Ilta Sanoma

Jos tietoa on väärennetty, on tutkijan uran oltava ohi, toteaa Husin Pentti Tienari.

Paljon siteeratusta Alzheimer-tutkimuksesta löydettiin viitteitä kuvanmuokkauksesta.

Paljon siteeratusta Alzheimer-tutkimuksesta löydettiin viitteitä kuvanmuokkauksesta. Kuva: COLOURBOX, HUS

Science-lehti julkaisi hiljattain artikkelin, jossa vuonna 2006 Nature-lehdessä julkaistun ja Sylvain Lesnén teettämän Alzheimer-tutkimuksen väitetään perustuvan osittain väärennettyyn materiaaliin.

Tutkimuksessa tunnistettiin ensimmäistä kertaa aiemmin tuntematon beeta-amyloidiyhdiste, jonka todettiin aiheuttavan muistin heikkenemistä. Tutkimusta on siteerattu noin 2?300:ssa tieteellisessä artikkelissa.

Husin osastonylilääkäri ja neuroimmunologian professori Pentti Tienari on sitä mieltä, että alkuperäisellä tutkimuksella ei ollut alun alkaenkaan mitään tekemistä ihmisen sairastaman Alzheimerin kanssa.

- Se on lähes nollatutkimus. Se on hiirilääketiedettä. Keinotekoisessa hiirimallissa relevanssi ihmisen Alzheimerin tautiin on nolla, koska siinä ei olla tutkittu yhtäkään ihmisnäytettä, Tienari lataa.

Tienari sanoo, että ei olisi itse hyväksynyt alkuperäistä tutkimustulosta, eikä kukaan muukaan kunnollinen referee eli vertaisarvioija.

- Referee olisi pyytänyt, että mielenkiintoisia havaintoja, mutta osoittakaa ne Alzheimer-potilaalla. Sitä ei ole tehty.

Tienari kuvaa tutkimusta palikkalääketieteeksi: löydetään jokin selkeä molekyyli ja väitetään sen olevan keskeinen Alzheimerin taudissa. Löytö saattaa helposti vaikuttaa merkittävältä, mutta Tienarin mielestä löydös ei ole varteenotettava ennen kuin se tehdään myös oikealla Alzheimer-potilaalla.

Se, että Lesnén löydös olisi tehty hiirillä tai väärennetty, ei tarkoita, että amyloidi-teoria olisi väärä.

- Tuo on vain yksittäinen huono tutkimus, Tienari niputtaa.

HUS:in neuroimmunologian professori Pentti Tienari ei pidä väärennöksistä syytettyä Alzheimer-tutkimusta merkittävänä.

HUS:in neuroimmunologian professori Pentti Tienari ei pidä väärennöksistä syytettyä Alzheimer-tutkimusta merkittävänä. Kuva: HUS

Tienarin mukaan tieteeseen on kehittynyt ryhmittymä tutkijoita, jotka kehittävät keinotekoisille hiirimalleille hoitokeinoja. Hiiriä käytetään sen takia, koska niistä pystytään eristämään hyvin näytteitä, mutta yhteys ihmisen Alzheimer-tautiin on Tienarin mukaan matala.

Tienari pitää kyseistä tutkimusta ylimarkkinoituna. Suuren siteerausmäärän hän kuittaa sillä, että hiirien avulla Alzheimer-tutkimustyötä tekevät viittaavat toistensa artikkeleihin ja lukevat toistensa apurahahakemuksia.

- Samalla he haluavat edistää hiirimallin käyttöä, koska se edistää heidän omaa rahoitusta ja tutkimusta. Se on tällaisen yhden tieteellisen segmentin selänrapsutuskerho.

Miksi hiirimalli sitten vertautuu niin huonosti ihmiseen?

- Hiiri elää kaksi vuotta ja kehittää sinä aikana massiiviset amyloidiplakit. Alzheimer-potilas elää keskimäärin 80 vuotta, ja sinä aikana kehittyy jonkin verran amyloidiplakkeja, mutta paljon muutakin patologiaa, mikä hiirestä puuttuu.

Lue lisää: Science: Valtava määrä Alzheimer-tutkimusta saattaa perustua vääristeltyihin tuloksiin

Lesnén vuoden 2006 tutkimusta koskevat väärennössyytökset liittyvät tutkimuksessa esitettyihin kuviin. Tienari arvioi, että tutkimusta tehtäessä tulokset eivät ole näyttäneet tarpeeksi hyviltä, joten tuloksia on kaunisteltu. Ilmiötä hän kuvailee tieteelliseksi opportunismiksi.

Jos väärennös tai kuvamanipulaatio on tapahtunut, on se Tienarin mielestä raskauttavaa.

- Hänen tutkijanuransa on oltava loppu. Jos valehtelet kerran, niin se on slut på den.

Tutkimuksen Lesnén kanssa tehnyt neurologi Karen Ashe sanoi NBC Newsille toivovansa, että tutkimus vedettäisiin pois kokonaisuudessaan. Hän oli Tienarin tapaan sitä mieltä, ettei mahdollinen väärennös kyseenalaistaisi beeta-amyloidia koskevaa hypoteesia.

- On musertavaa kuulla, että kollegani olisi saattanut johtaa minua ja tiedeyhteisöä harhaan, Ashe kommentoi.

Ilta Sanoma
vendredi 29 juillet 2022 09:30:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.