Ilta Sanoma

Pitäisikö venäläisturistien pääsyä Suomeen rajoittaa? Mielipiteet Lappeenrannassa jakautuvat kahtia. Osan mielestä turismi Venäjältä on nykytilanteessa vastuutonta, kun taas osa katsoo, ettei tavallisia venäläisiä saisi rangaista Vladimir Putinin tekojen vuoksi.

IS kävi Lappeenrannassa selvittämässä, mitä kaupungissa ajatellaan venäläisistä turisteista.

IS kävi Lappeenrannassa selvittämässä, mitä kaupungissa ajatellaan venäläisistä turisteista. Kuva: Marko Sorsa

Heti Lappeenrannan kauppatorin kulmalle kurvatessa kuuluu vierestä auton tööttäys. Keskellä parkkipaikkaa ajaa hidasta vauhtia venäläisellä rekisterikilvellä varustettu auto, jolle takaa tuleva autoilija soittaa malttamattomana äänitorvea.

Kanssani oleva paikallinen kuvaaja kertoo, että venäläisturisteille tupataan osoittamaan täällä muita herkemmin mieltä.

Rajan tuntumassa sijaitsevassa Lappeenrannassa venäläiset ovat jokapäiväinen näky. Tai ainakin olivat ennen koronapandemiaa, jonka myötä maa rajoitti rajaliikennettään yli kahden vuoden ajan.

Ennen pandemiaa venäläiset matkailijat toivat Etelä-Karjalaan noin miljoona euroa päivässä.

Lappeenrannan satama on yksi kaupungin vetonauloista.

Lappeenrannan satama on yksi kaupungin vetonauloista. Kuva: Marko Sorsa

Alle kaksi viikkoa sitten rajoitukset purettiin ja venäläisturisteja alkoi taas valua Suomeen. Nyt moni vaatii heidän tulonsa rajoittamista. Syynä on Venäjän aloittama sota Ukrainassa.

Muun muassa Baltian maat lopettivat turistiviisumien myöntämisen venäläismatkustajille jo keväällä. Maanantaina Suomen neljän suurimman puolueen eduskuntaryhmät kertoivat olevansa valmiita tekemään samoin.

Ulkoministeriön konsulipäällikkö Jussi Tanner kertoi Ilta-Sanomille, että ainoa keino rajoittaa venäläisturistien määrää merkittävästi olisi sulkea raja kokonaan henkilöliikenteeltä.

Lue lisää: Ulkoministeriössä vain yhden keinon uskotaan pysäyttävän venäläis­turistien virran Suomeen - "Se ei ole kevein mielin tehtävä päätös"

Lappeenranta on läheisen sijaintinsa vuoksi erityisesti Viipurista ja Pietarista saapuvien ostosmatkailijoiden suosiossa.

Lähdimme kysymään sekä paikallisilta asukkailta että venäläisturisteilta, mitä he ajattelevat nykytilanteesta ja mahdollisesta rajojen kiristämisestä.

Ihmiset kahvittelivat Lappeenrannan Kauppatorilla.

Ihmiset kahvittelivat Lappeenrannan Kauppatorilla. Kuva: Marko Sorsa

Keskipäivän jälkeen Kauppatorilla riittää ihmisiä kahvittelemassa auringossa. Heti ensimmäiseen pöytään käydessä venäläisturistien kuvaillaan olevan kaupungin "kuuma peruna", joka jakaa mielipiteet kahtia.

Siitä huolimatta - tai ehkä juuri siitä syystä - useampi henkilö kieltäytyy kommentoimasta aihetta. Osa myös työskentelee venäläisten perheiden kanssa, toisilla on venäläistaustaisia läheisiä ja naapureita.

Turisteja itänaapurista on jälleen näkynyt runsaasti, vaikkakaan ei samaan tapaan kuin ennen pandemiaa, kertovat ystävykset Anne Raskila, Mirja Valtonen ja Tuovimaria Äkli.

- Oletteko nähneet uudet bussit, joilla Venäjältä saavutaan? Ovat nykyään uusia ja komeita, Raskila sanoo ja muut nyökyttelevät.

Keskiviikkona venäläisbusseja ei Prisman parkkipaikalla näkynyt, mutta torstaina paikalla oli peräti kolme isoa bussia.

