Ilta Sanoma

Urheiluselostaja Hannu-Pekka Hänninen täytti 70 vuotta, mutta saattaa selostaa vielä Pariisin olympiakisoja kesällä 2024.

Lahden hiihtostadionin hyppyrimäet ovat tulleet Hannu-Pekka Hänniselle tutuksi pitkän selostajauran aikana.

Lahden hiihtostadionin hyppyrimäet ovat tulleet Hannu-Pekka Hänniselle tutuksi pitkän selostajauran aikana. Kuva: Rio Gandara / HS

Urheiluselostajalle sattuu harvoin päivää, jolloin samalle päivälle osuu olympiakultamitalisuoritus, oma syntymäpäivä ja vielä lapsen syntymä.

Hannu-Pekka Hänniselle tällainen onnenpäivä osui 27.7.1980, jolloin hän oli Pasilassa varmistamassa (varaselostajana) Pertti Karppisen finaalisoutua Moskovan olympiakisoissa.

-?Ja samana päivän syntyi Heidi-tyttäreni, Hänninen sanoo.

Keskiviikkona isä ja tytär juhlivat jälleen ja tällä kertaa isälle tuli täyteen pyöreät 70 vuotta.

"Hoopi" syntyi samana päivänä, jolloin Emil Zatopek voitti maratonin ja kolmannen kultamitalinsa Helsingin olympiakisoissa 1952.

Komeasta merkkipaalusta huolimatta Hänninen ei aio levätä laakereilla, vaan aikoo jatkaa selostamista.

-?Silmissä hieman siintää Pariisin olympiakisat 2024, Hänninen väläyttää.

Hän on ollut mukana 23 olympiatuotannossa talvesta 1980 lähtien, joten Pariisin kisat olisivat sopivasti vuosiluvun mukaisesti 24:nnet.

Toimittajan töihin Hänninen päätyi aikoinaan teatterimaailman kautta. Hän hääri vuosina 1968-1972 avustajana Helsingin Kaupunginteatterissa ja oli mukana yli 300 näytöksessä. Yleisradioon hänet houkutteli viihdetoimituksen toimituspäällikkö Aino-Liisa Raine.

-?Ensimmäinen ohjaukseni tuli ulos 3.9.1975 juuri ennen presidentti Kekkosen 75-vuotisjuhlaohjelmaa, Hänninen muistelee.

Kyse oli sketsisikermästä, mutta nuorukaiselta luonnistuivat myös vakavammat ohjelmatyypit.

-?Juonsin ohjelmaa Kysy vaikka mitä, johon kuuntelivat saivat lähettää kysymyksiä ja niitä kertyikin laatikkokaupalla, Hänninen sanoo.

Hannu-Pekka Hänninen vaimonsa kanssa itsenäisyyspäivän vastaanotolla joulukuussa 2015. Hän sai samana päivänä Suomen Valkoisen Ruusun ansioristin.

Hannu-Pekka Hänninen vaimonsa kanssa itsenäisyyspäivän vastaanotolla joulukuussa 2015. Hän sai samana päivänä Suomen Valkoisen Ruusun ansioristin. Kuva: Joel Maisalmi

Urheilutoimituksen puolella hän avusti ensin radiossa 1976-77 ja siirtyi sitten tv-urheiluun. Tuohon aikaan tekniikka asetti melkoisia rajoituksia sisällöntuotantoon.

-?Helsingin jäähallista piti lähteä toisen erän aikana Pasilaan, jossa piti kehittää kymmenen minuutin pituinen filmi ja leikata siitä pätkä Urheiluruutuun.

"Hoopi" Hänninen juonsi hurjan määrän Urheiluruutuja Ylen kanavilla. Kuva: Pekka Saarinen

1980-luvun alussa prosessi helpottui, kun käyttöön tulivat eng-kasetit, jotka laitettiin kameran kylkeen.

Samoihin aikoihin Hännisestä tuli täysverinen selostaja. Ensimmäisiä työtehtäviä oli Englannin cupin loppuottelu Wembleyllä 1980.

-?Meidät nostettiin gondolihissillä ylös selostuskoppeihin.

Hissiä odotellessa Belgian tv:n selostaja kysyi Hännisen taustaa ja kuuli tämän olevan noviisi.

-?Aloitat sitten suoraan huipulta, kokenut toimittajajermu sanoi minulle.

Los Angelesin olympiakisat kesällä 1984 olivat Hänniselle valtava elämys.

Hänen leipälajinsa oli painonnosto, jota hän selosti etänä Hollywoodin studioille pystytetyssä tv-keskuksessa. Työtila oli mielenkiintoinen paikka.

