Ilta Sanoma

Kuva: Mika Seppänen

Hiljattain kuollut tapakouluttaja ja toimittaja Kaarina Suonperä kohtasi 50 vuotta sitten tragedian, josta hän ei koskaan täysin toipunut.

Maanantaina 25. heinäkuuta uutisoitiin tapakouluttaja Kaarina Suonperän poismenosta. Tapakulttuurin puolestapuhujana tunnettu Suonperä nukkui pois 81-vuotiaana.

Iloisen ja värikkään elämän eläneen Suonperän elämää seurasi erityisesti yksi tragedia läpi vuosien.

Kesällä 1973 Kaarina Suonperä työskenteli tv-kuuluttajana ja oli naimisissa Hämeen lennoston komentajan, eversti Teppo J. Suonperän kanssa. Avioparilla oli puolivuotias tytär. Perhe asui varuskunnassa Tikkakoskella.

Teppo Suonperä toimi aktiivisesti myös television, radion ja lehdistön avustajana. Televisiossa hän esiintyi erityisesti tietokilpailujen parissa.

Teppo Suonperä toimi aktiivisesti myös television, radion ja lehdistön avustajana. Televisiossa hän esiintyi erityisesti tietokilpailujen parissa. Kuva: Foto Kivi

Keskiviikkona kesäkuun 6. päivänä Kaarinaa kohtasi kuitenkin suru: hänen aviomiehensä ei tulisi enää kotiin.

Luutnantti Jouko Myssylä ampui 43-vuotiaan Tepon sotilaspistoolilla kuoliaaksi tämän varuskunnan työhuoneessa aamulla.

Tapaus oli sotavuosien jälkeen lajissaan ensimmäinen Suomen upseeristossa.

Teppo Suonperä Oulunsalon ampumaleirillä 1970.

Teppo Suonperä Oulunsalon ampumaleirillä 1970. Kuva: Sanoma-arkisto

Laukausten vuoksi paikalle saapuneet esikuntaupseerit saivat tapahtuma-aikaan 26-vuotiaan Myssylän kiinni paikanpäältä, eikä ampuja tehnyt vastarintaa.

Päähän ammutun komentajan hyväksi ei ollut tehtävissä enää mitään. Tiedettävästi Myssylä ampui kuusi laukausta.

Myssylän upseeritoverit kertoivat myöhemmin kuulleensa miehen sanoneen surmatyönsä jälkeen, että jonkun täytyi se tehdä.

"Hyvä", Myssylän kerrottiin todenneen, kun tämä sai varmistetun tiedon uhrinsa kuolemasta.

Kukaan ei osannut odottaa traagista tapahtumaa, vaikka Myssylän käytös oli ollut joidenkin lähteiden mukaan välillä epäsopivaa.

Motiivi ampumiselle tuli kaksi päivää ennen kamalaa tekoa.

Silloin tasavallan presidentti myönsi lentoupseerina toimineelle Myssylälle vapautuksen puolustusvoimien palveluksesta. Aloitteen vapautukseen oli tehnyt komentaja Teppo Suonperä.

Syynä vapautukselle olivat palvelurikkomukset ja liiallinen alkoholinkäyttö, jonka oltiin sanottu johtaneen välillä väkivaltaiseen käyttäytymiseen.

Myssylän on kerrottu itkeneen, kun hänelle epävirallisesti kerrottiin vapautuksesta, jota hän ei olisi halunnut saada. Surmapäivänä Myssylä oli kutsuttu komentaja Suonperän työhuoneeseen kuulemaan asiasta virallisesti.

Myssylän ja komentaja Suonperän välit olivat kiristyneet jo edellisen vuoden joulukuussa. Komentajan on kerrottu uhanneen, että hän hankkisi Myssylälle eron sotilastehtävistä.

Uhkausta ennen komentaja oli juuri rangaissut Myssylää kahden viikon vankeudella tehtävien laiminlyönnin vuoksi.

Komentaja Teppo Suonperä.

Komentaja Teppo Suonperä. Kuva: Sanoma-arkisto

Ampumista käsiteltiin Helsingin hovioikeudessa.

Syyttäjä vaati Myssylälle rangaistusta myös järjestysmääräysten rikkomisesta, sillä Myssylän siisteys ja käyttäytyminen eivät olleet surma-aamuna lisäsyytteiden mukaan armeijan ohjesäännön mukaisia.

Asiaa puitiin oikeudessa useaan otteeseen, ja Myssylä muutti lausumiaan tapahtuneesta ainakin kahdesti. Yhdessä lausunnossaan Myssylä sanoi ottaneensa aseen mukaan komentajan huoneeseen vain pelotellakseen tätä.

