Ilta Sanoma

Kaikilla on asioita, joita ei mielellään kertoisi muille. On myös asioita, joista vaikenisi kuolemaan asti, jos vain mahdollista. Vastaa Me Naisten kyselyyn, nyt on tilaisuutesi keventää mieltäsi anonyymisti.

Häpeä voi aiheutua pienestä tai isosta asiasta, ja jäädä kalvamaan vuosikausiksi.

Häpeä voi aiheutua pienestä tai isosta asiasta, ja jäädä kalvamaan vuosikausiksi. Kuva: Shutterstock

Sinkkuus, parisuhde, pienet tulot ja isot sääret.

Teimme hiljattain jutun siitä, mitä ihmiset häpeävät. Häpeän aiheena voi olla oikeastaan mikä tahansa, eikä kaikki häpeä samoja asioita.

Häpeää tutkineen henkisen kasvun ohjaajan Kaisa Peltolan mukaan häpeän tunne on piilotettu ja salattu, mutta kaikkialla läsnä. Häpeä vaikuttaa meissä kaikissa ja pääosin tiedostamattomasti.

- Opimme häpeämään niitä tunteita, joita emme saaneet turvallisesti ilmaista lapsena. Häpeän juuret ovat aina syvällä omassa menneisyydessä. Kun häpeänsä äärelle pysähtyy, sen alta yleensä löytyy jokin muu tukahdutettu tunne tai trauma, Peltola kertoi aiemmin Me Naisille.

Lue lisää: Mitä suomalaiset häpeävät? Moni häpeää ulkonäköään

Häpeä voi olla hyvin musertava tunne, ja jäädä kalvamaan vuosikausiksi - tai kuolemaan asti, jos sitä ei pääse koskaan jakamaan kenenkään kanssa.

Esimerkiksi mielenterveys- ja päihdeongelmien tai traumojen, kuten häirinnän tai väkivallan kokemusten, yllä leijuu edelleen vaikenemisen kulttuuri.

-Häpeää kokeva käpertyy monesti oman ongelmansa ympärille ja koteloituu elämässään. Häpeä lisää eristäytyneisyyttä ja eristäytyminen lisää häpeää. Tämä noidankehä on vaarallinen, jos sitä ei saa katkaistua, psykologi ja kouluttajapsykoterapeutti Katja Myllyviita kertoi aiemmin Me Naisille.

Lue lisää: Miksi häpeä on niin musertava tunne? Psykologi selittää ja kertoo 2 konkreettista asiaa, jotka auttavat

Kaikilla on asioita, joita ei mielellään kertoisi muille. On myös asioita, joista vaikenisi kuolemaan asti, jos vain mahdollista.

Mitä sinä et aikonut kertoa koskaan kenellekään? Kerro se meille - nyt on tilaisuutesi keventää mieltäsi anonyymisti.

Kyselyyn pääset tästä.

Vastauksia voidaan käyttää Me Naisten jutuissa. Olemme sitoutuneet suojaamaan vastaajien yksityisyyttä.

Ilta Sanoma
dimanche 31 juillet 2022 16:30:00 Categories: Hyvä fiilis Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.