EM-huuma on seuraavaksi siirrettävä myös eri maiden pääsarjoihin, kirjoittaa Yle Urheilun Hinni Hirvonen. " /> EM-huuma on seuraavaksi siirrettävä myös eri maiden pääsarjoihin, kirjoittaa Yle Urheilun Hinni Hirvonen. " />

YLE


- Tämä peli ei ole vielä edes alkanut ja talo tärisee tästä tunnelmasta!

Yle Urheilun asiantuntija Marianne Miettinen joutui huutamaan mikrofoniin, jotta kommentit kentän laidalta EM-finaalista kuuluivat.

Televisiokuvat täydestä Wembleystä saivat ihon kananlihalle. Jo alkulämmittelyiden aikana 90 000 katsojaa vetävä stadion oli lähes täynnä molempien joukkueiden faneja, jotka kannustivat suosikkijoukkuettaan riehakkaasti.

Jo tunteja ennen avauspotkua kuvapalveluihin ja sosiaaliseen mediaan alkoi sadella kuvia stadionille suuntaavista jalkapallofaneista. Naisia ja miehiä, tyttöjä ja poikia, nuoria ja vanhoja. Perheitä, tyttöporukoita ja poikalaumoja.

Ihmisiä Wembleyn edessä.
Kannattajat suuntasivat jo hyvissä ajoin Wembleylle. The FA via Getty Images

Yleisöennätykset paukkuivat jo ennen EM-kisoja, kun Barcelona veti Mestarien liigassa legendaarisen Camp Noun täyteen, peräti kahdesti. PSG:n ja Lyonin välistä välierää seurasi Pariisin Parc des Princesillä yli 43 silmäparia.

EM-finaalin näyttämölle Wembleylle kerääntyi puolestaan toukokuussa yli 49 000 katsojaa seuraamaan, kuinka Chelsea ja Manchester City pelasivat FA Cupin voitosta.

Ruotsissa 33 000 katsojaa ilmaantui lehtereille saattamaan naisten maajoukkueen EM-kisoihin harjoitusottelussa Brasiliaa vastaan.

Ja niin edelleen.

Kysyntää selvästi on.

Barcelonan naisten joukkue kiittää fanejaan täydellä Camp Noulla.
Barcelona rikkoi yleisöennätyksiä keväällä peräti kahdesti. STELLA Pictures/ddp/abaca press

Naisten jalkapallosta on turha puhua enää ilmiönä. EM-kisoissa ennätyksiä on rikottu myös mediassa ympäri maailman. Kun Englannin naisten maajoukkue varmisti paikkansa EM-finaaliin, oli BBC:n urheilun etusivu täynnä vain naisten jalkapalloon liittyviä uutisia. Myös brittilehtien sivuilla ylistettiin "Leijonattaria".

Kiinnostus oli suurempaa kuin koskaan aiemmin.

Englannissa ja pitkin Eurooppaa ottelut ovat rikkoneet tv-ennätyksiä.

Vaikka vielä alkulohkon aikaan kisat eivät juuri näkyneet pelipäivien ulkopuolella ainakaan Milton Keynesissä, Lontossa ja Manchesterissä, viestit Englannista kertoivat, että loppuottelun lähestyessä koko maa heräsi yhä vahvemmin jalkapallohuumaan. Miettinen paljasti, että jopa selostaja Matti Härkösen englantilaiseen prepaid-liittymään tuli viesti, että yhtiön kaikki verkkoyhteydet ovat ilmaisia, jotta kukaan ei missaisi EM-finaalia.

Siis maassa, jossa naisten jalkapallo oli vielä vuonna 1970 kielletty.

Englanti juhlii Euroopan mestaruutta.
Englannin naisten maajoukkue juhli villisti historian ensimmäistä EM-kultaansa.Getty Images

Totuus kuitenkin on, että EM-kisojen huippupelaajienkin tähdittämää Superliigaa tahkotaan suurimmaksi osaksi kaukana suurista näyttämöistä. Superliiga on tämän hetken paras Euroopan pääsarja. Miesten huippustadioneille Superliiga-joukkueet päästetään vierailemaan vain toisinaan.

