Englannin sankarittareksi nousi vaihdosta kentälle tullut Chloe Kelly. Finaalissa riitti dramatiikkaa alusta saakka. Saksa menetti ennen ottelua parhaan maalintekijänsä ja ruotsalaisasiantuntijan mukaan selvän rangaistuspotkun." /> Englannin sankarittareksi nousi vaihdosta kentälle tullut Chloe Kelly. Finaalissa riitti dramatiikkaa alusta saakka. Saksa menetti ennen ottelua parhaan maalintekijänsä ja ruotsalaisasiantuntijan mukaan selvän rangaistuspotkun." />

YLE


Englanti on voittanut jalkapallon naisten EM-kultaa. Kotikisoissaan pelannut "Lionesses" kukisti loppuottelussa Saksan maalein 2-1 täydellä Wembleyn stadionilla.

Ottelu ratkesi jatko-ottelun toisella puoliskolla. Englanti sai kulman, kun pelikellossa käytiin 110. peliminuuttia. Lauren Hemp lähetti Saksan maalille kulmapotkun, jonka puolustaja Lucy Bronze pystyi jatkamaan reidellään maalia kohden. Palloon ennätti ensimmäisenä Chloe Kelly, joka lopulta tuikkasi pallon Saksan maaliin.

Englannissa alkoivat melkoiset juhlat, sillä maan edellinen aikuisten arvokisavoitto oli miesten MM-kulta vuodelta 1966.

Mestaruus Englannille sen historian ensimmäinen naisten arvokisoissa. Englanti on ollut EM-finaalissa aiemmin kahdesti, jääden hopealle vuonna 1984 Ruotsia ja vuonna 2009 juuri Saksaa vastaan.

Saksalle EM-finaalitappio oli sen historian ensimmäinen. Saksalaiset pelasivat EM-finaalissa yhdeksättä kertaa.

Wembleyllä ottelua seurasi huimat 87 192 katsojaa. Se on EM-finaalien yleisöennätys, miesten kisat mukaanlukien.

Avauspuoliajan käsivirhe ja sen VAR-tarkistus puhuttivat

Ottelun avauspuoliaika oli peliotteeltaan molemmilta joukkueilta energinen. Kummatkin pyrkivät nopeilla hyökkäyksillä haavoittamaan toisiaan, tässä hieman paremmin avausjaksolla onnistui Englanti.

Erityisesti kokeneella englantilaiskärjellä Ellen Whitella oli kaksi erinomaista maalipaikkaa, jotka syntyivät Englannin nopeiden laitureiden Meadin ja Lauren Hempin kautta. Whiten yritykset kuitenkin jäivät suutareiksi.

Saksan ensimmäisen puoliajan paras maalipaikasta alkoi myös finaalin toinen suuri keskustelunaihe.

Saksalaiset saivat kulmapotkun, jonka Lina Magull lähetti maalille pelaajasumaan. Saksasta viimeisimpänä jalkansa sai palloflipperissä väliin Marina Hegering ja peliväline sinkosi kohti maalia. Englannin kapteeni Leah Williamson oli viimeisenä pallon ja maalin välissä.

Kun tilannetta tarkasteltiin hidastetusti eri kuvakulmista, oli huomattavissa että pallo osui Williamsonin ylös kohotettuun käteen.

Erotuomari Kateryna Monzul kuunteli videoerotuomarikaksikon Paolo Valerin ja Maurizio Marianin näkemyksen tilanteesta. Tuomaristo ei kuitenkaan nähnyt tilanteessa jatkotarkisteltavaa ja pelin annettiin jatkua.

Voit katsoa Williamsonin käsivirheen ja keskustelun tilanteesta alla olevalta videolta.

Saksan jalkapallomaajoukkueen Twitter-tilillä irvailtiin tilanteesta kesken ottelun tilanteesta. Joukkue julkaisi kuvan, jossa näkyi, kuinka pallo osuu Williamsonin käteen.

- Avausjakso yhteen kuvaan tiivistettynä, Saksan virallisella tilillä irvailtiin.

Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n erotuomariasiantuntija Jonas Erikssonin mielestä Saksa menetti tilanteessa selvän rangaistuspotkun.

- Williamsonin käsi oli selvästi irti vartalosta ja pallo osuu siihen. Mielestäni ei ole kysymystäkään siitä, onko tilanne pilkku, Eriksson sanoi.

Myös Ylen studiossa otettiin aiheeseen kantaa.

- Tuntuu vähän oudolta, että pilkkua ei tuomittu. Pallo on maaliviivan tuntumassa menossa kohti maalia, Ylen asiantuntija Timo Furuholm kommentoi.

