Ilta Sanoma

Valtionyhtiön ylimmän johdon pitäisi pystyä vastaamaan myös kriittisiin kysymyksiin ja avaamaan päätöksenteon taustoja.

Fortumin hallituksen puheenjohtaja Veli-Matti Reinikkala ei tällä hetkellä ole

Fortumin hallituksen puheenjohtaja Veli-Matti Reinikkala ei tällä hetkellä ole "median käytettävissä". Valtionyhtiön ylimmän johdon pitäisi pystyä vastaamaan myös kriittisiin kysymyksiin ja avaamaan päätöksenteon taustoja. Kuva: Lehtikuva

Uniperin - ja Fortumin - ongelmat ovat kaikkea muuta kuin ohi, vaikka yhtiöt kertoivat vakautuspaketista, jolla estettiin kaasun vuoksi vaikeuksiin joutuneen Uniperin kaatuminen.

Suomen valtio omistaa Fortumista 51 prosenttia, Fortum on omistanut Uniperista 78 prosenttia. Osana pelastuspakettia Saksan valtio ostaa Uniperista 30 prosentin osuuden.

Aiheesta on keskusteltu jo viikkojen ajan. Keskustelusta on puuttunut yksi hyvin oleellinen osapuoli - Fortumin hallitus.

Rahoituksen professori Timo Rothovius syytti Taloussanomissa Fortumin hallitusta onnettomista investoinneista. Omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd) puolestaan vieritti vastuuta kahdeksan miljardin euron Uniper-tukipaketista Fortumin hallitukselle.

Lue lisää: Professori haukkuu lyttyyn Fortumin johdon: "Tehty niin huonoja päätöksiä, että huh huh"

Ilta-Sanomat on yrittänyt saada Fortumin hallituksen puheenjohtajalta Veli-Matti Reinikkalalta haastattelua viime viikosta lähtien. Viimeksi Fortumin viestinnästä vastattiin, ettei Reinikkala ole tällä hetkellä "median käytettävissä". Yhtiö vetosi tulosjulkistusta edeltävään hiljaiseen jaksoon.

Hiljaisella jaksolla pyritään siihen, että sijoittajat eivät saisi epätasapuolisesti tietoa yrityksen tilanteesta. Fortum on määritellyt, että yhtiö ei kommentoi hiljaisella jaksolla yrityksen liiketoimintaa kuluvalta tai edelliseltä, julkaisemattomalta neljännekseltä.

On tavallista, että pörssiyhtiön johto vaikenee ennen tulosjulkistusta. Valtionyhtiö Fortumin tapauksessa se on myös ongelmallista.

Olisimme kysyneet Reinikkalalta, miksi Fortum ei huomioinut Venäjä-riskiä, kun se lähti haalimaan omistusta Uniperissä. Venäjä oli jo tuolloin osoittanut arvaamattomuutensa valtaamalla Krimin.

Suomalaisia - jotka veronmaksajina ovat Fortumin omistajia valtion kautta - kiinnostaisi varmasti myös yhtiön hallituksen arvio siitä, millaiseen hintalappuun meidän pitää vielä varautua.

Lisäksi olisimme kysyneet, miksi Fortumin hallitus päätyi antamaan huhtikuussa toimitusjohtaja Markus Rauramolle 423?000 euron kannustinpalkkion, vaikka Uniper oli jo syvällä kriisissä. Yksi palkkion perusteista oli yhteistyö Uniperin kanssa.

Lue lisää: Fortumin toimitusjohtajalle maksettiin keväällä 423?000 euron kannustinpalkkio - perusteltiin Uniper-yhteistyöllä

Aihe on yhteiskunnallisesti mitä tärkein. Taloudelliseen valtaan liittyy myös vastuu. Erityisesti valtionyhtiön ylimmän johdon pitäisi pystyä vastaamaan myös kriittisiin kysymyksiin ja avaamaan päätöksenteon taustoja.

Vaikeneminen vaikeista asioista ei ole vierasta politiikassakaan. Koronakriisi vei päättäjät etäkokoushuoneisiin, joiden oville toimittajan mikrofoni ei ylety. Poliitikko tuli esille, jos halusi. Vanhoihin aikoihin ei ole täysin palattu.

Johtavat päättäjät ovat siirtyneet hoitamaan viestintäänsä sosiaaliseen mediaan. Nykyaikana se on järkevääkin, mutta yhteiskunnallinen keskustelu tyrehtyy, jos viestintä käydään poliitikon omilla ehdoilla.

Uniper-kohun ollessa kiivaimmillaan moni vaati pääministeri Sanna Marinia (sd) keskeyttämään lomansa. Pääministerikin on kovien aikojen keskellä lomansa ansainnut, mutta huomiota herätti, että Saksassa Uniper-sotkun keulakuvaksi asettui perjantaina maan ykköspoliitikko, liittokansleri Olaf Scholz - ei riviministeri.

Ilta Sanoma
vendredi 29 juillet 2022 00:00:00 Categories: Ilta Sanoma Pääkirjoitus

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.