Helsingin hovioikeus tuomitsi Myssylän elinkautiseen kuritushuonerangaistukseen harkiten tehdystä murhasta. Tuomionsa Myssylä oli kuunnellut rauhallisena ennen kuin oli poistunut oikeussalista vartijan saattelemana.

Rauhallinen Myssylä oli todistajien mukaan ollut myös astuessaan komentaja Suonperän huoneeseen. Hetkeä myöhemmin varuskunta havahtui laukauksiin, jotka muuttivat Kaarina Suonperän ja tämän tyttären elämän.

Kuva: IS, HS

Teppo Juuso Suonperän kuolinilmoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa lauantaina 9. kesäkuuta 1973. Ilmoitukseen oli kirjoitettu Kaarinan ja Tiiu-tyttären surullisen kauniit jäähyväiset:

Tellu-kulta, Sinä tiedät kaipuumme, odota meitä...

Teppo Suonperä siunattiin lepoon keskiviikkona 13. kesäkuuta Tikkakosken kirkossa.

Kaarina Suonperä tunnettiin myös hänen mieltymyksestään siniseen väriin.

Kaarina Suonperä tunnettiin myös hänen mieltymyksestään siniseen väriin. Kuva: Kimmo Virtanen / Lehtikuva

Kaarina Suonperä ei julkisuudessa puhunut paljon Tepon traagisesta kohtalosta. Suru tapahtuneen jälkeen oli valtava, mutta pienen tyttären vuoksi oli pakko toipua.

- En osaa pukea suruani sanoiksi. Se on jäänyt minuun kiinni, tehnyt minuun pesän, Suonperä kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa 14 vuotta tapahtuneen jälkeen vuonna 1987.

Meni vuosia ennen kuin leskeksi jäänyt Kaarina pystyi jälleen nauramaan. Teppo oli ollut se, joka naurattamisessa oli aina onnistunut. Yhteinen elämä oli ollut huumaavaa ja yllätyksellistä.

- Hänen lähdettyään vuonna 1973 en ole kysynyt miksi? Kukaan ei osaa siihen kuitenkaan vastata. Ehkä saan joskus vastauksen jossakin muodossa, Kaarina SUonperä totesi samaisessa Helsingin Sanomien haastattelussa.

Suuri suru ei koskaan unohtunut. Suonperä kertoi Apu-lehdelle vuonna 2020 tapahtuneen jättäneen häneen pysyvän jäljen.

- En halunnut pienen tyttäremme näkevän itkuani, suruani ja huoltani. Mutta asia on edelleen vaikea - se on jättänyt minuun avohaavan, en ole pystynyt käsittelemään sitä, hän kertoi.

Vaikka suru ei koskaan unohtunut, löysi Kaarina kuitenkin myöhemmin onnen uuden rakkaan kanssa.

Toisen aviomiehensä, liikuntaneuvos Pentti Kataisen kanssa hän oli naimisissa kuolemaansa saakka.

Vuonna 1992 Kaarina Suonperä ja Pentti Katainen olivat asuneet yhdessä puolen vuoden ajan.

Vuonna 1992 Kaarina Suonperä ja Pentti Katainen olivat asuneet yhdessä puolen vuoden ajan. Kuva: Erkki Raskinen / IS

Yksityiselämästään tarkka Kaarina Suonperä ei julkisuudessa juurikaan puhunut avioelämästään, ja hänet tunnettiin ennen kaikkea tapakulttuurin puolestapuhujana.

Vuosien varrella hän toimi julkisuudessa asiantuntijana esimerkiksi Linnan juhliin liittyvissä etiketti- ja pukeutumisasioissa.

Kaarina Suonperä oli naimisissa toisen aviomiehensä Pentti Kataisen kanssa kuolemaansa saakka.

Kaarina Suonperä oli naimisissa toisen aviomiehensä Pentti Kataisen kanssa kuolemaansa saakka. Kuva: Jenna Lehtonen / IS

Vuonna 2020 Kaarina kertoi ET-lehdelle kiinnostuneensa alun perin tapakulttuurista auttaessaan kouluaikana hotelli Klaus Kurjessa työskennellyttä äitiään.

Viimeisen sysäyksen aihepiirin pariin antoivat ne vuodet, jotka hän asui varuskunnan alueella. Siellä hän seurasi puolustusvoimien tapaetikettiä ja opetteli toimimaan hyvien tapojen mukaan.

Lähteet: Sanoma-arkisto

Ilta Sanoma
vendredi 29 juillet 2022 09:31:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.