Keskiviikkona venäläisbusseja ei Prisman parkkipaikalla näkynyt, mutta torstaina paikalla oli peräti kolme isoa bussia. Kuva: Marko Sorsa

Valtonen ja Äkli kertovat kannattavansa sitä, että venäläisturistien pääsyä Suomeen rajoitettaisiin.

- Emme me voi tietää, ketkä ovat oikeasti turisteja ja ketkä Putinin kätyreitä. Mielestäni pitäisi laittaa raja kiinni tai vähintäänkin rajoittaa viisumien myöntämistä, Valtonen sanoo.

Anne Raskila huomauttaa, ettei sota ole kansalaisten vaan päättäjien vika.

Anne Raskila huomauttaa, ettei sota ole kansalaisten vaan päättäjien vika. Kuva: Marko Sorsa

Valtosen mukaan Suomen tulisi ottaa rajoitusten suhteen mallia Baltian maista. Raskila on asiasta hieman eri mieltä.

- Tämä on kaksipiippuinen juttu. Toisaalta turistit tuovat kauppiaille myyntiä, Raskila kertoo.

Raskila kertoo pelkäävänsä, että mikäli rajat suljettaisiin, kasvaisi Suomessa sodan pelko.

- Vanhempani asuvat kymmenen kilometrin päässä rajalta ja ovat jo miettineet patteriradion ostamista.

Haastattelun jo loputtua rupattelumme keskeyttää läheisessä pöydässä istunut paikallinen Matti Kettunen.

- Tekö olette lehdistöä? Yhden asian haluaisin sanoa, Kettunen aloittaa.

Häntä ärsyttää tapa, jolla monet suhtautuvat Venäjän kansalaisiin.

- Ei tavallista kansaa tulisi rangaista. Monet vetoavat siihen, että itsepä ovat johtajansa valinneet, mutta koko vaalituloshan perustuu manipulointiin.

Lappeenrantalainen Matti Kettunen uskoo, että venäläisturismin loppuminen tekisi ison aukon kaupungin kassaan.

Lappeenrantalainen Matti Kettunen uskoo, että venäläisturismin loppuminen tekisi ison aukon kaupungin kassaan. Kuva: Marko Sorsa

Kettunen kertoo kohdanneensa Lappeenrannassa ainoastaan hyvin käyttäytyviä turisteja. Hänen mielestään kaikki ovat tervetulleita kaupunkiin ostoksille.

- Eivät ne rahat mene Putinin sotakassaan, kyllä Venäjä tienaa tällä hetkellä ihan muilla keinoilla. Olisihan se hölmöä, jos ei sieltä saisi tulla paria juustopakettia ostamaan.

Juustoa monet venäläisturistit Lappeenrannasta ostavatkin. Tämän on huomannut myös paikallinen Kalle Maalahti, jota jututan Kauppakeskus IsoKristiinan käytävällä.

- Kyllä on Prismassa juustohylly lähtenyt pyörimään, Maalahti sanoo.

Maalahti näkee hyvänä asiana sen, että matkustamalla Venäjän kansalaiset pääsevät pois paikallisesta mediakuplasta ja saavat kenties paremman käsityksen tapahtumista.

- Toisaalta matkustavien joukossa on varmasti myös niitä, jotka ovat sotakuvioista ihan kärryillä.

Kalle Maalahti ei itse ole ikinä vieraillut Venäjällä.

Kalle Maalahti ei itse ole ikinä vieraillut Venäjällä. Kuva: Marko Sorsa

Parasta Maalahden mukaan olisi löytää keino, jolla turistien joukosta voitaisiin karsia pois kaikki sotaa kannattavat. Hän myötäilee Ukrainan esittämää ehdotusta siitä, että venäläisten viisumihakemuksiin lisättäisiin pakollinen sotaan liittyvä kyselylomake.

Lue lisää: Ukraina EU:lle: Lisätkää venäläisten viisumi­hakemuksiin yksi oleellinen kysymys

Kauppakeskuksessa on iltapäivällä rauhallista. Pääasiassa ihmisten kuulee puhuvan suomea, mutta tasaisin väliajoin tulee vastaan myös venäjää puhuvia seurueita.

