Ilta Sanoma

Kolme nuorta sai surmansa varhain lauantaiaamuna tapahtuneessa onnettomuudessa. Neljäs autossa ollut taistelee hengestään.

Päivystävä tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Petri Pirronen sanoo Savonlinnan aamun kuolonkolarista, että henkilöautolla oli liikaa nopeutta.

Kolme nuorta savonlinnasta kuoli ja yksi kiidätettiin Kuopioon sairaalahoitoon, kun henkilöauto ajoi Savonlinnan ohitustiellä ensin keskikaistan kivetykseen, sitten oikea kyki edellä ajokaistojen väliin ja törmäsi lopulta opastinpylvääseen.

Lue lisää: Kolme nuorta kuollut liikenne­onnettomuudessa Savonlinnassa

-?Ilmeisesti tilannenopeus on ollut sen verran suuri, että auton hallinta on menetetty.

Pirronen ei ota varsinaisesti kantaa, ajoiko auto ylinopeutta, vaan viittaa siihen että ainakin olosuhteisiin nähden nopeus on ollut liian suuri.

Onnettomuus tapahtui kello kuudelta aamulla. Onnettomuuspaikalla on 60 kilometrin tuntinopeusrajoitus ja sää oli onnettomuuden aikana sateinen.

Auto oli tulossa Savonlinnaan kaupungin pohjoispuolella kulkevaa ohitustietä pitkin lännen suunnasta. Auto suistui ohitustieltä lähellä Savonlinnan keskustaa.

Poliisi kertoi, että onnettomuudessa menehtyi kolme autossa ollutta noin 20-vuotiasta savonlinnalaista. Lisäksi yksi autossa ollut loukkaantui vakavasti.

Tapahtumapaikka oli lauantaina noin kello 10.30 asti suljettu liikenteeltä.

Poliisi on vaitonainen tapahtumien yksityiskohdista. Pirronen ei ota tässä vaiheessa kantaa siihen, onko sairaalahoitoon kiidätetty ollut autossa matkustajana vai kuljettajana. Pirrosen mukaan tutkinta on alkuvaiheessa. Seuraavan kerran poliisi aikoo tiedottaa tapahtumista maanantaina.

Ilta Sanoma
samedi 30 juillet 2022 17:09:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.