Keskustelua vartijoiden toiminnasta käydään samaan aikaan, kun Ruotsissa valmistellaan näiden valtuuksien laajentamista poliisin tontille." /> Keskustelua vartijoiden toiminnasta käydään samaan aikaan, kun Ruotsissa valmistellaan näiden valtuuksien laajentamista poliisin tontille." />

YLE


Kahta Tukholman metrossa työskentelevää vartijaa epäillään kuolemantuottamuksesta asemalla riehuneen miehen kuoltua kiinnioton yhteydessä saatuihin vammoihin.

Tapahtumat alkoivat sunnuntain vastaisena yönä, kun aggressiivisesti käyttäytynyt mies häiriköi ja pahoinpiteli ihmisiä keskustan Sveavägenillä ja Rådmansgatanin metroasemalla.

Paikalle tulleet vartijat taltuttivat miehen Aftonbladetin ja Expressenin tietojen mukaan kuristusotetta käyttämällä. Tämän jälkeen tajuttomaksi mennyttä miestä yritettiin elvyttää tuloksetta.

Vartijoilla on oikeus käyttää työssään "tarpeellisia voimakeinoja", mutta nyt voimankäytön epäillään selvästi ylittäneen nämä rajat. Vartiointiliikkeen mielestä miehen sydänpysähdys johtui huumeista.

Vartijat pidätettiin sunnuntaina. Poliisi käy läpi valvontakameroiden ja silminnäkijöiden kuvaamia videoita sekä kuulee todistajia ja epäiltyjä.

Vartijoille aiotaan antaa yhä vaativampia tehtäviä

Ruotsissa keskustellaan nyt vartijoiden kovista otteista samaan aikaan, kun maassa valmistellaan lakimuutosta, joka laajentaa selvästi vartijoiden valtuuksia ja tehtäväkenttää. Tarkoituksena on helpottaa poliisien työtaakkaa ja vapauttaa siten resursseja muihin tehtäviin.

Kaksi järjestyksenvalvojaa katsoo ihmisjoukkoa festivaalialueella.
Ruotsissa aiotaan laajentaa vartijoiden valtuuksia ja tehtäväkenttää poliisien työtaakan keventämiseksi. Norrköpingissä festivaalialueella heinäkuussa 2017 partioineet vartijat eivät liity Tukholman tapaukseen.Magnus Liljegren / AOP

Heinäkuussa 2023 voimaan astuvaksi suunniteltu lakimuutos sallisi esimerkiksi kuntien käyttää vartijoita järjestyksenpitoon tietyillä alueilla. Säilöön otettuja henkilöitä kuljettaisivat poliisin sijaan vartijat ja vartijoita voisi käyttää henkilöllisyyden tarkastamiseen tarvittaessa ruumiintarkastuksen avulla.

Valtuuksien lisäämisen myötä vartijoiden koulutuksen pituus on kasvamassa 80 tunnista 160 tuntiin. Arvostelijoiden mielestä neljän viikon koulutus on aivan liian lyhyt, jotta se riittäisi jatkossa vaadittavien taitojen omaksumiseen.

Arvostelijoihin lukeutuu ihmisoikeusjärjestö Amnesty, jonka mukaan uudistus vaarantaa keskeiset oikeusvaltion periaatteet sälyttämällä vastuuta järjestyksen ja turvallisuuden ylläpidosta yksityisille vartiointialan yrityksille. Amnesty varoittaa, että vartijoiden lisääntynyt käyttö kohdistuu todennäköisesti etenkin etnisiin vähemmistöihin kuuluviin ihmisiin.

Poliisi sekä Ruotsin kunnat ja alueet pitävät vartijoiden valtuuksien ja tehtävien lisäämistä pääosin tervetulleena ja tarpeellisena uudistuksena.

Lue myös:

9-vuotiaan kovakouraisesta kohtelusta kuvattu video nosti Ruotsissa keskustelun vartijoiden käytöksestä

lundi 1 août 2022 19:21:44 Categories: Ruotsi YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.