- Sanotaanko sääntökirjoissa on myös hyvä mahdollisuus, että pilkkua ei tuomita. Pallo tulee englantilaispelaajien kautta. Perimmäisenä ideana säännössä on, että tarkoituksella ei pelattaisi kädellä, studioisäntä Riku Salminen jatkoi.

- Tilanteessa oli kuitenkin todella hermostunutta ja huonoa puolustamista, kun potkitaan palloa omaan maaliin, Furuholm päätti.

Vaihtopelaajat ratkaisivat jälleen

Toisen puoliajan alku oli Saksan. Vihreissä vieraspaidoissaan esiintynyt "Die Nationalself" oli hyökkäyssuuntaan terävä ja joukkue eteni jatkuvasti vaarallisesti Englannin puolustuksen läpi. Maalit kuitenkin uupuivat, kun Tabea Wassmuthin ja Lina Magullin yritykset kilpistyivät.

Kun Saksa ei onnistunut, Englanti iski. Valkopaitainen kotijoukkue pelasi yhden alivoimalla, kun laituri Mead makasi loukkaantuneena kentän reunalla. Englannin Keira Walsh näki omalta kenttäpuoliskoltaan topparien välissä tilan, johon hän lähetti pallon. Vaihdosta kentälle tullut Ella Toone syöksyi läpiajoon ja nosti pallon tyylikkäästi vastaan tulleen Merle Frohmsin.

Englanti otti hetkeksi pelin komennon, mutta se ei pystynyt lisäämään johtoaan. Pelin tempo hidastui ja Saksa sai pallokontrollin.

Lopulta Saksa myös iski. Kun pelikellossa oli 79 minuuttia , Kathrin Hendrich raatoi erinomaisen syöttötilan Wassmuthille. Hän tarjoili pallon maalinedustalle, johon Magull juoksi ja ohjasi pallon vastustamattomasti Englannin maalin kattoon.

Peli eteni jatko-otteluun ja jälleen Englannin päävalmentajan Sarina Wiegmanin kentälle lähettämät vaihtopelaajat ratkaisivat ottelun.

Englannin kapteeni Leah Williamson pääsi loppuvihellysjuhlinnan jälkeen nostamaan EM-kisojen mestaruuspokaalin. Englannin naisten vuodesta 1984 alkanut EM-kullan ja arvokisavoiton metsästys on päättynyt.

Katso ottelun kaikki kolme maalia alla olevalta koosteelta.

Poppin loukkaantuminen paljastui viime hetkellä

Ottelun shokkiuutinen saatiin kuitenkin jo ennen ottelun alkua, kun kansallislaulut soivat. Saksan kapteenin ja kisojen maalipörssiä yhdessä Englannin Beth Meadin kanssa johtaneen Alexandra Poppin kerrottiin kärsineen lihasvamman finaalin lämmittelyissä. Loukkaantuminen pakotti Saksan ykköstykin istumaan vaihtopenkille, kokoonpanon ulkopuolelle.

Saksa yllätti kaikki kertoessaan loukkaantumisesta vain kuusi minuuttia ennen ottelun käyntiinpuhallusta. Hänet korvasi kärkenä Lea Schüller, joka oli ennen kisoja Saksan oletettu ykköshyökkääjä. Schüller joutui kuitenkin koronavirustartunnan vuoksi sivuun ja Popp nousi saksalaisten ykkösnimeksi.

Puoliajalla Poppin poissaoloa spekuloitiin Ylen EM-studiossakin.

- Vaikea sanoa ihan tarkkaan, mikä tilanne tässä kohtaa on ollut, mutta kun näki Poppin reaktiot, tuntui, että itkut oli jo eilen itketty. Haiskahtaa, että Popp on tuotu alkulämmittelyyn, mutta on ollut tiedossa, että pelaaminen on epävarmaa, melkein mahdotonta, Ylen studioasiantuntija Timo Furuholm pohti.

Katso puoliajan studiokeskustelu alla olevalta videolta.

Lue myös:

Shokkikäänne! Supertähti viime hetkillä sivuun jalkapallon EM-finaalista - asiantuntija epäilee Saksan tehneen suuren hämäyksen

Suomalaistuomari oli mukana jalkapallon EM-finaalivalinnoissa viime metreille saakka - kokenut erotuomari: Pienet marginaalit ukrainalaisen puolella

Tätä ei kannata missata! Kaksi upeaa tarinaa huipentuu historian suurimmassa jalkapallon EM-finaalissa - panoksena ei ole pelkkä mestaruus

Jalkapallon EM-finaalissa harvinainen kahden naisvalmentajan kohtaaminen - Marianne Miettinen avaa, millaisia esikuvia kentän laidalla nähdään

lundi 1 août 2022 01:06:22 Categories: YLE jalkapallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.