Ilta Sanoma

Yli 20?000 on jättänyt tilinumeronsa ilmoittamatta, joten heidän tulee noutaa palautukset määräajassa pankista.

Kuva: Vesa Moilanen/Lehtikuva

Vuoden yleisin veronpalautuspäivä koittaa keskiviikkona. Verohallinto kertoo, että 1,7 miljoonalle suomalaiselle palautetaan yhteensä 712 miljoonaa euroa.

Palautuksia maksetaan koko päivän ajan, joten kaikilla rahat eivät näy tilillä heti aamulla. Verohallinto vetoaa tämän vuoksi ihmisten malttavaisuuteen.

- Jos veronpalautus ei näy tilillä heti aamulla, tilin saldo kannattaa tarkistaa uudestaan iltapäivän puolella, ylitarkastaja Juha Villman sanoo Verohallinnon tiedotteessa.

Jos palautukset eivät saavu keskiviikon aikana, maksupäivä on voinut siirtyä. Syynä tähän voi olla esimerkiksi se, että esitäytettyä veroilmoitusta on täydennetty. Maksupäivän voi tarkistaa verotuspäätöksestä tai Verohallinnon verkkopalvelu OmaVerosta.

Veronpalautukset maksetaan pääsääntöisesti suoraan pankkitilille. Jos ajantasaista tilinumeroa ei ole ilmoitettu verottajalle, palautuksen saa maksuosoituksena eli rahalähetyksenä, joka on lunastettavissa määräajan verran Nordeasta. Elokuussa tätä kautta palautuksen saa noin 21?000 suomalaista.

Jos maksuosoitusta ei lunasta Nordeasta, veronpalautus palautuu takaisin Verohallinnolle muutaman viikon kuluttua.

Verohallinto vetosi viime viikolla suomalaisiin tilinumeron ilmoittamiseksi. Se kertoi tuolloin, että ennen kaikkea tilinumeroita puuttui nuorilta, jotka saavat veronpalautuksia ensimmäistä kertaa.

Verottaja ei saa kaivattua tilinumeroa tietoonsa suoraan esimerkiksi pankilta tai työnantajalta.

Tänä vuonna palautuksia saavilta puuttui tuolloin 29?000 tilinumeroa. Jos veronpalautus tulee vasta myöhemmin tänä vuonna, tilinumeron voi ilmoittaa edelleen.

Ensimmäinen erä veronpalautuksia maksettiin viime kuussa. Veronpalautuksia maksetaan joka kuukausi heinäkuusta joulukuuhun sitä mukaa, kun ihmisten verotukset valmistuvat.

Elokuu on yleisin veronpalautuskuukausi, mutta syyskuussa palautetaan elokuuta enemmän rahaa.

Ilta Sanoma
lundi 1 août 2022 13:51:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.