Heihin kuuluu myös venäläinen pariskunta Valeria ja Victor, jotka eivät halua kertoa sukunimiään. Valeria tekee myös heti alkuun selväksi sen, ettei politiikasta puhuta.

Pariskunta on matkustanut Venäjältä Suomeen neljän päivän lomareissulle. Alun perin heidän tarkoituksenaan oli vierailla Savonlinnan Oopperajuhlissa, mutta he eivät ehtineet saamaan lippuja haluamaansa esitykseen.

Ostoslistallaan heillä on kahvia, jota saa pariskunnan mukaan täältä yli puolet halvemmalla kuin Venäjältä.

Venäläisturisteja Lappeenrantaan vetää muun muassa IsoKristiina, joka on Etelä-Karjalan suurin kauppakeskus.

Venäläisturisteja Lappeenrantaan vetää muun muassa IsoKristiina, joka on Etelä-Karjalan suurin kauppakeskus. Kuva: Marko Sorsa

Nyt he etsivät kauppakeskuksesta paikkaa, josta voisi saada "kuuluisaa suomalaista" kalakeittoa. Päädyn ohjeistamaan heitä kääntämään suunnan kohti toria.

Sitä ennen Victor kuitenkin kertoo, että tuntee olonsa yhtä tervetulleeksi tänne kuin ennenkin. Hänellä on Suomessa mökki, minkä vuoksi hän käy täällä tavallisesti useamman kerran vuodessa.

- Ihmiset ovat ystävällisiä ja meillä on täällä paljon ystäviä, Victor kertoo.

Ukrainan sodasta kysyessäni Valeria kieltäytyy vastaamasta.

- Voin sanoa yhden asian: se on katastrofaalista, Victor sanoo.

- Me olemme pahoillamme siitä, mutta emme voi tehdä asialle mitään, päätyy myös Valeria vastaamaan.

Kun Victor päätyy kuvailemaan Venäjän hyökkäystä rikokseksi, vaientaa Valeria miehensä äkkiä ja ilmoittaa, että heidän on nyt jatkettava matkaa.

IsoKristiinassa kohtaan myös Kseniya Petrovan, joka on tullut Pietarista Lappeenrantaan päiväreissulle.

Pietarilainen Kseniya Petrova osti Lappeenrannassa käydessään lempikarkkejaan eli salmiakkeja.

Pietarilainen Kseniya Petrova osti Lappeenrannassa käydessään lempikarkkejaan eli salmiakkeja. Kuva: Marko Sorsa

Petrova on käynyt Lappeenrannassa useasti ja vieraillut jokusen kertaa myös Helsingissä. Siksi hänestä olisi sääli, mikäli venäläisturistien tuloa rajoitettaisiin.

- Rakastan Suomea: sen ilmapiiriä, ihmisiä ja luontoa.

Myös Petrova kieltäytyy kommentoimasta sotaa. Lännen Venäjälle asettamista sanktioista kysyessäni hän ei tunnu ymmärtävän, mistä on kyse.

- Kyllä me voimme ostaa kaikkea. Ei ole rajoituksia, Petrova sanoo.

Perään Petrova kuitenkin kertoo löytävänsä täältä enemmän haluamiaan tuotteita kuin Venäjältä.

Päätän suunnata seuraavaksi Prismaan, joka on kuulemani mukaan venäläisturistien suuressa suosiossa. Paikalliset ovat kertoneet tarinoita turistien kärräämistä ostoskärryistä, jotka ovat ääriään myöten täynnä ostoksia.

Matkalla kohtaan puhelimessa venäjää puhuvan naisen, joka esittäytyy paikalliseksi Valentina Kugaksi. Kuga on kotoisin Vinnitsan kaupungista Länsi-Ukrainasta, mutta on asunut Lappeenrannassa viimeiset 22 vuotta ja puhuu sujuvasti suomea.

Hän herkistyy kuvaillessaan nykytilannetta Ukrainassa.

- Se on ihan kamalaa. Ihmisiä kävelee ulkona, sitten pamahtaa, eikä heitä enää ole, Kuga sanoo.

Ukrainasta Suomeen yli 20 vuotta sitten muuttanut Valentina Kuga käveli lapsenlapsensa Polina Mihajlovan kanssa Lappeenrannan sankarihautausmaalla.

