Helsingissä, Tampereella ja Turussa suhtaudutaan joukkoliikenteen alekokeiluun periaatteessa myönteisesti. Maksaja vain pitäisi löytyä." /> Helsingissä, Tampereella ja Turussa suhtaudutaan joukkoliikenteen alekokeiluun periaatteessa myönteisesti. Maksaja vain pitäisi löytyä." />

YLE


Saksa tarjoaa kansalaisilleen ja maassa oleville turisteille mahdollisuuden matkustaa tänä kesänä todella edullisesti. Kuukausilippu maksaa vain yhdeksän euroa, ja sillä voi matkustaa rajattomasti lähijunissa, busseissa, raitiovainuissa ja metrossa. Paikallis- ja kaupunkiliikenteessä käyvän lipun voi ostaa koko kesän ajan kuukaudeksi kerrallaan.

Helsingin, Tampereen ja Turun joukkoliikenteessä kuukausilipun kokeiluluonteiseen rajuun alentamiseen suhtaudutaan periaatteessa myönteisesti. Maksaja vain pitäisi löytyä.

Kuntien rahakirstut ovat tällä hetkellä tiukoilla eikä niistä löydy ylimääräisiä euroja hinnanalennuksien toteuttamiseen.

Metrojuna.
Helsingin metro.Jorge Gonzalez / Yle

Helsingin seudun liikenteen (HSL) yksikön päällikkö Saara Rimpelä kertoo, että joukkoliikenteeseen luultavasti saataisiin enemmän matkustajia, mikäli lippujen hinnat olisivat edullisemmat. Tällöin maksajiksi joutuisivat kunnat, sillä matkustajien lipputuotot jäisivät vähemmälle.

- Saksan kampanja on tietenkin kuluttajalle ihana, mutta minun on hirveän vaikea uskoa, että näin agressiiviseen hintaan pystyttäisiin menemään ihan kustannussyistä, sanoo Rimpelä.

Myös Tampereella tilanne on taloudellisesti hankala, kertoo Tampereen kaupungin joukkoliikenteen eli Nyssen suunnittelupäällikkö Juha-Pekka Häyrynen.

- Tampere ja kaupunkiseudun seitsemän kaupunkia sekä kuntaa maksavat jo nyt joukkoliikenteen alijäämää, joka jää lipputulojen ja tuotantokustannusten väliin.

Samaa viestiä tulee Turun suunnasta, jossa joukkoliikenteen Föli-alueen kunnat ja kaupungit ovat maksukykynsä rajamailla.

Turun liikennepalvelupäällikkö Risto Peltonen ruutukuvioisessa kauluspaidassa.
Turun kaupungin liikennepalvelupäällikkö Risto Peltonen.Arttu Kuivanen / Yle

- Kirstu on tällä hetkellä aika tyhjä. Kyllä siihen toinen maksajataho pitäisi saada, pohtii liikennepalvelupäällikkö Risto Peltonen Turun kaupungilta.

Kaupungeista myös todetaan, että kuukausilipun hinta on jo tällä hetkellä kilpailukykyinen yksityisautoiluun verrattuna. Nyssen kuukausikortti maksaa aikuiselle halvimmillaan 56 euroa. Fölin hinta on puolestaan 55 euroa kuukaudessa. HSL:n jatkuva kuukausikortti on halvimmillaan 52,30 euroa.

Mitä alennus maksaisi?

Juha-Pekka Häyrynen laskee esimerkinomaisesti, mitä yhdeksän euron kuukausilippu Tampereen seudulla tarkoittaisi.

Viime vuonna Nyssen lipputuloista 41 prosenttia tuli kausilipuista eli kuukausi- ja vuosilipuista. Summa oli yhteensä reilut 13 miljoonaa euroa. Jos kuukausilipun hinta alennettaisiin yhdeksään euroon, Nysse menettäisi lipputuloa suoraan ainakin miljoona euroa kuukaudessa.

Nyssen suunnittelupäällikkö Juha-Pekka Häyrynen seisoo bussissa päällään sininen paita ja tummansininen takki.
Tampereen kaupungin joukkoliikenteen suunnittelupäällikkö Juha-Pekka Häyrynen.Marjut Suomi / Yle

Miljoonan euron saaminen takaisin kasvavina lippujen myyntimäärinä tarkoittaisi, että uusia kausilippuja täytyisi myydä kuukaudessa yli 100 000 enemmän kuin nyt.

- Vuonna 2021 kausilippuja myytiin 225 000. Sadantuhannen lipun kasvu kuukausimyyntiin vaikuttaa mahdottomalta saavuttaa, sanoo Häyrynen.

Riittäisikö joukkoliikenteen kapasiteetti?

