Elokuvaohjaaja Katja Gauriloffin Je'vida-elokuvaa on kuvattu koko kylän ja lampaiden voimin heinäkuussa Sevettijärvellä. Kuvaukset ovat nyt päätt" /> Elokuvaohjaaja Katja Gauriloffin Je'vida-elokuvaa on kuvattu koko kylän ja lampaiden voimin heinäkuussa Sevettijärvellä. Kuvaukset ovat nyt päätt" />

YLE


Viime viikkoina Sevettijärvellä on riittänyt ihmisvilinää, hulinaa ja suuria tunteita. Katja Gauriloffin Je'vida-elokuvaan on kuvattu niin pienempiä kohtauksia kuin joukkokohtauksiakin, joista osaan ovat osallistuneet koko kylän lapset ja osaan on tuotu avustajiksi lampaita.

Maailman ensimmäisen koltansaamenkielisen fiktioelokuvan kuvaukset ovat nyt päättyneet ja työstäminen jatkuu leikkauspöydällä. Je'vida-elokuvan on määrä olla valmis joulukuussa, mutta ensi-iltaa joutuu odottamaan vähän pitempään.

- Kotimaan ensi-ilta on keväällä 2023. Kansainvälisen ensi-illan yksi mahdollinen maali on Berliinin elokuvajuhlat helmikuussa 2023, kertoo Je'vida-elokuvan tuottaja Joonas Berghäll Oktober-tuotantoyhtiöstä.

Kieli, kulttuuri ja kuvauspaikat kolttanäyttelijöille tuttuja, näytteleminen uutta

Je'vida-elokuvassa näyttelee niin suomalaisia ammattinäyttelijöitä kuin saamelaisia ensikertalaisiakin. Sevettijärveläinen Heini Wesslin esittää elokuvassa Je'vida-tytön äitiä.

- Ensimmäistä kertaa pääsin näkemään, miten elokuvaa tehdään. On ollut hauskaa ja mielenkiintoista olla mukana tässä, kuvailee Wesslin.

Äidin rooli ja koltansaamen puhuminen kuuluvat Wesslinin jokapäiväiseen elämään, mutta äidin esittäminen koltankielisessä elokuvassa oli kuitenkin uutta hänelle.

- Kyllä se oli vaikeaa. Olen oppinut paljon, sanoo Wesslin.

Elokuvan kuvausryhmä työssään.
Je'vida-elokuvan kuvaukset loppuivat Sevettijärvellä heinäkuussa 2022. Seuraavaksi siirrytään jälkituotantoon. Janica Gauriloff / Yle

Je'vidan isoäidin roolissa on Matleena Fofonoff.

- Mielestäni se on ollut hauska osa, kun siinä on meidän kulttuuria ja kieltä, iloitsee Fofonoff.

Fofonoffin mukaan oli helppoa näytellä koltansaamenkielisessä elokuvassa. Kuvauspaikatkin olivat hänelle ennestään tuttuja.

- Ei tarvinnut paljoa näytellä, kun kaikki oli tuttua, toteaa Fofonoff.

Elokuva pohjautuu Katja Gauriloffin suvun tarinoihin ja saamelaisten kokemuksiin

Je'vida-elokuvan tarina on ohjaaja Katja Gauriloffin tulkinta tarinoista, joita hän on kuullut elämänsä aikana sukulaisiltaan.

- Osa tarinoista on äitini kertomia tarinoita omasta lapsuudestaan, tai tätien ja enojen kertomia tarinoita. Paljon on myös asioita, jotka ovat mielikuvitukseni tuotetta, kertoo Gauriloff.

Elokuvaohjaaja kuvauspaikalla.
Maailman ensimmäinen koltansaamenkielinen elokuva pohjautuu ohjaaja Katja Gauriloffin suvun tarinoille. Janica Gauriloff / Yle

Elokuvassa pieni Je'vida-tyttö puhuu kuolleen isoisänsä kanssa. Elokuvan päähenkilön tavoin myös Gauriloffin äiti kävi isoisänsä kanssa kalassa.

- Kun ukki kuoli, äiti joutui lähtemään koulutielle. Sieltä idea lähti alun perin elokuvaan.

Elokuva ei kerro pelkästään Gauriloffin suvun, vaan kaikkien Suomessa asuvien saamelaisten kokemuksista.

- On hyvin paljon sellaisia asioita, jotka ovat kaikille meille tuttuja, niin kolttasaamelaisille ja muillekin saamelaisille. Mitä asuntolakouluajat ovat lapsille tehneet ja miten ne ovat vaikuttaneet nykyelämään, kertoo Gauriloff.

Tuotannon aikana näyttelijöiden kanssa on puhuttu kolttasaamelaisten historiasta ja heidän kokemistaan asioista.

- Nämä asiat on käyty esiintyjien kanssa aikaisemmin läpi. Kuvausjaksolla olemme keskittyneet saamaan tarinat eläviksi kameran edessä.

Lue lisää:

Maailman ensimmäiselle koltansaamenkieliselle fiktioelokuvalle 800 000 euron tuki: ohjaaja Katja Gauriloffin iloa varjostaa pelko alansa puolesta

Katja Gauriloff työstää unelmaansa, maailman ensimmäistä koltansaamenkielistä fiktioelokuvaa - tuotannon toivotaan käynnistyvän jo tänä vuonna

samedi 30 juillet 2022 15:44:55 Categories: YLE saamelaiset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.