Senaatin oli määrä käsitellä Naton laajentumista myöhään maanantaina Suomen aikaa. Ranskan ja Italian ratifiointeja odotetaan tiistaina." /> Senaatin oli määrä käsitellä Naton laajentumista myöhään maanantaina Suomen aikaa. Ranskan ja Italian ratifiointeja odotetaan tiistaina." />

YLE


Missourin osavaltiota Yhdysvaltain senaatissa edustava republikaanisenaattori Josh Hawley ilmoitti maanantaina aikovansa äänestää Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä vastaan.

Hawley kirjoittaa konservatiivisessa ulkosuhteisiin erikoistuneessa The National Interest -aikakauslehdessä, ettei hän halua Yhdysvaltojen sitoutuvan puolustamaan kahta Natoon pyrkivää Pohjoismaata.

Hawleyn mukaan Yhdysvaltojen suurin ulkoinen vastustaja on Kiina eikä Venäjä. Eurooppalaisten Nato-maiden ja jäseneksi pyrkivien tulisi Hawleyn mukaan käyttää enemmän rahaa omaan puolustukseensa.

Hawleyn mielestä on täysin ymmärrettävää, että Suomi ja Ruotsi haluavat Naton jäseniksi. Hän katsoo kuitenkin, että Yhdysvaltojen turvallisuussitoumusten laajentaminen Euroopassa heikentäisi maan turvallisuutta. Hawleyn mukaan Yhdysvallat ei ole riittävän vahva Aasiassa, koska se on satsannut liikaa Euroopan puolustamiseen.

- Yhdysvallat ei voi kukistaa Kiinaa ja Venäjää kahdessa samanaikaisessa suursodassa, senaattori kirjoittaa.

Suomi ja Ruotsi ovat Hawleyn mukaan kehittyneitä talouksia, joilla on suorituskykyiset puolustukset.

- Mutta ne eivät ole tehneet geostrategista sijaintiaan vastaavia sitoumuksia. Ruotsi ei nosta puolustusmenojaan kahteen prosenttiin bkt:sta moneen vuoteen. Ja Suomi, vaikka se on kasvattanut menojaan kertaluontoisesti, ei ole tehnyt selväksi aikooko se jatkaa tällä tasolla.

Hawleyn mukaan sodan syttyessä Yhdysvallat joutuisi todennäköisesti puolustamaan sekä Suomea että Ruotsia.

Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifiointi oli senaatin asialistalla maanantai-iltapäivän istunnossa Yhdysvaltain aikaa.

Naton laajentumisen ratifiointia on määrä käsitellä tiistaina Italian ja Ranskan parlamenteissa. Nato-maista jo 20 on ratifioinut Naton laajentumisen.

Viime viikolla Politico-lehti kirjoitti, että toisen republikaanisenaattorin Rand Paulin muutosesitys voi viivästyttää Suomen Nato-jäsenyyden hyväksymistä.

Paul haluaa, että Naton 5. artikla ei automaattisesti takaisi Yhdysvaltain avunantoa toiselle jäsenmaalle, vaan siihen vaadittaisiin kongressin päätös.

Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksien hyväksyntään tarvitaan senaatissa kahden kolmasosan enemmistö. Molempien maiden hakemuksilla on lähes yksimielinen tuki niin republikaanisten kuin demokraattistenkin senaattorien joukossa.

Lue lisää:

Republikaanien vastarannan kiiski voi viivästyttää Suomen Nato-jäsenyyden hyväksymistä Yhdysvalloissa, mutta ei estää - Rand Paul on ollut Nato-jarruna ennenkin

Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydelle ensimmäinen vihreä valo Yhdysvalloista - Mika Aaltola ennakoi myös senaatin lopullisen päätöksen taakse laajaa tukea

lundi 1 août 2022 23:22:26 Categories: Nato YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.