Jännittynyt tunnelma värinöi Helsingin soutustadionilla tasan 70 vuotta sitten, kun naisten 500 metrin kajakkiyksiköiden olympiafinaali oli alkamassa.

Maaliviivalla suomalainen Sylvi Saimo odotti lähtöä. Hän vilkaisi rivistössä ollutta Neuvostoliiton Nina Savinaa ja tokaisi: Sinut minä ainakin voitan. Rajan taakse jäänyt koti Karjalassa oli Saimolla varmasti mielessä.

Kun lupa annettiin, ampaisi Saimo vauhdilla liikkeelle.

Maaliin saapuivat miltei vierekkäin Saimo ja Itävallan Gertrude Liebhard. Voittajaksi Saimo julistettiin vain muutaman sadasosasekunnin erolla.

Suomalaisen voittama mitali otettiin ilolla vastaan. Saimoa ylistettiin: olihan hän ensimmäinen suomalaisnainen, joka voitti olympialaisten kesälajeissa kultaa.

Naisten kilpaurheilu oli silti 1950-luvun Suomessa väheksyttyä, Saimon mukaan jopa sorrettua miesten urheiluun verrattuna.

Olympiamitalisti, maanviljelijä, poliitikko

- Hänellä oli voittajan mentaliteetti. Hän halusi olla paras. Poliitikkona hän tuli framille, sanoi mielipiteensä selkeästi ja vahvasti. Hän oli itsenäinen ja vahva toimija, Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus Tahdon tietopalvelukoordinaattori Matti Hintikka kertoo.

Sylvi Saimo muistetaan urheilijana ja olympiavoittajana sekä poliitikkona. Presidenttiä valitsemaan hänet äänestettiin neljästi.

Saimo syntyi vuonna 1914 menetetyn Karjalan alueella. Evakkomatka vei hänet Keski-Suomeen Laukaaseen. Sodan aikana Saimo palveli isänmaataan ilmatorjuntalottana.

Jo nuorena Saimo urheili ja kilpaili ahkerasti, mutta ammatiksi valikoitui oman sukutilan pyörittäminen.

Raskaat maataloustyöt antoivat hyvän pohjan urheiluun ja loivat kestävyyttä. Niin hiihto, suunnistus, yleisurheilu kuin pesäpallokin sujui työhön tottuneelta Saimolta, jonka legendaarisen voimakkaasta kädenpuristuksesta joutui kärsimään itse presidentti Urho Kekkonenkin.

- Oli aivan sattuma, että melonnasta tuli minulle paras laji. Kaikkea olen kokeillut jos nyrkkeily ja hyppyrimäen lasku jätetään pois, Saimo tokaisi vuonna 1982.

Kanoottiin hän hyppäsi ensimmäisen kerran vasta 32-vuotiaana, vain kuusi vuotta ennen olympiakullan voittamista. Ensimmäisiin olympiakisoihin hän osallistui jo vuonna 1948 Lontoossa tullen tuolloin kuudenneksi. Vaikka suoritus oli hieno vain kahden vuoden melontakokemuksen jälkeen, oli reissu Saimolle koettelemus.

- Olin tuohtunut kärsimästäni vääryydestä, että matka oli kaikin tavoin pilalla, hän muisteli.

Ainoana Suomen naismelojana hän jäi matkalla yksin miesten jalkoihin. Hänet majoitettiin kauas muista suomalaisista ja jätettiin oman onnensa nojaan olympialaisten avajaisissa.

Tuohtumusta aiheutti se, että Saimo koki vääryyksien johtuvan siitä, että hän oli nainen.

Naisten kilpaurheilun historia on lyhyt

Urheilu ja kilpailut nähtiin pitkään historiassa maskuliinisena. Urheiluponnistelujen fyysisyyttä verrattiin sotilaallisuuteen, mikä nähtiin naisille epäsopivana. Lisäksi ongelmia tuotti naisten kilpailuvaatetus, joka ei saanut olla liian paljastava, mutta piti kuitenkin soveltua urheiluun.

Kevyen liikunnan terveyshyödyt tunnettiin jo 1800-luvulla. Reippaan kävelyn uskottiin vahvistavan naisia sekä parantavan heidän terveyttään ja kuntoaan. Hyvässä ruumiin ja sielun voimissa oleva nainen oli ihanteellinen synnyttäjä ja äiti, joka jaksaisi hoitaa kotiaskareet ja huolehtia perheestään.

Kilpaurheilu haastoi tämän ajatuksen. Harjoittelu veisi aikaa ja voimailu voisi turmella naisen feminiinisyyden lihasten kasvaessa. Lääkärit jopa epäilivät urheilevan naisen menettävän hedelmällisyytensä. Hikinen ja ruma ponniskelu eivät sopineet yhteen suloisena pidettyyn sukupuoleen.

Naiset silti raivasivat tiensä kisoihin, mutta lajilla oli väliä. Taitoluistelu oli ensimmäisiä lajeja, johon naiset hyväksyttiin mukaan olympiakisoissa. Antwerpenissä tarttui ensimmäinen itsenäisen Suomen sekä ensimmäisen suomalaisnaisen voittama olympiakulta, kun taitoluistelupari Ludovika ja Walter Jakobsson luistelivat voittoon vuonna 1920.

