Maria Seppälä ja Mikaela Välipakka puhuvat ADHD:sta julkisesti omalla nimellään, sillä he haluavat purkaa siihen liittyviä stigmoja ja kiinnittää" /> Maria Seppälä ja Mikaela Välipakka puhuvat ADHD:sta julkisesti omalla nimellään, sillä he haluavat purkaa siihen liittyviä stigmoja ja kiinnittää" />

YLE


28-vuotias Mikaela Välipakka paini vuosia mielenterveyden ongelmien kanssa. Saatuaan opiskelupaikan Välipakka hakeutui ensitöikseen opiskeluterveydenhuoltoon.

Psykiatrin aikaa Välipakka joutui odottamaan noin vuoden. Lukuisten testien ja haastattelujen jälkeen diagnoosi oli viime marraskuussa valmis.

- Lopulta psykiatri totesi, että minulla on selkeästi ADHD, ja että sijoitun autismin kirjolle.

39-vuotiaalla Maria Seppälällä prosessi oli huomattavasti nopeampi, noin neljä kuukautta. Diagnoosi oli huojennus.

- Se selitti monia asioita. Jos olisin saanut sen aiemmin, olisin kenties pärjännyt paremmin koulussa. Olisin myös ollut ehkä normaalimpi muiden silmissä ja ainakin osittain välttynyt kiusaamiselta.

Tummahiuksinen nainen, Mikaela Välipakka juomalasi kädessään. Päällä musta toppi.
Välipakka kokee, että ADHD:ta pidetään huomionhakuna eikä oteta tosissaan: "Kukaan ei näihin prosesseihin vitsillä lähde, koska se on raskas polku kuljettavaksi"Anne Marjaana Savin / Yle

"Vankina kaikki ne vuodet"

Välipakka pyrki alun perin diagnosoitavaksi, jotta opiskelu helpottuisi. Pitkän prosessin vuoksi apua tuli kuitenkin myöhään.

- Kouluni ehti loppua ennen kuin pääsin edes psykiatrin puheille. Se oli vaikeaa aikaa, Välipakka kertoo.

Diagnoosia edelsivät vuosia kestäneet päihdeongelmat, vakava masennus sekä epävakaa persoonallisuushäiriö.

- Olin päihdeongelmainen ja käytännössä luovuttanut elämäni suhteen. Ajattelin, että en tule elämään yli kolmekymppiseksi. Olin turtunut kaikkeen: en saanut apua, minua ei ymmärretty, eikä kukaan tiennyt mikä minua vaivasi.

Reilun vuoden odottelun jälkeen ja diagnoosin saatuaan Välipakka kuvailee oloaan epätodelliseksi.

- Tuntui, että olin viettänyt vankina kaikki ne vuodet kun minua diagnosoitiin väärin eikä kuunneltu. Yhtäkkiä tämä diagnoosi vapautti ja pelasti minut, se on edelleen todella iso juttu.

Punahiuksinen nainen taluttaa kahta koiraa. Hymyilee kuvaajalle. Päällään musta paita ja valkoiset shortsit.
Maria Seppälä pitää julkista keskustelua ADHD:sta vinoutuneena: "Usein aihetta tuntuvat kommentoivan samat nettiasiantuntijat, jotka olisivat omalla asiantuntijuudellaan myös voineet pelastaa Haminan mursun."Jani Manninen

Maria Seppälä sai diagnoosin ollessaan 24-vuotias. Nuorena saatu diagnoosi oli vasta ensiaskel tulevalle.

- Diagnoosin myötä jouduin rakentamaan minuuteni uudelleen. Siihen meni monta vuotta ja sen keskellä vertaistuki oli korvaamatonta.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Seppälä uskaltautuu puhumaan diagnoosistaan julkisesti.

- Olo on edelleen kuin "tupla tai kuitti", sillä omalla kohdallani avoimuus ei ole aina johtanut hyviin seurauksiin.

Rehellisyys päättyi irtisanoutumiseen

Seppälän kohdalla diagnoosista kertominen johti muutama vuosi sitten hänelle tärkeästä työpaikasta irtisanoutumiseen. Työpaikalla Seppälä oli ystävystynyt kollegaansa, jolle päätti luottamuksellisesti kertoa diagnoosistaan.

- Muutama päivä myöhemmin esimieheni soitti minulle ja pyysi minut puhutteluun. Kysyin, mitä asia koskee ja hän vastasi "sinun mielenterveysongelmiasi".

Jorvin sairaalassa.
Ilmapiiri työpaikalla muuttui Seppälän mukaan liian raskaaksi: "Rakastin työtäni ja halusin oppia ja kehittyä siinä. Siihen se sitten kuitenkin päättyi". Kuvituskuva.Katriina Laine / Yle

Seppälä kertoo tiedustelleensa, viittasiko esimies mielenterveysongelmilla ADHD-diagnoosiin. Vastaus oli kyllä.

- Herkkäluontoinen yksityisasiani oli vuotanut kollegani ja siinä hetkessä ystäväni kautta julki, ja sain kärsiä siitä. Minut pantiin aika ahtaalle, enkä mennyt esimieheni puhutteluun. Lopulta päädyin ottamaan lopputilin.

