Esityksen taustalla ovat valvovan viranomaisen nuhteet. Ministeriö korostaa, että yrittäjä voisi yhä hakea poikkeusta oman tilanteensa perusteell" /> Esityksen taustalla ovat valvovan viranomaisen nuhteet. Ministeriö korostaa, että yrittäjä voisi yhä hakea poikkeusta oman tilanteensa perusteell" />

YLE


Yrittäjien etujärjestö vaatii muutosta lakiesitykseen, jolla hallitus pyrkii kohentamaan yrittäjien eläkejärjestelmän toimivuutta. Suomen Yrittäjät ry pelkää, että muutos voisi johtaa jopa yritysten päätöksiin lopettaa toimintansa. Lain valmistellut ministeriö katsoo, ettei esitys ole yhtä ehdoton kuin etujärjestö pelkää.

Hallitus antoi kesäkuussa eduskunnalle esityksen yrittäjän eläkelain muuttamisesta. Lakiesityksen taustalla on Finanssivalvonnan viime vuonna esittämät puutteet työtulojen vahvistamisessa, kertoo Jaana Rissanen lain valmistelleesta sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM).

Finanssivalvonnan mukaan eläkeyhtiöt eivät täyttäneet sääntelyn vaatimuksia, jos ne lähes poikkeuksetta vahvistivat yrittäjän itse esittämän arvion työtulon määräksi. Hallitus on halunnut puuttua työtulojen ilmoittamiseen alakanttiin eli yrittäjien alivakuuttamiseen.

Alan mediaanipalkka lähtökohdaksi

Lakiesitys ei ole muuttamassa yrittäjän työtulon määritelmää. Sitä kuitenkin ollaan täsmentämässä, miten yrittäjän työpanosta vastaava palkka määriteltäisiin. Työtulon määrittämisen lähtökohdaksi esitetään toimialan mediaanipalkkaa.

Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellsténin mukaan muutos vaikuttaisi eniten kokoaikaisiin yrittäjiin, joiden YEL-työtulo on matalalla tasolla. Mahdollinen nosto voisi olla niin reipas, että osa yrittäjistä voisi päättää laittaa lapun luukulle. Tarkkaa tietoa järjestöllä ei tästä yrittäjämäärästä ole.

- Osa yrittäjistä on valinnut matalan tason joko siitä syystä, että rahat eivät riitä maksamaan korkeampaa tasoa, tai koska heillä on epäluuloa eläkejärjestelmää kohtaan, Hellstén sanoo.

STM:n Rissanen korostaa, että yrittäjä voisi edelleen tuoda eläkelaitokselle näyttöä siitä, jos hänen oma tilanteensa ei vastaisi alan mediaania. Tämä voitaisiin päätöksenteossa ottaa huomioon. Esimerkiksi osa-aikaiset yrittäjät tai vastavalmistuneet voisivat hyödyntää tätä poikkeusta.

Toteutuessaan lakimuutokset tulisivat voimaan ensi vuoden alussa. Eläkelaitosten tulisi esityksen mukaan tarkistaa yrittäjien ilmoittamat työtulot seuraavan kolmen vuoden aikana. Vastaisuudessa ne myös tarkistettaisiin uudestaan kolmen vuoden välein.

Lue lisää:

Eläketurvakeskus otti kantaa ruokalähetin tapaukseen - työsuhteen määritelmä täyttyi, työnantajan järjestettävä työeläketurva

Yrittäjistä iso osa ei kyselyn mukaan luota eläkejärjestelmään

jeudi 28 juillet 2022 22:45:41 Categories: YLE yrittäjien eläkelaki

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.