Ilta Sanoma

Ivana Trumpin viimeinen leposija on hänen ex-miehensä omistamalla golfkentällä New Jerseyssä.

Kuva: Mark reinstein / Alamy / MVPhotos, Jewel Samad / AFP

HEINÄKUUssa menehtynyt liikenainen Ivana Trump haudattiin ex-miehensä, Yhdysvaltain entisen presidentin, Donald Trumpin omistaman golfklubin maille Bedminsterissä New Jerseyssä.

New York Postin mukaan viimeinen leposija sijaitsee yksityisellä nurmikkoalueella, suhteellisen lähellä klubin päärakennusta ja golfkentän ensimmäistä reikää. Lehden julkaisemassa kuvassa hautapaikka on koristeltu vaatimattomasti valkoisella kukkakimpulla ja graniittilaatalla, johon on kaiverrettu vain vainajan nimi sekä synnyin- ja kuolinpäivämäärä.

Ivana Trumpin hautapaikan selvittyä tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa on herännyt epäilyksia, voisiko haudan sijainti mahdollisesti palvella myös Donald Trumpin verosuunnittelutarkoituksia.

The Business Insiderin ja The Guardianin mukaan hautapaikan sijoittamisella nimenomaisesti golfklubin maille saattaisi kenties olla Trumpin golfyritykselle edullisia verovaikutuksia.

New Jerseyn osavaltion verolaissa hautausmaakäyttöön tarkoitetut maa-alueet on vapautettu kaikista veroista, Business Insider kertoo. Hautausmaayritykset puolestaan on vapautettu kiinteistöverosta, yritysverosta, myyntiverosta ja tuloverosta.

Guardianin mukaan paikalliset lait eivät määrittele sitä, kuinka monta vainajaa maa-alueelle täytyy haudata, jotta verohelpotuksia voi saada.

New Jerseyn osavaltiossa kiinteistö- ja maaverot ovat Guardianin mukaan korkeat.

Verohelpotuksiin oikeuttava hautausmaatoiminta ei myöskään ole Trumpille ennenkuulumaton hanke.

Tutkivaan journalismiin keskittyvän ProPublican julkaisemat Trump Family Trust -rahaston veroasiakirjat osoittavat, että Trumpin rahasto pyrki aiemmin nimeämään New Jerseyn Hackettstownissa sijaitsevan toisen kiinteistön voittoa tavoittelemattomaksi hautausmaayhtiöksi.

New Jerseyn laissa hautausmaayhtiö on määritelty "henkilöksi, yhtiöksi, yhdistykseksi tai muuksi yhteisöksi, joka omistaa tai ylläpitää hautausmaata".

Mediatietojen perusteella Trump on suunnitellut ainakin vuosikymmenen ajan ottavansa osia golfklubinsa tiluksista jollakin tapaa hautausmaakäyttöön. Vuonna 2007 Trump kertoi, että hänen aikomuksensa olisi ollut rakentaa alueelle mausoleumi tulevaksi omaksi viimeiseksi leposijakseen.

The Washington Post kertoi puolestaan vuonna 2017, että Trump olisi tuolloin suunnitellut paikalle yksityistä, kymmenen hautapaikkaa käsittävää hautausmaata perheelle.

Myöhemmin Trump suunnitteli alueelle 284-paikkaista hautausmaata, josta golfklubin jäsenet voisivat ostaa hautapaikkoja.

Hautausmaaprojektista jätettiin Washington Postin mukaan jopa suunnitelmat paikallisille ja osavaltion viranomaisille, mutta lopulta se jäi toteutumatta.

Ivana Trump on tiettävästi ensimmäinen golfkentälle haudattu henkilö.

Donald Trump tai golfklubin edustajat eivät ole toistaiseksi vastanneet Business Insiderin kommenttipyyntöön asian tiimoilta.

Ivana Trump menehtyi 14. heinäkuuta 73-vuoden iässä asunnossaan New Yorkissa.

Muotisuunnittelija ja liikenainen oli naimisissa Donald Trumpin kanssa heidän avioeroonsa vuonna 1992 saakka.

Ilta Sanoma
lundi 1 août 2022 23:37:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.