Luottamuksen särkyminen ja työpaikan menetys osuivat syvälle.

- Se oli sellainen kuukausi, että olin aika pohjamudissa. Silloin ajattelin, että "hyvänen aika, kaikki mahdollisuuteni kariutuvat, kun olen rehellinen diagnoosistani". Siitä eteenpäin olen pitänyt suuni supussa, nyt olen kuitenkin valmis puhumaan.

Väitteet muoti-ilmiöstä eivät pidä paikkaansa

Terveys- ja sosiaalipalvelualan yritys Mehiläisen valtakunnallisena vastuupsykiatrina toimiva psykiatri ja psykoterapeutti, lääketieteen tohtori Teijamari Laasonen-Balk tiedostaa, että ADHD:seen liittyy stigmoja, joiden syyt piilevät tietämättömyydessä.

- ADHD ei missään tapauksessa tarkoita, että ihmisen älykkyydessä olisi mitään vikaa. Se on ensimmäinen stigma, joka tulisi oikoa.

Myöskään minkäänlaisesta muoti-ilmiöstä ei lääkärin mukaan ole kyse.

Teijamari Laasonen-Balk
Teijamari Laasonen-Balk painottaa, että ADHD:n asianmukainen hoito vahvistaa itseluottamusta ja voimaannuttaa. Se saa koko elämän näyttämään valoisammalta.Mari Kekäläinen, kuvankäsittely Matias Väänänen / Yle

Diagnoosien lisääntymisen taustalla on osaltaan se, että tietoisuus ADHD.stä on kasvanut. Lisäksi yhteiskunnan digitalisoituminen edellyttää entistä enemmän kykyä keskittyä ja ylläpitää tarkkaavaisuutta pidempään.

- Kyse ei ole muoti-ilmiöstä, vaan siitä, että olemme yhteiskuntana valveutuneempia.

ADHD-diagnoosien alueellisista eroista Laasonen-Balk on huolissaan.

- Diagnooseja tehdään vähän eri tasoisesti riippuen tutkimusprosessin laajuudesta.

Diagnoosi voi pelastaa elämän

Laasonen-Balkin viesti ADHD:sta kärsiville on selkeä.

- Kehottaisin nostamaan pään ylös ja sopivassa tilanteessa oikomaan väärinkäsityksiä. Jokainen meistä on oma yksilönsä ja minusta kaikki saisivat ylpeästi olla juuri sellaisia, kuin ovat. Itseään ei pidä hävetä.

Seppälä ja Välipakka ovat samaa mieltä. Joskus se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty.

Keskittymisvaikeuksistaan lapsuudessa kiusattu Maria Seppälä kuvailee asiasta julkisesti puhumista vapauttavaksi. Opettajien ja koulutovereiden kiusaaminen on silti jättänyt jäljen.

- Tietenkin tuollainen puree lapsen kehittyvään itsetuntoon. Jälkikäteen olen käynyt tilanteita uudelleen läpi ja tajunnut, että ne olisivat voineet mennä ihan eri tavalla mikäli minut oltaisiin diagnosoitu ajoissa. Diagnoosilla on hirveän suuri merkitys.

Nyt Seppälä kertoo olevansa onnellinen. Avoimuudellaan hän toivoo auttavansa myös muita.

- Tämä on iso taakka harteiltani, kun voin puhua tästä julkisesti omalla nimelläni. Toivottavasti avoimuudestani on hyötyä muillekin, jotka painivat vastaavan kanssa.

Jokainen meistä on oma yksilönsä ja minusta kaikki saisivat ylpeästi olla juuri sellaisia, kuin ovat. Itseään ei pidä hävetä. Teijamari Laasonen-Balk

Välipakan tilanne on samankaltainen. Diagnoosin jälkeen elämänlaatu on parantunut kohisten, kun tarvittavaa apua on ollut mahdollista saada.

- Ensimmäistä kertaa minusta tuntuu, että pystyn elämään elämääni normaalisti. Lääkkeistä ja kuntoutuksesta on ollut ihan älyttömän suuri apu.

Välipakka kertoo päässeensä kiinni myös työelämään. Yhdellä diagnoosilla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia.

- Olen myös ensimmäistä kertaa työkokeilussa ja se on vaikuttanut ihan älyttömästi arkeeni ja ihmissuhteisiini. Nyt kun ymmärrän itseäni paremmin, niin ymmärrän myös läheisiä ympärilläni.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 2.8. kello 23:een saakka.

Lue myös:

Jenni Määttä, 32, sai ADHD-diagnoosin vasta aikuisena, ja niin saa nyt moni muukin: "Meitä ylivilkkaita tyttöjä ja naisia on todella paljon"

Siiri Railio on sählännyt koko elämänsä - vasta aikuisena todettu ADHD antoi kaivatun selityksen

Lastenneurologeista on pula koko maassa - esimerkiksi Vaasassa satoja lähetteitä tutkimuksiin käsittelee vain yksi lääkäri

Toimittajalta: Olen oman elämäni The Sims -hahmo, jolta kaikki jää kesken - Haluatko sukeltaa ADHD-aikuisen päähän?

dimanche 31 juillet 2022 13:17:10 Categories: YLE terveys

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.