Ensi kaudella Emma Koiviston Liverpool pelaa Anfieldillä ensimmäistä kertaa sitten marraskuun 2019, kun se emännöi paikallisvastustaja Evertonia syyskuun lopulla. Manchester City ja Manchester United pelaavat Cityn miesten stadionilla marraskuussa. Arsenal tiedotti, että naisten joukkue pelaa miesten stadionilla Mestarien liigan ottelunsa Meadow Parkin sijaan.

Vierailin keväällä Englannin mestari Chelsean ja lopulta pisteellä hopealle taipuneen Arsenalin paikallisottelussa. Kokemusta voi verrata siihen, että kotikaupunkini seura Honka pelaisi kotiottelunsa Riihimäellä. Saniteettitilat ja tarjoilutkin olivat suoraan kuin Tapiolan urheilupuistosta.

Ottelu oli loppuunmyyty, ja katsojia kerrottiin olevan noin 3 300.

Vivianne Miedema Kingsmeadowlla.
Arsenalin Vivianne Miedema marssii kentälle helmikuussa ottelussa Chelsea-Arsenal.Offside via Getty Images

Pelkästään Chelsean kotistadionina toimivalle Kingsmeadow'lle pääseminen maksoi yhteen suuntaan enemmän kuin kymmenen punnan ottelulippu, vaikka kuljimme lähijunalla. Matka Lontoon keskustan tuntumasta kesti kaikkiaan puolisentoista tuntia. Sisälle stadionille ei saanut viedä samankokoista käsilaukkua, mikä kelpasi sisään Stamford Bridgelle miesten Valioliigaotteluun. Narikkaa ei ollut, ja järjestyksenvalvoja kehottikin viemään kassin autoon säilöön.

Turisteihin stadionilla ei tosiaan oltu totuttu.

Siellä, suurilta valoilta piilossa, pelasivat Vivianne Miedeman ja Sam Kerrin kaltaiset supertähdet. Ja pelaavat syyskuusta lähtien taas useita kertoja viikossa.

Näin on lähes kaikilla seuroilla Superliigassa. Siinä, missä miehet pelaavat jättistadioneilla hyvien yhteyksien päässä, naiset pelaavat huomattavasti pienemmissä paikoissa, kaukana kaupunkien keskustoista.

Naisten jalkapallo on osoittanut, että kiinnostusta on. Pelin taso on noussut viime vuosien aikana vauhdilla.

Seuraavaksi katse kohdistuu pääsarjoihin: ottelutapahtumista on luotava uskottavia ja houkuttelevia myös kansallisissa sarjoissa. EM-huuma on hyödynnettävä arjessa, varsinkin historian ensimmäistä EM-kultaansa juhlivassa Englannissa.

Ottelutapahtumista on luotava sellaisia, joihin seurat houkuttelevat paikallisten lisäksi myös turisteja - jotka ovat valmiita maksamaan lipuista myös silloin, kun niiden hinnat vääjämättä kiinnostuksen myötä nousevat.

Lue myös:

Englanti juhlii vihdoin jalkapallon Euroopan mestaruutta! Asiantuntijat hämmästelevät, kuinka tuomaristo päästi Englannin pälkähästä

Jalkapallo tuli kotiin! Englannin sankari riehaantui laulamaan, Saksa kaatui EM-finaalissa jatko-ottelussa - tästä kaikki EM-kisojen käänteet

Suomalaistuomari oli mukana jalkapallon EM-finaalivalinnoissa viime metreille saakka - kokenut erotuomari: Pienet marginaalit ukrainalaisen puolella

lundi 1 août 2022 09:33:34 Categories: Englanti YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.