Nichols tunnettiin erityisesti viestintäupseeri Nyota Uhuran roolista 1960-luvun avaruusseikkailusarja Star Trekissä ja sarjaa seuranneissa eloku" /> Nichols tunnettiin erityisesti viestintäupseeri Nyota Uhuran roolista 1960-luvun avaruusseikkailusarja Star Trekissä ja sarjaa seuranneissa eloku" />

YLE


Yhdysvaltalaisnäyttelijä Nichelle Nichols on kuollut. Nicholsin poika kertoi 89-vuotiaan näyttelijän kuolemasta sunnuntaina. Nicholsin tiedottajan mukaan näyttelijä kuoli lauantaina Silver Cityssä New Mexicon osavaltiossa.

Nichols tunnettiin erityisesti viestintäupseeri Nyota Uhuran roolista 1960-luvun avaruusseikkailusarja Star Trekissä ja sarjaa seuranneissa elokuvissa. Nichols tunnettiin myös laulajana ja tanssijana.

1960-luvun Star Trekiin liittyy myös yksi Yhdysvaltain televisiohistorian ensimmäisistä suudelmista mustan ja valkoisen näyttelijän välillä. Mustan Nicholsin näyttelemä Uhura ja William Shatnerin esittämä kapteeni Kirk suutelevat sarjan vuonna 1968 esitetyssä jaksossa.

Nicholsin ja hänen Uhura-hahmonsa ihailijoihin kuului muun muassa kansalaisoikeusaktivisti Martin Luther King, jonka palautteen kerrotaan saaneen Nicholsin jatkamaan Star Trek -sarjassa.

Nichols oli aikeissa jättää sarjan palatakseen teatteriin, kun King muistutti hänen roolinsa merkityksellisyydestä aikana, jolloin mustia näyttelijöitä nähtiin lähinnä palvelijoiden ja rikollisten rooleissa.

- Et voi jättää sarjaa. Ymmärräthän, että ensimmäistä kertaa meidät nähdään nyt niin kuin meidät tulisi nähdä. Roolisi ei ole mustan ihmisen rooli, se on tasa-arvoinen rooli, King sanoi Nicholsille Hollywood Reporter -lehden mukaan.

Nichols jatkoi Uhurana.

Myöhemmin Nichols teki yhteistyötä Yhdysvaltain avaruushallintovirasto Nasan kanssa rekrytointikampanjassa, jonka tarkoituksena oli saada enemmän etnisiin vähemmistöihin kuuluvia ja naisia töihin Nasaan.

AFP

lundi 1 août 2022 12:19:58 Categories: Nichelle Nichols YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.