Ukrainasta Suomeen yli 20 vuotta sitten muuttanut Valentina Kuga käveli lapsenlapsensa Polina Mihajlovan kanssa Lappeenrannan sankarihautausmaalla. Kuva: Marko Sorsa

Kugalla on perhettä ja ystäviä niin Suomessa, Ukrainassa kuin Venäjälläkin. Hän kertoo puhuneensa juuri puhelimessa venäläisten ystäviensä kanssa, jotka matkustivat Suomeen mökille.

- He ovat minun läheisiäni, mutta emme puhu sodasta, koska heillä propaganda on todella vahvaa. Heidän mielestään Putin on oikeassa ja minun mielestäni ei. Jos aihe tulee puheeksi, syntyy riitaa, Kuga kertoo.

Kuga itse ei ole vieraillut Venäjällä sen jälkeen, kun koronapandemia alkoi, mutta hänen poikansa kävi maassa viime viikolla. Venäjänkielisiä uutisia Kuga ei ole katsonut kymmeneen vuoteen juuri propagandan vuoksi.

Suomen ja Venäjän välisen turistiliikenteen loppuminen ei Kugan mukaan juurikaan vaikuttaisi hänen elämäänsä.

- Minulle se ei olisi ongelma, en ikävöi Venäjälle.

Sen sijaan Kuga pelkää, että toimenpide aiheuttaisi ongelmia Suomelle ja taloushuolia monelle paikalliselle yrittäjälle.

Lappeenrannan satamassa Pate Ketuksi esittäytynyt moottoripyöräilijä kertoi olevansa sitä mieltä, että itäraja tulisi sulkea henkilöliikenteeltä ja venäläisturistien viisumit mitätöidä.

Lappeenrannan satamassa Pate Ketuksi esittäytynyt moottoripyöräilijä kertoi olevansa sitä mieltä, että itäraja tulisi sulkea henkilöliikenteeltä ja venäläisturistien viisumit mitätöidä. Kuva: Marko Sorsa

Juuri yrittäjien talous huolettaakin eniten haastattelemiani paikallisia skenaariossa, jossa venäläisturistien tulo loppuisi. Siitä huolimatta suurin osa haastateltavista vastaa kannattavansa turistiliikenteen rajoittamista.

Moni myös epäilee sen olevan kaupungissa vallitseva mielipide. Silti useampi kysyy perään, ovatko muut olleet asiasta samaa mieltä.

Lappeenrantalainen Virpi Haimi ei usko, että venäläisturistien tulon lakkaaminen vaikuttaisi merkittävästi kaupunkiin. Hän itse on rajoitusten kiristämisen kannalla.

Lappeenrantalainen Virpi Haimi ei usko, että venäläisturistien tulon lakkaaminen vaikuttaisi merkittävästi kaupunkiin. Hän itse on rajoitusten kiristämisen kannalla. Kuva: Marko Sorsa

Juuston, kahvin ja makeisten lisäksi muita venäläisturistien keskuudessa suosittuja ostoksia ovat muun muassa kala ja virvoitusjuomat. Jälkimmäiseen lukeutuu erityisesti Coca-Cola, joka vetäytyi Venäjältä heti maaliskuussa sodan alettua.

Myös Suomesta monen tuotteen vieminen Venäjälle on kiellettyä. Tullin mukaan vientikielto Venäjälle voi koskea useita tuotteita, jos niiden tuotekohtainen hinta on yli 300 euroa. Listalla on monenlaista aina elintarvikkeista vaatteisiin, kodinkoneisiin ja ajoneuvojen osiin.

Lue lisää: Venäläis­turistien "shokki­kohtelu" Suomessa puhuttaa Venäjällä - "Edes tavallista takkia ei saa ostaa"

Prismassa käyn kurkkaamassa juustohyllyn, jossa tuotteita kyllä riittää. Myöskään ääriään myöten täynnä olevia ostoskärryjä ei näy kellään.

Kaupan edustajalla törmään kuitenkin venäläispariskuntaan, jolla on ostoskärryissään tax-free-tarralla kiinni liimatut ostoskassit. Niiden sisältä löytyy muun muassa juustoa ja kalaa, kertovat pietarilaiset Natalia Savintseva ja Evgeny Savintsev.

