Miehitettyjä huoltoasemia oli Suomessa vuoden 2020 lopussa alle 700. Kylmäasemien määrä on kasvanut voimakkaasti, ja samaan aikaan esimerkiksi hu" /> Miehitettyjä huoltoasemia oli Suomessa vuoden 2020 lopussa alle 700. Kylmäasemien määrä on kasvanut voimakkaasti, ja samaan aikaan esimerkiksi hu" />

YLE


Vajaan parintuhannen asukkaan paikkakunnalla Lehtimäellä Etelä-Pohjanmaalla toimii tällä hetkellä yksi huoltoasema yhden kylmäaseman lisäksi.

Huoltoasemaa pyörittää Juha Yli-Kesäniemi yhdessä veljensä kanssa. Huoltamolta löytyy muun muassa huolto- ja pakettipalvelut, kahvila sekä kodinkonemyyntiä.

Oheispalvelut ovatkin nykyään elinehto huoltoasemille. Juha Yli-Kesäniemi on paitsi yrittäjä, myös huoltamo- ja liikennepalvelualojen toimialajärjestö Liikennepalvelukauppiaat ry:n puheenjohtaja.

Liikennepalvelukauppiaat ry:n puheenjohtaja Juha Yli-Kesäniemi seisoo huoltoasemalla.
Juha Yli-Kesäniemi on toiminut huoltamoyrittäjänä jo kolmekymmentä vuotta. Mirva Ekman / Yle

Katetta pelkästä polttoaineiden myynnistä on tänä päivänä Yli-Kesäniemen mukaan hankalaa saada.

- Fossiilisia polttoaineita karsitaan ja kysyntä tulee jatkossa laskemaan. Kannattavuus on ollut polttoaineissa huono jo pitkään. Työvoiman saamisesta on valtava huoli eli työntekijöitä etsitään koko ajan, mutta ei meinata löytää, Yli-Kesäniemi luettelee.

Huoltoaseman sulkemiseen voivat johtaa myös yrittäjien henkilökohtaiset syyt tai se, ettei yritykselle löydykään jatkajaa esimerkiksi sukupolvenvaihdoksen kautta.

Suomessa on tällä hetkellä vajaat 700 miehitettyä huoltoasemaa ja kylmäasemia jo yli 1 100. Huoltoasemien määrä on vähentynyt 1990-luvulta lähtien, ja Yli-Kesäniemen mukaan itsenäisiä kauppiasyrittäjiä on enää alle 500.

- Varmasti nähdään vielä sellaisiakin kyliä ja taajamia, missä huoltoasemaa ei ole. Kyllähän tämä huono suuntaus on.

"Yksityisten kauppiaiden toimeentuloa on heikennetty"

Huoltamo- ja öljyalan asiantuntija, ekonomi Hannu Laitinen toteaa, että nykytilassa jakeluverkosto on keskittynyt liian harvoihin käsiin, hinnoittelu on syrjivää ja yksityisten kauppiaiden toimeentuloa on monin tavoin heikennetty.

Hän julkaisi kaksi vuotta sitten Huoltoasemat 2020 -toimialaraportin, jonka tilaajina olivat polttoaineiden vähittäiskaupan kauppiasorganisaatiot ja jota tuki myös Autoalan Tiedotuskeskus.

- Miehitettyjä asemia on korvattu automaateilla kiihtyvään tahtiin. Liian suuri automaattiverkosto heikentää kaikkien jakelupisteiden kannattavuutta, myös öljy-yhtiöiden omistamilla asemilla, Laitinen sanoo.

Laitisen mukaan julkisen säädösohjauksen on otettava aiempaa paremmin huomioon energia- ja polttoainehuollon perustuminen paikalliseen ja yrittäjävetoiseen toimintaan.

Konkurssi-kyltti kiinni laitetun huoltoaseman ovessa Laihialla.
Laihialla sijaitsevan huoltoaseman oveen ilmestyi hiljattain konkurssi-kyltti.Jarkko Heikkinen / Yle

- Uusiutuvan energian jakelujärjestelmien vaihtoehdot on tehtävä kustannuksiltaan myös pienyrittäjien kannalta järkeviksi ja niiden saatavuus on turvattava tasapuolisesti, hän lisää.

Laitinen uskoo, että tulevaisuudessa huoltoasemat pärjäävät samoin keinoin kuin nytkin - monipuolinen tuote- ja palveluvalikoima, osaava henkilökunta ja asiakkaiden paikallisen kysynnän ymmärtävä yrittäjä ovat Laitisen mukaan paras yhdistelmä.

Lue lisää: Yksityiset bensakauppiaat kiroavat öljy-yhtiöiden kylmäasemat - "Ei ole mitään mahdollisuutta kilpailla"

Palveluja tarvitaan jatkossakin

Huoltoasemia on suljettu hiljattain pohjalaismaakunnissa esimerkiksi Lapualla, Kauhavalla, Laihialla, Närpiössä ja Pietarsaaressa.

Juha Yli-Kesäniemi uskoo, että varsinkin pienille huoltoasemayrittäjille tilanne voi olla jatkossa vaikea. Polttoaineiden myynti keskittyy ja automaattiasemien määrä lisääntynee jatkossakin.

- Automaattiaseman rakentaminen on edullisempaa ja öljy-yhtiöt haluavat ottaa kuluttajaporukan hanskaansa esimerkiksi uusien asutus- ja kauppakeskusten ympäriltä. Tämän päivän liikenneasema on niin kallis rakentaa - itsenäisen yrittäjän rakentamana näitä ei ole montaa tullut viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Vaikka Yli-Kesäniemi on huoltoasemien vähenemisestä huolissaan, uskoo hän, että palveluja edelleen tarvitaan.

- Suomi liikkuu kumipyörillä, ja oheispalvelut ovat kaikille autoilijoille tärkeitä. Hyvät vessapalvelut, kahvila- ja ruokapalvelut, autonpesu- ja korjaamopalvelut - näitä tullaan kyllä vielä jatkossakin tarvitsemaan.

Yli-Kesäniemi haluaa muistuttaa myös huoltoasemien sosiaalisesta puolesta, eli monissa paikoissa huoltamo on vieläkin paikka, missä tavata tuttuja keskustelun merkeissä.

Hintojen kallistuminen näkyy myös kulutustottumuksissa ja esimerkiksi huoltamoiden ruokapalvelujen vähenemisenä.

- Mitä olen kollegoiden kanssa jutellut ja nähnyt itse liikkuessa, niin kyllä tuolla levähdyspaikoilla ja tienvarsilla näkyy, että omia eväitä syödään. Monilla on talous ahtaalla ja halutaan jokin lomareissu tehdä, niin totta kai siinä pystytään säästämään, Yli-Kesäniemi miettii.

Lue lisää: Näivettääkö sähköautoilu perinteiset bensa-asemat? - Ruotsinkylän nostalginen Gulf luopui bensanmyynnistä kokonaan

vendredi 29 juillet 2022 10:31:09 Categories: YLE huoltamot

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.