Ilta Sanoma

Sdp:n varapuheenjohtajan Niina Malmin (sd) mukaan Juha Sipilän (kesk) kilpailukykysopimus osoitti, että työmarkkinajärjestöjen on parempi sopia palkoista keskenään.

Kokoomuksen Arto Satonen (kesk.), Sdp:n Niina Malm (oik.), keskustan Arto Pirttilahti (vas. alh.) sekä perussuomalaisten Sakari Puisto osallistuivat lauantaina paneelikeskusteluun.

Kokoomuksen Arto Satonen (kesk.), Sdp:n Niina Malm (oik.), keskustan Arto Pirttilahti (vas. alh.) sekä perussuomalaisten Sakari Puisto osallistuivat lauantaina paneelikeskusteluun. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva, Ossi Ahola / Aamulehti, KIMMO BRANDT, Kalle Koponen

Kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen ei täysin tyrmäisi palkkaneuvotteluissa tulopoliittisen kokonaisratkaisun elementtejä.

Inflaation kasvaessa ja ostovoiman heiketessä tämä olisi hänen mukaansa perusteltua, toisin kuin "normaalitilanteessa". Satonen oli huolissaan erityisesti palkkainflaatiosta.

Kansanedustajat kokoontuivat lauantaina paneelikeskusteluun Valkeakosken Apianniemelle osana Työväen Musiikkitapahtuman ohjelmaa.

Keskustelu valtiovallan puuttumisesta julkisen puolen palkkaneuvotteluihin lähti liikkeelle Helsingin Sanomissa lauantaina julkaistun Antti Rinteen (sd) haastattelun jälkeen.

Rinne kritisoi kunta-alan kesän alussa hyväksyttyä palkkaohjelmaa ja ehdottaa työmarkkinoille yhteistä puitesopimusta, jossa palkkojen yleisestä kehityksestä sovitaan yhdessä.

Vaikka Satonen kertoi kiittäneensä Rinnettä hyvästä haastattelusta, hän myös sanoi ymmärtävänsä, miksi työmarkkinajärjestöt eivät näe ehdotusta sopivana ratkaisuna. Ratkaisun avain on hänen mukaansa kuitenkin muualla kuin hallituksessa.

- Tämä pitää liittojohtajien tasolla ja työmarkkinapöydissä ratkaista.

Satosen lisäksi paneeliin osallistuivat Sdp:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Niina Malm, perussuomalaisten kansanedustaja Sakari Puisto ja keskustan kansanedustaja Arto Pirttilahti.

Puiston mukaan Rinteen avaus oli mielenkiintoinen, mutta hän kannattaa sitä, että valtiovalta pitää etäisyyttä palkkaneuvottelupöydistä. Samoilla linjoilla olivat myös Pirttilahti ja Malm.

Malmin mukaan Juha Sipilän (kesk) aikana solmittu kiky eli kilpailukykysopimus ei ollut toimiva ratkaisu. Tällöin Malm työskenteli Teollisuusliitossa.

- Sen perusteella ja niillä muistoilla ehdottomasti olen sitä mieltä, että työmarkkinajärjestöt sopivat keskenään työmarkkinakuvioista. Täytyy olla niin, että ne alan asiantuntijat, jotka milläkin alalla toimivat, tietävät parhaat ratkaisut.

Kiihtyvässä inflaatiossa kansanedustajia huolestutti erityisesti ruuan hintojen ja lämmityskustannuksien nouseminen.

Puiston mukaan esimerkiksi vihreästä siirtymästä aiheutuvia kuluja tulisi nyt tarkastella kriittisesti. Normaalin elämiseen, kuten liikkumiseen ohjautuvia kustannuksia pitäisi hänen mukaansa hillitä.

- Vihreää siirtymää pitäisi laittaa tauolle siksi aikaa, että saamme lievennettyä kustannuspainetta.

Satosen mukaan Suomi voisi käyttää "väliaikana" eli energian saatavuus- ja kustannusongelmien aikana esimerkiksi turvetta. Tauolle hän ei vihreää siirtymää kuitenkaan kokonaan panisi.

- Todennäköisesti meillä on kymmenen vuoden päästä taistelu ilmastonmuutosta vastaan ainakin yhtä hyvässä mallissa, kuin se olisi ollut ilman tätä sotaa.

Malmin mukaan Olkiluoto 3 -ydinvoimalasta saatavalla sähköllä Suomi voisi korvata sen energian, mikä aiemmin on tuotu Venäjältä.

- Ei ole mitään järkeä sinä, että alkaisimme nyt miettimään, että laittaisimme näitä asioita tauolle.

Paneelissa katsottiin myös tuleviin eduskuntavaaliin ja mahdollisiin leikkauksiin.

- Jos on sellainen tilanne, että meidän täytyy miettiä jonkinlaisia sopeuttamistoimia, niin kumpi tuntuu palkansaajasta oikeudenmukaiselta vaihtoehdolta, se että pääministerinä on Marin vai se, että pääministerinä on Orpo? Malm kysyi.

Imatralta kotoisin oleva Malm kommentoi paneelissa myös venäläisten turistiviisumeja ja suomalaisten matkoja Venäjän puolelle tankkaamaan.

Hän peräänkuulutti voimakkaita pakotteita ja kertoi, että hallitus keskustelee turistiviisumeista ensi viikolla.

- Kyllä sitä on vaikeaa eettisesti eteläkarjalaisen ymmärtää, minkä takia he (venäläinen keskiluokka) voivat tulla ostamaan hyödykkeitä ja viemään niitä Venäjälle, kun ne muuten ovat pakotteiden piirissä.

Malmin mukaan turistien määrän vähenemiseen on pystytty sopeutumaan Etelä-Karjalassa, sillä ennen sotaa venäläismatkailijoiden määrää vähensi koronapandemia.

Malmilla oli myös tiukka viesti suomalaisille halvan bensiinin perässä Venäjälle matkustaville.

- Ei ole moraalisesti eikä eettisesti oikein, että ollaan valmiita rahoittamaan Putinin sotaa halvemman bensan toivossa vain sillä ajatuksella, että se on itselleni edullisempaa. Joka päivä mietin naisia, lapsia ja sotilaita, joita kidutetaan tai jotka mahdollisesti kuolevat tai joutuvat lähtemään pakoon. Onko se oma polttoainetankillinen sen arvoista?

Ilta Sanoma
dimanche 31 juillet 2022 11:00:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.