-?Se oli Rita Hayworthin käyttämä erkkerillinen kylpyhuone, jossa tähtinäyttelijä oli puuteroinut ja paklannut itsensä.

Jatkossa Hänninen selosti kaikkiruokaisesti eri lajeja. Ja pääsi usein kertomaan sinivalkoisista menestyshetkistä.

-?Hienoa kun sain elää ajan, jolloin meillä oli iso joukko menestyneitä urheilijoita.

Hannu-Pekka Hänninen pääsi seuraamaan Matti Nykäsen elämää lähietäisyydeltä 1980-luvulla. Ystävyys säilyi hyppääjän kuolemaan asti.

Hannu-Pekka Hänninen pääsi seuraamaan Matti Nykäsen elämää lähietäisyydeltä 1980-luvulla. Ystävyys säilyi hyppääjän kuolemaan asti. Kuva: Pekka Sipola

Hänninen pääsi seuraamaan läheltä Matti Nykäsen uraa ja 1990-luvulla tutuiksi tulivat muun muassa uimari Jani Sievinen ja viheriöltä Jari Litmanen.

-?Kun matkustin alkuviikosta selostamaan Ajaxin Mestarien liigan otteluita, vein samalla tuoreet suomalaislehdet Jarille. Kerran jouduin odottamaan Jaria pitkään ja päätin viedä lehdet stadionin kabinettiin. Jätettyäni lehdet pöydälle valmentaja Louis van Gaal tuli ovella vastaan ja ihmetteli, mitä minä teen huoneessa.

Hollantilaisluotsi ei kuitenkaan ollut pitkävihainen, vaan antoi myöhemmin haastatteluja Hänniselle myös Barcelonan päävalmentajana toimiessaan.

Jalkapallon puolelta Hännisellä on mehevä muisto Saksan MM-kisoista 2006.

Hänninen ei pitänyt tupakan savusta ja joutui aina välillä vetoamaan kollegoihin, etteivät nämä tupruttelisi ottelun aikana.

Stuttgartissa pelatussa pronssiottelussa kävi juuri näin. Vieressä istunut selostaja sammutti sikarinsa, mutta ilmoitti, että kohta hänen viereensä saapuu kaveri, joka varmasti pössyttelee paksua sikaria.

-?Vartti ennen ottelun alkua paikalle saapuikin turvamiesten saattamana Diego Maradona yhdessä naisystävänsä kanssa, Hänninen kertoo.

Koska argentiinalaisilla oli vain kaksi paikkaa ja Hännisen vieressä tyhjä tuoli, "Hoopi" ilmoitti, että daami voi istua hänen viereensä.

-?Ottelun päätyttyä Maradona kiitteli kädestä pitäen kuinka olin tarjonnut hänen kumppanilleen istumapaikan.

Uima-allas tuli Hänniselle tutuksi, sillä hän selosti vuodesta 1995 lähtien valtaosan lajin arvokisoista.

Vuosiin osui suomalaisjuhliakin, mutta kaikkein parhaiten selostajakonkarin mieleen on jäänyt amerikkalaisuimari Michael Phelps.

-?Minulla oli kunnia selostaa hänen kaikki 23 olympiavoittoaan 2004-2016. Lähimpänä sarjan katkeaminen oli Pekingin vesikuutiossa 2008, kun Serbian Milorad Cavic hävisi Phelpsille vain sadasosasekunnin 100 metrin perhosuinnissa.

Phelpsin ura päättyi Rion olympiakisoihin 2016 ja samana vuonna myös Hänninen hyppäsi eläkkeelle Ylen palveluksesta. Selostukset ovat kuitenkin jatkuneet Europortin puolella, jossa Hänninen on ollut äänessä tutuissa lajeissaan.

Siinä ohessa hän on pitänyt kunnostaan huolta.

-?Pelaan jonkun verran golfia ja talvisin tykkään hiihtää, varsinkin perinteistä, Hänninen kertoo.

Pukukoppihuumoria Hänninen pääsi maistamaan aikoinaan Raittius- ja urheiluseura Zoomin riveissä ja nyt samanlaista jutustelua on tarjolla Töölön Vesan kaukalopalloilijoiden kanssa.

-?Olen ollut porukkaan hieman juniori-ikäinen, mutta täytettyäni 70 vuotta saan lisää uskottavuutta, Hänninen naureskelee.

Pelikavereina häärivät muun muassa Arvi Lind ja Päiviö Pyysalo, joten tarjolla on niin asiaa kuin viihdettäkin.

Ilta Sanoma
dimanche 31 juillet 2022 10:05:00 Categories: Ilta Sanoma Urheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.