Ukrainalaislapsia on autettu sellaisella innolla, jolla myös al-Holin lasten auttamiseen olisi pitänyt suhtautua, sanoo lapsiasiainvaltuutettu El" /> Ukrainalaislapsia on autettu sellaisella innolla, jolla myös al-Holin lasten auttamiseen olisi pitänyt suhtautua, sanoo lapsiasiainvaltuutettu El" />

YLE


Suomalaisten halu auttaa kriisitilanteessa olevia lapsia on vaihtelevaa, harmittelee lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen Ylen 8 minuuttia -ohjelmassa.

Hän kertoo suomalaisten suhtautuneen eri tavoin nyt ukrainalaislasten ja pari vuotta sitten Al-holin leirin lasten tapauksissa. Ukrainasta on tuotu Venäjän hyökättyä maahan Suomeen noin kymmenen tuhatta lasta. Vuonna 2019 alkaneessa avustustehtävässä noin 20 suomalaislasta tuotiin Syyriassa sijaitsevalta al-Holin leiriltä. Lapsia on leirillä vielä kymmenkunta, eikä Pekkarisella ole heidän tilanteestaan tarkkaa tietoa.

- Kun on kyse lapsista, jotka ovat samanvärisiä kuin me, kuuluvat samaan uskontokuntaan kuin me ja meillä on yhteinen vihollinen, meidän auttamishalumme motivoituu ihan toisella tavalla kuin silloin, jos lapset kuuluvat eri uskontokuntaan, he ovat mahdollisesti erivärisiä kuin me ja vihollinen on ikään kuin meidän puolellamme, Pekkarinen sanoo.

Pekkarinen iloitsee siitä, miten ukrainalaislapsia on autettu. Hänen mukaansa tässä kriisissä on ymmärretty, ettei sotatilanne ole lasten tai heidän vanhempiensa syytä.

- Halu auttaa ukrainalaislapsia on erittäin myönteinen esimerkki siitä, miten me halutessamme kykenemme hyvään ja panemme paljon likoon.

Toimittaja: Wali Hashi

Katso 8 minuuttia -ohjelma Yle Areenassa: Vaikuttaako kriisitilanteessa olevan lapsen tausta auttamishaluumme, Elina Pekkarinen?

Lue lisää:

Viisi minuuttia al-Holissa: Tappouhkaus, kiviä ja kananmunia - levottomassa leirissä on myös suomalaisia, mutta on epäselvää, haluavatko he enää Suomeen

Uutispodcast: Kaikkia al-Holin suomalaisia ei todennäköisesti voida kotiuttaa - UM:n Tannerin mukaan viimeisten perheiden tilanne vaikein

Al-Hol nostatti monta kiperää kysymystä: Voidaanko lapset erottaa äideistään, onko äidin äärimielipide riittävä syy lapsen huostaanotolle?

Al-Hol-operaation hintalappu: suomalaisten kotiuttaminen maksoi 395 000 euroa - UM: turvallisuuden kannalta paras kotiuttaa lapset pian

vendredi 29 juillet 2022 20:30:00 Categories: YLE al-Holin leiri

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.