Ilta Sanoma

Häkkinen ja Schumacher ovat F1-varikon legendaarisimpia nimiä.

IS haastatteli Häkkistä Tallinnassa Unibetin ja Sami Välimäen golftapahtumassa.

IS haastatteli Häkkistä Tallinnassa Unibetin ja Sami Välimäen golftapahtumassa. Kuva: Janne Aaltonen

Mika Häkkinen.

Nimi tunnetaan ympäri maailman. Mitä formulalegendasta sitten tulee mieleen?

Kahden maailmanmestaruuden lisäksi yleensä Michael Schumacher, sillä Häkkinen ja Schumacher olivat rata-autoilun valtiaat vuosina 1998-2000, jolloin he kävivät tiukat kamppailut maailmanmestaruudesta.

Häkkinen voitti kaksi ensimmäistä erää - jälkimmäisen toki niin, että Schumacher oli osan kaudesta loukkaantuneena. Sitten alkoi Schumacherin valtakausi. Padot murtuivat 2000, kun Schumacher palautti Ferrarin mestaruuskantaan ja aloitti viisivuotisen valtakautensa.

Schumacherin nimi palasi F1-radoille viime kaudella. Mick Schumacher ajaa nyt toista kauttaan sarjassa.

Häkkinen on tuntenut pojan, tai nykyään jo 23-vuotiaan miehen, pitkään.

- Minulla on erittäin hyvät välit Mickin ja koko Schumacherin perheen kanssa, Häkkinen sanoo.

- Kaikki toimii heidän kanssaan hyvin.

Schumacherin alkukausi oli todella vaikea. Moni kyseenalaisti, onko hän edes F1-tason kuski.

Britannian Silverstonessa saksalainen sai viimein pistetilinsä auki ja onnistui myös Itävallassa.

Kun Häkkiselle mainitsee, että Schumacher on hiljattain ajanut hyvin, "Häkä" iskee välittömästi takaisin:

- Joo, mutta ei ollut viime kisassa. En hyväksy sitä, että suoritukset lähtevät ailahtelemaan, Häkkinen linjaa.

- Kilpa-autoilussa kuljettajasta voi tulla liian tense. Voi tulla liian aggressiiviseksi tai kelailla liikaa, mistä tämä johtuu ja miksi tämä ei mene oikein. Pitää löytää oikea balanssi. Ei saa olla liian tense tai liian relaxed.

- Henkinen tasapaino on kilpa-autoilussa kaikista tärkeintä. Voi juosta ja treenata kaikki päivät, mutta pään on oltava kunnossa.

Ilta Sanoma
samedi 30 juillet 2022 13:10:00 Categories: Formula 1 Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.