1920-luvulla naisten kilpaurheilu kansainvälistyi: uusia liittoja perustettiin ahkerasti organisoimaan kisoja ja rekrytoimaan uusia urheilijoita. Naiset järjestivät jopa omia olympialaisia, Naisten kilpailuja, jotta pääsisivät näyttämään kykynsä urheilijoina, sillä ovet miesten kisoihin eivät vielä olleet täysin auki.

Suomessa urheilufilosofi Lauri "Tahko" Pihakala vastusti jyrkästi naisten osallistumista kilpaurheiluun. Hänen mukaansa miesten urheilu menettäisi uskottavuutta ja arvokkuutta naisten astuessa olympialaisten yleisurheilukentille.

Sodan jälkeisessä Suomessa naisurheiluun panostaminen oli edelleen nihkeää.

- Osalla oli mielessä edelleen rooliajattelu. Naisen paikka ei nähty olevan kentillä, joissa urheillessa ponnistellaan ja irvistellään, Matti Hintikka kertoo.

Arvostus alkoi kasvaa 1960-luvulta eteenpäin.

- Sylvi Saimo ja hänen sukupolvensa toimivat tienraivaajina.

"Näin meitä naisia sorretaan!"

- Hän oli räväkkä persoona ja vaikuttava hahmo, Hintikka muistelee.

Suorasanainen Saimo ei pysynyt hiljaa kokemastaan syrjinnästä.

Esimerkiksi kanoottiliiton johtajat saivat kuulla kunniansa, kun liitto järjesti harjoitusleirin pelkästään miehille kesällä 1950.

- Vain miehetkö pääsevät harjoitteluleirille? Näin meitä naisia sorretaan, hän tokaisi.

Tapauksen jälkeen Saimo osoitti mieltään eikä aluksi vastannut kisapaikkaa Kööpenhaminan MM-kisoihin tarjonneille liiton urheilujohtajille. Kisoista hän ei ollut suutuksissaan lainkaan kiinnostunut ja tokaisikin, että liitto lähettäköön sinne vain miesedustajansa.

Suomen melontajoukkueen johto joutui lepyttelemään Saimoa parhaansa mukaan. Suomen ykkösmeloja oli saatava kisoihin mukaan. Lopulta Saimo suostui osallistumaan kisoihin, mutta sai joukkuejohdon huomaamaan, ettei Saimoa tai muita naismeloja saisi kohdella näin heikosti, jos he haluavat pitää heidät riveissään.

- On hämmästyttävää, miten eri tavalla naisurheilijoita kohdeltiin miesurheilijoihin verrattuna. Sylvi Saimo nosti esiin 1950-luvun naishiihtäjien kanssa sen, kuinka naisille annettiin vähemmän valmennustukea, apua ja vinkkejä. Heidän välineitään ei juuri huollettu. Saimo nosti asian esiin ja sai nähdä, että asiat muuttuivat parempaan suuntaan, Matti Hintikka kertoo.

Urheillen loppuun saakka

Sylvi Saimo oli naisten urheilun puolestapuhuja. Hän halusi muuttaa asioita. Siksi ehkä hän menestyi myös politiikassa. Kansanedustajana ja presidentin valitsijamiehenä toimimisen lisäksi Laukaan kunta sai Saimosta ahkeran kunnallisvaltuutetun.

- Arvostus miesten ja naisten urheilun välillä ei ollut samalla tasolla, mutta hän otti oman paikkansa ja julkisuudessa oman roolinsa. Se oli persoonakysymys, Hintikka sanoo.

Oman paikkansa Sylvi Saimo otti myös Arkadianmäellä, jonne hän kiipesi ensimmäisenä naisena housupuvussa. Naisten hameisiin tottuneet kansanedustajat saivat hänestä paneutuneen ja suorasanaisen kollegan.

Saimo kuoli helmikuussa 2004 miltei 90-vuotiaana. Hän eli urheillen elämänsä loppuun saakka. Vielä 85-vuotiaana hän testasi syöksylaskua sekä osallistui ahkerasti veteraanien hiihtokisoihin.

Tasa-arvoa ei vieläkään ole saavutettu

Matti Hintikan mukaan sukupuolten tasa-arvoa urheilumaailmassa pyritään parantamaan jatkuvasti.

- Tasapuolinen medianäkyvyys on varmasti se, mitä nyt on tehty. Saa nähdä miten se vaikuttaa, hän pohtii.

HIntikan mukaan naisurheilijat eivät enää mediassa kohtaa tytöttelyä, kuten vielä 1970-luvulla oli tavallista.

- Jalkapallon EM-kisoista ja yleisurheilun MM-kisoista puhutaan tasa-arvoisesti. Ja tietyissä lajeissa, kuten tenniksessä, ammattilaisille ollaan maksettu jo pitkään samat palkkiot, hän jatkaa.

Kaikissa lajeissa ei olla vielä niin pitkällä. Esimerkiksi meneillään olevien jalkapallon EM-kisojen palkkasaldo jää Helmareiden pelaajilla paljon ohuemmaksi kuin viime vuonna kisoihin osallistuneiden Huuhkajien.

Lisää aiheesta:

Sylvi Saimolla oli karhun kädenpuristus

Helsinki on todellinen olympiakaupunki - urheilujuhla muokkasi pääkaupunkia yllättävän monin tavoin