- Vuoden 2014 jälkeen meillä ei ole ollut sanktioiden vuoksi eurooppalaisia juustoja, Savintseva kertoo.

Venäläismies kantoi tax-free -sinetöityä kauppakassia Lappeenrannassa.

Venäläismies kantoi tax-free -sinetöityä kauppakassia Lappeenrannassa. Kuva: Marko Sorsa

Tiettyjä elintarvikkeita lukuun ottamatta sanktiot eivät juurikaan vaikuta pariskunnan elämään.

- En voi sanoa, että eläisimme huonosti niiden vuoksi. Ovathan ne hieman ärsyttäviä, mutta siinä kaikki, Savintsev sanoo.

Myös moottoriöljyä Savintsev ostaisi Suomesta, ellei se olisi tullin kieltolistalla. Hän kertoo suosituimpien moottoriöljymerkkien kadonneen Venäjältä.

- Minulle se on pahin sanktio tähän mennessä.

Pariskunta kertoo käyvänsä Lappeenrannassa usein lyhyen välimatkan vuoksi. Venäjän rajojen avauduttua tarkoitus on myös matkustaa muualle Eurooppaan.

Pietarissa asuvat Natalia Savintseva ja Evgeny Savintsev kertoivat avoimesti vastustavansa Venäjän Ukrainassa käymää sotaa.

Pietarissa asuvat Natalia Savintseva ja Evgeny Savintsev kertoivat avoimesti vastustavansa Venäjän Ukrainassa käymää sotaa. Kuva: Marko Sorsa

Sodan vuoksi asetetut rajoitukset eivät ole parin mukaan este.

- Pandemia oli pahempi, koska rajat olivat kiinni. Nyt voimme matkustaa periaatteessa mihin vain, jos haluamme, Savintseva kertoo.

Suomen vierailuillaan pari ei ole kohdannut ikävää käytöstä, mutta kertoo kuulleensa ystäviltään ja tutuiltaan tarinoita ikävästä kohtelusta.

He ovat myös tietoisia viime aikoina virinneestä keskustelusta siitä, tulisiko venäläisturistien pääsyä maahan rajoittaa.

- Se ei hyödyttäisi ketään. Mielestäni sanktioiden ei tulisi kohdistua tavallisiin kansalaisiin, Savintsev sanoo.

Samaa sanoo norjalainen Egil Berg, joka on suunnannut perheensä kanssa Viipurissa sijaitsevasta kodistaan elektroniikkaostoksille Lappeenrannan Giganttiin. Virallisesti perhe asuu Norjassa.

Egil Berg omistaa perheensä kanssa asunnon sekä Norjassa että Venäjällä.

Egil Berg omistaa perheensä kanssa asunnon sekä Norjassa että Venäjällä. Kuva: Marko Sorsa

- En usko, että se olisi ratkaisu. Luulen, että se vain syventäisi kuoppaa Venäjän ja muiden maiden välillä, Berg sanoo.

Paikalla on myös Bergin vaimo Anna Berg, joka on kotoisin Venäjältä. Pari juttelee lastensa kanssa venäjäksi katsellessaan samalla Samsungin puhelimia, joita ei enää Venäjällä myydä.

Isä kertoo poikansa omistavan itänaapurissa yrityksen ja tarvitsevansa uuden työpuhelimen. Lapset liittyvät keskusteluun mukaan ja kertovat iPhonen maksavan Venäjällä tätä nykyä noin 2?000 euroa.

Muuten sanktiot eivät Venäjällä juurikaan näy, eikä niistä myöskään puhuta, kertoo Egil Berg.

Hän kertoo olevansa surullinen siitä, kuinka moni norjalainen käyttäytyy nykyään huonosti venäläisiä vastaan.

- Mutta ehkä Suomessa ollaan tottuneempia venäläisiin.

Egil Berg ja Anna Berg aikoivat viedä elektroniikan lisäksi Lappeenrannasta Venäjälle lihaa, maitoa ja Coca-Colaa.

Egil Berg ja Anna Berg aikoivat viedä elektroniikan lisäksi Lappeenrannasta Venäjälle lihaa, maitoa ja Coca-Colaa. Kuva: Marko Sorsa

Ilta Sanoma
vendredi 29 juillet 2022 13:48:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.