Ilta Sanoma

Tuukka Rask on mennyt naimisiin.

Tuukka Rask lopetti uransa viime talvena.

Tuukka Rask lopetti uransa viime talvena. Kuva: Daniel Lea / ZUMA

Tuukka Rask on kaikessa hiljaisuudessa avioitunut puolisonsa Jasmiinan kanssa. Etukäteen pienen piirin tietona pidetty hääjuhla paljastui Raskin entisten pelikavereiden sosiaaliseen mediaan jakamista päivityksistä.

Somen perusteella näyttävissä Italiassa järjestettävissä häissä olivat paikalla muun muassa Bostonin NHL-supertähdet Brad Marchand, David Pastrnak ja Patrice Bergeron mielitiettyineen.

Marchandin vaimo Katrina on jakanut Instagramin tarinaosiossa paljon kuvia häistä ja juhlaohjelmasta. Kuvien perusteella juhlapaikalle on pitänyt matkustaa veneellä.

Twitter-käyttäjän julkaisemalla, alun perin NHL-tähti David Pastrnakin Instagramin tarinoissa julkaisemalla videolla näkyy, miten Tuukka ja Jasmiina tanssivat veikeästi musiikin tahtiin.

Twitterissä on myös jaettu kuvia hääparista.

Kuvan häistä Bergeronin ja Marchadin kanssa on jakanut Instagramissa myös Kimmo Timonen.

Rask, 35, lopetti NHL-uransa viime helmikuussa. Päätöksen taustalla oli viime kesänä leikattu lonkka, joka ei toipunut entiselleen. Useiden kuukausien kuntoutuksen jälkeen Rask palasi talvella kaukaloon, mutta ehti pelata vain neljä ottelua.

Viimeisen ottelunsa hän pelasi tammikuussa.

- Olen kuljettanut lapsia kouluun, tanssiharjoituksiin ja pelannut paljon golfia. Se on ollut mahtavaa. Olin jääkiekkoilijana kiireinen, mutta kolme lasta vievät roimasti aikaa. Luppoaikaa ei ole haaskattavaksi ja olen onnekas ehtiessäni golfaamaan, Rask sanoi kesäkuussa Boston Globen haastattelussa.

Suomalaispelaajien Mikko Rantasen ja Artturi Lehkosen Stanley Cup -juhliin päättyneitä NHL-finaaleja Rask ei vahdannut silmä kovana. Rask kertoi Boston Globelle katsoneensa finaalisarjaa "ehkä puolitoista erää".

- On ohikiitävän hetken kiva tuntea kaipuuta, mutta en kaipaa sitä (jääkiekkoa). Olen iloinen tällä puolen pöytää, Rask sanoi.

NHL:ssä 564 runkosarjaottelua ja 104 pudotuspeliottelua pelannut Rask on Bostonin seurahistorian voitokkain maalivahti. Hän voitti seurassa Stanley Cupin 2011 ja torjui Bruinsin finaaleihin vuosina 2013 ja 2019.

Lopettamisensa jälkeen Rask on toiminut Bruinsin lähettiläänä.

Ilta Sanoma
dimanche 31 juillet 2022 20:20:00 Categories: Ilta Sanoma NHL

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.