Ilta Sanoma

Yksi ihminen on kuollut apinarokkoon Espanjassa. Sairaalahoidossa on 120 ihmistä.

Apinarokkorokotteita Ranskassa.

Apinarokkorokotteita Ranskassa. Kuva: Alain Jocard / AFP / Lehtikuva

Espanjassa on raportoitu ensimmäisestä apinarokkoon liittyvästä kuolemasta, kertoo maan terveysministeriö. Tapaus on tiettävästi Euroopan ensimmäinen tautiin liittyvä kuolema sen jälkeen, kun rokko alkoi tänä vuonna levitä.

Espanjan viranomaiset eivät kerro vielä ennen ruumiinavauksesta saatavia tuloksia, miksi kyseinen henkilö kuoli apinarokkoon.

Aiemmin tiettävästi viiden ihmisen on kerrottu kuolleen apinarokkoon, mutta kaikki näistä on ollut Afrikassa, kertoo Reuters.

Espanjan terveysministeriö kertoi viimeisimmässä raportissaan, että maassa on vahvistettu lähes 4?300 apinarokkotapausta. 120 ihmistä on joutunut taudin vuoksi sairaalaan.

YK:n alaisen Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan Afrikan ulkopuolella on todettu yli 18 000 tartuntaa toukokuun alun jälkeen.

Apinarokko voi tarttua ihmisiin, jotka ovat läheisessä kosketuksissa potilaaseen tai ovat tekemisissä tämän vaatteiden tai lakanoiden kanssa.

WHO julisti aiemmin tässä kuussa apinarokon kansainväliseksi kansanterveysuhaksi.

Ilta Sanoma
samedi 30 juillet 2022 04:16:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.