinilla.

Putinin oikea käsi vaikutti jähmettyneeltä.

Putinin oikea käsi vaikutti jähmettyneeltä. Kuva: Kreml

Vastamäen mukaan jäätyneen olkanivelen perimmäistä syytä ei tarkkaan tiedetä.

-?Vaiva voi tulla esiin esimerkiksi äkillisen liikkeen yhteydessä ankarana kipuna, kun olkanivelen sisällä oleva nivelkalvo on taudin takia valmiiksi tulehtunut. Koko olkaseudun kuukausia kestävä ankarakin kipu on jäätyneelle olalle tunnusomaista.

Jäätyneessä olkapäässä on neljä vaihetta. Nivelkalvon tulehdus on niistä ensimmäinen ja se kestää noin kuukauden ajan.

-?Silloin kättä pystyy liikuttamaan, mutta äkkinäiset liikkeet ovat vaikeita. Putinin käden liikerata on selvästi rajoittunut, joten sikäli nämä oireet voisivat täsmätä häneen.

Kuukauden tai parin kuluttua tulehdusvaiheesta alkaa jäykistymisvaihe, jolloin olkanivel alkaa jäykistyä. Se voi kestää 4-11 kuukautta. Silloin kipu heikkenee tai häviää, mutta liikkeet ovat rajoittuneita.

Kolmas vaihe on paranemisvaihe. Vastamäen mukaan vaiva paranee kokonaan lähes poikkeuksetta. Vaivan ensimmäisistä oireista paranemiseen kestää yleensä 1-2 vuotta.

VastamäKI kertoo seuranneensa Putinin terveydentilasta käytyä keskustelua aktiivisesti. Putinin on muuan muassa huhuttu sairastavan syöpää tai Parkinsonin tautia. Todisteita väitteille ei ole löytynyt.

-?Uskoisin, että jokin vaiva hänellä on, koska hän ei pysty pitämään pitkiä istuntoja eikä hän päästä ihmisiä lähelleen. Parkinsonin tautiin en kuitenkaan usko. Jäätynyt olkanivel selittäisi hänen rajoittuneet liikkeensä ehkä paremmin.

Vastamäen mukaan jäätynyt olkapää on kuitenkin vain yksi arvio muiden joukossa, eikä sitä voi yksiselitteisesti liittää Putiniin.

-?Jäätyneestä olkapäästä kärsivät ovat yleensä 50-55-vuotiaita. Putinhan on vanhempi. Lisäksi 70 prosenttia sairastuneista on naisia. Putinilla ei myöskään tietääkseni ole diabetesta tai kilpirauhashäiriötä, jotka altistavat vaivalle merkittävästi.

Ksenia Shoigu esittelee Vladimir Putinille sotamuseota osana Venäjän laivaston päivää.

Ksenia Shoigu esittelee Vladimir Putinille sotamuseota osana Venäjän laivaston päivää. Kuva: Kreml

Putinin terveydentilasta on liikkunut huhuja jo ennen Ukrainan sotaa, mutta huhumylly on viime aikoina vain kiihtynyt. Suurin osa Putinia koskevista huhuista perustuu nimettömiin ja epämääräisiin lähteisiin, mutta silti ne ovat päätyneet alituiseen myös perinteisten kansainvälisten uutissivustojen aiheiksi.

Muun muassa Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n pääjohtaja William Burns tyrmäsi hiljattain huhut Putinin heikosta terveydentilasta.

-?Presidentti Putinin terveydestä liikkuu paljon huhuja, mutta sikäli kuin me tiedämme, hän on aivan liian terve, Burns sanoi.

Muun muassa disinformaatioon ja historiaan erikoistunut tietokirjailija Ari Haasio arvioi Ilta-Sanomille aiemmin, että huhujen ilmiömäisen nopeaan leviämiseen on yksinkertainen syy: Putin on tällä hetkellä kenties maailman kiinnostavin henkilö.

-?Putinin persoona, tekemiset ja terveydentila vaikuttavat siihen, mihin suuntaan maailmanpolitiikka kehittyy. Putinin terveydentilaa ja sitä, miltä hän näyttää esimerkiksi kuvissa, on helppo spekuloida lehdissä, Haasio sanoi.

Haasio kehotti lukemaan uutisointia Putinista mielenkiinnolla, mutta suhtautumaan luettuun tietyllä varauksella.

-?Saattaa olla, että huhuissa on taustalla todenperäisyyttä, mutta aina tulee muistaa, että kyseessä on vain joukko otaksumia. Kyseessä ei siis välttämättä ole todellinen viime käden tieto. Uskon, ettei Venäjältä tule avointa tiedottamista Putinin heikosta terveydestä, ennen kuin tosiaan on tosi kyseessä.

Ilta Sanoma
lundi 1 août 2022 23:55:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.