Jos raha-asiat saataisiin ratkaistua vaikka valtion avulla, seuraava ratkaistava asia olisi joukkoliikenteen kaluston riittävyys. Oletettavasti kuukausilipun halpa hinta toisi lisää matkustajia jo entisestään suosituille ja ruuhkaisille reiteille. Vuorotarjontaa pitäisi lisätä, jotta matkustajamassoihin pystyttäisiin vastaamaan.

- Siinä täytyisi pystyä säilyttämään liikenteen mukavuus ja luotettavuus järkevällä tasolla. Että vältyttäisiin ruuhkilta, jotka olisivat epämiellyttäviä ja ahdistavia ja johtaisivat myös vuorojen myöhästymisiin, Häyrynen sanoo.

Turun liikennepalvelupäällikkö Risto Peltonen muistuttaa, ettei asiakasmaksu ei ole tasa-arvoinen tuki.

Nobinan sähköbussi Turun rautatieaseman edustalla.
Turun Fölin bussiliikennettä.Jouni Koutonen / Yle

- Toisella on paremmat yhteydet ja toisella huonommat. Ne, joilla on hyvät yhteydet, hyötyisivät eniten.

Pääkaupunkiseudulla pystyttäisiin joitakin linjoja tai vuorovälejä tehostamaan, jos sinne saataisiin lisää matkustajia. Näitä linjoja löytyy erityisesti HSL alueen raja-alueilta.

Paljonko matkustajamäärät kasvaisivat?

Helsingissä, Tampereella ja Turussa ollaan varmoja, että alennusten myötä joukkoliikenteen matkustajamäärät kasvaisivat. Mutta kuinka paljon, sitä on mahdotonta arvioida. Eivätkä kaikki siirry joukkoliikenteen käyttäjiksi vaikka se olisi ilmaista.

Laajassa kaupunkimaisemassa näkyy raitiovaunuja, lastenvaunujen kanssa suojatietä ylittäviä henkilöitä, autoja ja pyöräilijöitä liikkeessä.
Kaupunkinäkymiä Jätkäsaaren kaupunginosassa Helsingissä.Sakari Piippo / Yle

HSL on kokeillut kampanjatyyppisiä hinta-alennuksia. Viime syksyn lippuja sai puoleen hintaan, ja se lisäsi matkustajamääriä.

- Toisaalta kevään kampanja kohdistettiin ihmisiin, jotka eivät vuoteen olleet matkustaneet. Se ei toiminut, kertoo Saara Rimpelä.

Tampereella on laskettu lipun hinnalle hintajoustokerrointa, jolla on arvioitu matkustajamäärien kasvua. Lopputuloksena on ollut, että matkustajien määrä ei lisäänny yhtä paljon kuin lipun hintaa alennetaan.

Jos lipun hintaa alennetaan esimerkiksi 10 prosenttia, on matkustajamäärien todettu kasvavan seitsemän prosenttia - eli hintajoustokerroin on 0,7. Tämä pätee alueilla, joilla joukkoliikennetarjonta on riittävän hyvä.

Ministeri Harakka: Kampanjoiden sijaan panostetaan pysyvyyteen

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) kertoo, että Suomessa valtio panostaa joukkoliikenteessä pitkän aikavälin kehitykseen lyhyiden kampanjoiden sijaan.

- Tavoitteenamme ei ole täyttää junia hetkellisesti vaan huolehtia siitä, että yhteydet pysyvät, hän toteaa.

Harakka huomauttaa, että Saksan joukkoliikenteen yhdeksän euron tarjous päättyy jo noin kuukauden kuluttua.

- On tärkeää saada kohtuuhintainen joukkoliikenne aikaan pidemmäksi ajaksi kuin vain kolmeksi kuukaudeksi. On mielenkiintoista nähdä mihin Saksan kokeilu johtaa, mutta ennen kaikkea minusta on tärkeää huolehtia siitä, että meillä on vuosiksi eteenpäin selkeä näkymä siitä, että meillä on korkeatasoinen, kilpailukykyinen ja houkutteleva julkinen liikenne.

Millaisia ajatuksia juttu herättää? Voit keskustella aiheesta lauantaihin kello 23 asti.

Lue myös:

Yhdeksän euron kuukausilippu ja bensa-ale - Ylen toimittajat avaavat, miten muualla Euroopassa tuetaan ihmisiä hintojen noustessa

Arkea maailmalta: Sota Ukrainassa nostaa hintoja, mutta Saksassa paikallisliikenne on kesän ajan ennätyshalpaa - kuukausilippu yhdeksällä eurolla

vendredi 29 juillet 2022 10:07:00 Categories: YLE joukkoliikenne

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.