Lauantaina kolmen nuoren hengen vaatinut auto-onnettomuus on järkyttänyt Savonlinnaa. Liput ovat olleet sunnuntaina puolitangossa ja tuomiokirkos" /> Lauantaina kolmen nuoren hengen vaatinut auto-onnettomuus on järkyttänyt Savonlinnaa. Liput ovat olleet sunnuntaina puolitangossa ja tuomiokirkos" />

YLE


Savonlinnassa muistetaan kolmea liikenneonnettomuudessa menehtynyttä nuorta.

Kaupungissa on ollut sunnuntaina suruliputus. Liput ovat olleet puolitangossa muun muassa Savonlinnan kaupungintalon edustalla.

- Meitä on kohdannut tänään järkyttävä suru-uutinen. Otamme osaa omaisten suureen suruun, kommentoi tapahtunutta Savonlinnan kaupunki Facebook-sivuillaan lauantaina.

Seurakunta järjestää Savonlinnan tuomiokirkossa suruhartauden. Tilaisuus alkaa kello 18 ja kirkko on avoinna iltakahdeksaan saakka. Paikalla on ammattiauttajia ja seurakunnan työntekijöitä.

Kolme noin 20-vuotiasta savonlinnalaista kuoli liikenneonnettomuudessa lauantaiaamuna. Onnettomuus tapahtui aamukuudelta Rantasalmentiellä, lähellä Savonlinnan keskustaa.

Neljän nuoren seurue oli liikkeellä henkilöautolla, joka ajautui ajoratojen keskikaistan kivetykseen ja törmäsi opastinpylvääseen.

Onnettomuudessa kuoli kolme autossa ollutta noin 20-vuotiasta savonlinnalaista, ja yksi toimitettiin vakavasti loukkaantuneena Kuopion yliopistolliseen sairaalaan.

Ihmiset laskevat muistokynttilöitä tien varteen.
Onnettomuuspaikalle tuotiin pian tapahtuneen jälkeen ensimmäiset muistokynttilät. Markku Tuhkanen / Yle

Onnettomuus tapahtui alueella, jossa nopeusrajoitus on 60 kilometriä tunnissa. Tapahtuma-aikaan satoi runsaasti vettä.

Komisario Jyrki Koskinen kertoi lauantaina Ylelle, että mitä ilmeisemmin tilannenopeus on ollut sen verran suuri, että ajoneuvon hallinta on menetetty. Alkoholin tai päihteiden osuutta poliisi ei ensitietojen perusteella epäillyt.

Sunnuntaina poliisi ei ole kertonut lisätietoja onnettomuudesta, mutta aikoo tiedottaa asiasta maanantaina.

Lue lisää:

Kolme kuoli kolarissa Savonlinnassa

dimanche 31 juillet 2022 20:32:13 Categories: YLE liikenneonnettomuudet

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.