Ilta Sanoma

Jill Scott toivoo Wembleyn sunnuntai-illasta kultaista huipennusta maajoukkueuralleen.

Jill Scott haluaa maksaa takaisin 13 vuoden takaisen finaalitappion Saksalle.

Jill Scott haluaa maksaa takaisin 13 vuoden takaisen finaalitappion Saksalle. Kuva: Marcio Machado/ZUMA Press Wire

Englannin naisten jalkapallomaajoukkueen keskikenttäpelaaja Jill Scott on odottanut revanssia pitkään. Hän hävisi EM-loppuottelun Saksalle 13 vuotta sitten ja janoaa maanosan mestaruutta sunnuntaina pelattavassa loppuottelussa.

Vastassa on tuttu kiusa Saksa, joka nujersi vuonna 2009 Englannin maalein 6-2 Helsingin Olympiastadionilla EM-loppuottelussa.

Scott toivoo Lontoon Wembleyn sunnuntai-illasta kultaista huipennusta maajoukkueuralleen, vaikka takavuosien avauskokoonpanon paikan sijaan hänet nähdään nykyään useammin vaihtopenkillä. Meneillään olevissa EM-kilpailuissa hän on saanut peliaikaa kolmessa ottelussa ja tietää Saksan vaarallisuuden.

- He ovat fyysisiä ja todella hyvin treenanneita. Heidän pelityylinsä on sellainen, mikä se on ollut jo vuosia. Tiedän heidän pitävän kaksinkamppailuista. He haluavat saada vastustajan mukaan kaksinkamppailuihin, koska he tuntevat, että he voivat voittaa ne, Scott kertoi Euroopan jalkapalloliitto Uefan verkkosivuilla.

- Ja vuosikausia heillä on ollut aina maalintekijöitä ja fantastisia pelaajia, kuten (Birgit) Prinz. Nyt heillä on (Alexandra) Popp, joka on kokenut pelaaja. Odotamme kovaa testiä, Scott mainitsi kaksi uran varrelta mieleen jäänyttä saksalaista.

Englanti ja Saksa selvittivät alkulohkonsa puhtaalla pelillä eivätkä päästäneet maaliakaan. Englanti taivutti puolivälierässä Espanjan jatkoajan päätteeksi 2-1 ja murjoi välierässä Ruotsin 4-0. Saksa voitti puolivälierässä Itävallan 2-0 ja välierässä Ranskan 2-1.

Jill Scottin mainitsema Popp on tehnyt turnauksessa maalin jokaisessa ottelussa ja viimeisteli Saksan molemmat Ranskan verkkoon. Yksin hänkään ei peliä pysty voittamaan. Scottin mukaan Englanti on kokonaisuutena kuronut kiinni Saksan etumatkaa siitä, millainen se oli vielä reilu vuosikymmen sitten.

- Tiesimme, että Saksa oli edellä meitä monissa asioissa, ja edessämme oli valtava tehtävä. Saimme pahasti selkäämme sinä päivänä, ja tiesimmekin, että peli oli vaikea voittaa, Scott palasi muistoissaan vuoteen 2009.

Saksa on EM-kilpailujen kestomenestyjä, mutta Englannin meno on ollut ailahtelevampaa. Nyt taso kärkikahinoissa alkaa jälleen vakiintua.

- Englannin jalkapalloliitto on todella panostanut naisten maajoukkueeseen, Scott sanoi.

Perjantain lehdistötilaisuudessa Scottilta kysyttiin myös sitä, jääkö sunnuntain ottelu viimeiseksi maajoukkueessa.

- Vastaus on, etten tiedä. Aion katsoa, miltä tämä viikko näyttää, ensi viikolla käydään joitain keskusteluja, ja tehdään päätös.

Ilta Sanoma
dimanche 31 juillet 2022 15:30:00 Categories: Ilta Sanoma Jalkapallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.