Ilta Sanoma

Työ- ja elinkeinoministeriön viestintäasiantuntija Enni Saikkonen kertoo, että kansallisia energiansäästökampanjoita on toivottu EU:n tasolta lähtien.

Lämmitys ja lämmin vesi ovat energiasyöppöjä, joiden säästämiseen kampanjalla muun muassa pyritään.

Lämmitys ja lämmin vesi ovat energiasyöppöjä, joiden säästämiseen kampanjalla muun muassa pyritään. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

Syksyllä valtio pyytää suomalaisia säästämään energiaa. Työ- ja elinkeinoministeriön energiansäästökampanja pyrkii kääntämään kansalaisten huomion energiakriisissä konkreettisiin ratkaisuihin, joilla energian käyttöä voidaan vähentää.

Ministeriön viestintäasiantuntija Enni Saikkonen vahvistaa, että kampanja on tekeillä ja se julkaistaan elokuussa.

Alustavien suunnitelmien mukaan kampanja kestää ainakin vuoden loppuun asti.

- Todennäköisesti tarvetta energiansäästölle on sen jälkeenkin.

Hankkeeseen osallistuu työ- ja elinkeinoministeriön lisäksi kestävän kehityksen valtionyhtiö Motiva, Energiavirasto, Sitra, ympäristöministeriö ja valtioneuvoston kanslia.

Motivan viestinnän ja markkinoinnin johtaja Kati Laakso vastaa kampanjan koordinoinnista. Hän kertoo, että kotitalouksissa keskeisimmät energiansäästökohteet ovat lämmitys sekä lämmin vesi.

- Jo yhdenkin asteen huoneen lämpötilan alentaminen auttaa.

Kuluttajat voivat Laakson mukaan myös harkita sitä, tarvitseeko vähemmällä käytöllä olevia varastoja, autotalleja ja muita tiloja lämmittää.

- Ja sitten on lämmin vesi, eli suihkuaikojen lyhentäminen.

Laakso sanoo, että esimerkiksi viisi tai kymmenen minuuttia riittää hyvin peseytymiseen.

- Kyllä näin on, että viiden minuutin suihku voisi olla ihan paikallaan sen 20:n tai 30:n minuutin sijaan.

Omakotitaloissa lämpöpumpun ja takan hyödyntäminen on myös hyvä keino vähentää energian kulutusta. Laakso kuitenkin sanoo, että lämpöpumppujen toimitusajat ovat tällä hetkellä melko pitkiä.

Lue lisää: Lämpöpumput ja aurinkopaneelit menevät nyt kuin kuumille kiville - "Jos nyt tilaa, voi mennä ensi vuoteen"

Energiansäästökampanja tulee näkymään eri medioissa syksyllä, Laakso valottaa. Sen ytimessä on todennäköisesti muutama keskeinen vinkki, jonka avulla energiaa voi säästää.

Kampanja ajoittuu Laakson mukaan lokakuun Energiansäästöviikon lähelle. Sitä vietetään viikolla 41, eli 10.-16. lokakuuta.

Energiansäästökampanjan alustava sisältö esitellään Turun Eurooppa-foorumissa 25. elokuuta.

Työ- ja elinkeinoministeriön Saikkonen kertoo, että keväällä ministeriössä ja muissa organisaatioissa havahduttiin muuttuneeseen energiatilanteeseen, mikä johti ajatukseen yhteisestä kampanjasta.

Saikkosen mukaan myös Euroopan komissio on toivonut EU:n jäsenmailta kansallisia kampanjoita energian säästämiseksi.

Joidenkin arvioiden mukaan Venäjän Ukrainassa aloittaman sodan vuoksi aiheutunut energiakriisi saattaa johtaa jopa sähkön säännöstelyyn Suomessa.

Lue lisää: Energia­kriisi voi uhata Suomea - jopa sähköt poikki kodeista

Tällöin kyseessä ei olisi vapaaehtoiset säästötoimet, vaan sähkönjakeluyhtiöt katkaisisivat sähköt esimerkiksi tunnin tai puolentoista tunnin ajaksi.

Saksassa vastaaviin toimiin on jo ryhdytty. Esimerkiksi Hannoverin kaupungissa on sammutettu kuumavesihanat suihkuista ja vessoista, ja kunnalliset toimitilat lämmitetään lokakuusta lähtien vain 20 asteeseen.

Ilta Sanoma
vendredi 29 juillet 2022 20:31:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.