Ilta Sanoma

Ethän unohda romantiikkaa, härkä? Me Naisten päivän horoskooppi kertoo, mitä tähdet lupaavat tälle päivälle kullekin horoskooppimerkille.

Kuva: Shutterstock

Saat venyä jossain asiassa parhaimpaasi, mutta sen jälkeen olosi on ansaitusti kuin voittajalla. Hauska ja sisältörikas päivä, jonka seuraelämä kruunaa.

Uskallat nyt tuoda esiin ajatuksiasi ja tunteitasi tavallista avoimemmin ja vivahteikkaammin. Se tekee sinusta muiden silmissä aivan vastustamattoman.

Olet vahvasti läsnä kohtaamisissa ja kaikessa, mihin ryhdyt. Saatkin viikonlopusta irti enemmän kuin yleensä. Jonkin asian merkitys selviää vasta myöhemmin.

Olet tavallista leppoisampi ja valmis kompromisseihin, ainakin sellaisissa asioissa, joilla on sinulle vähäinen merkitys. Ystävien seura tekee hyvää.

Jokin kova rutistus tai muu voimiasi verottanut hanke on tullut päätökseen. Muista palautumisen, levon ja rentoutumisen tärkeys. Vaali ihmissuhteita.

Sinuun kohdistetaan vaatimuksia ja odotuksia, ja vaikka selviätkin kaikesta kunnialla, tee selväksi itsellesi ja muille, missä kohtuuden raja kulkee.

Ajaudut ikävään välikäteen etkä tiedä, miten toimia. Lienee parasta odotella hissukseen asioiden etenemistä. Silloin et ainakaan hämmennä niitä entisestään.

Olet ailahtelevaisella tuulella, ja tunteet ovat vaarassa kärjistyä. Vaikka tunteet läikkyisivätkin, yritä toimia maltillisesti ja oikeudenmukaisesti.

Joudut tekemään päätöksen, joka vaikuttaa monen elämään. Älä yritä ostaa muiden hyväksyntää. On mahdotonta miellyttää kaikkia, ja eteenpäin on mentävä.

Menoja ja toimintaa riittää, mutta varaa aikaa myös romanttisille ja hauskoille hetkille. Ne auttavat ihmissuhteitasi kukoistamaan kiireen keskelläkin.

Aikasi on kortilla, joten pidä varasi, ettet tule haalineeksi liikaa menoja ja aktiviteetteja viikonlopulle. Ystävyyssuhteet kannattaa nostaa kunniaan.

Aika suosii muutoksia, mutta sen sijaan, että yrittäisit muuttaa toisia, panosta itsesi kehittämiseen tai muihin elämänlaatuasi kohentaviin asioihin.

Ilta Sanoma
samedi 30 juillet 2022 04:30:00 Categories: Horoskooppi Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.