Halpojen korkojen aikana moni unohtaa, että maksuvara pitäisi mitoittaa huomattavasti korkeamman korkotason mukaan. Näin onneksi usein onkin." /> Halpojen korkojen aikana moni unohtaa, että maksuvara pitäisi mitoittaa huomattavasti korkeamman korkotason mukaan. Näin onneksi usein onkin." />

YLE


Euroopan keskuspankki (EKP) nosti viime viikolla kaikkia kolmea ohjauskorkoaan 0,5:llä prosenttiyksiköllä. Korotus oli odotettua suurempi, sillä vielä kuukautta aikaisemmin korotuksen ennakoitiin olevan 0,25 prosenttiyksikköä.

Ohjauskoron nostolla EKP pyrkii hillitsemään inflaatiota ja hintojen nousua. Korotus oli ensimmäinen yli kymmeneen vuoteen. Asiantuntijat arvelevat, että EKP tulee nostamaan ohjauskorkoaan vielä lisää.

Asuntolainojen yleisimpänä käytetyn, 12 kuukauden euriborin nousu tuntuu erityisesti asunnon ostajien lompakossa. Asuntovelalliset ovat pitkään nauttineet matalista koroista, ja 12 kuukauden euribor on ollut miinusmerkkinen. Kesäkuussa se kuitenkin ylitti yhden prosenttiyksikön tason, ja suunta näyttäisi olevan nouseva.

OP Tampereen toimitusjohtaja Jani Vilpponen
OP Tampereen toimitusjohtaja Jani Vilpponen muistuttaa, että laina mitoitetaan yleensä aina lainanottohetkeä korkeammille koroille, eikä muutaman prosentin nousun pitäisi tuoda ongelmia.Oskari Räisänen / Yle

Nyt nousu kahteen tai kolmeen prosenttiin kuulostaa hurjalta. OP Tampereen toimitusjohtaja Jani Vilpponen suosittelee epävarmuustekijöistä huolimatta vetämään syvään henkeä ja ottamaan rauhassa.

- Asuntolainassa maksuvara pitäisi olla, ja useimmilla se varmasti onkin mitoitettu lainantekohetkeä paljon korkeammille koroille. Eli niin, että kahden tai kolmen prosentin korosta selviää kyllä, Vilpponen sanoo.

Varautuminen kannattaa

Vilpponen mainitsee, että yksi keino varautumiseen on korkoriskin suojaaminen esimerkiksi kiinteällä korolla. Hänen mukaansa lainan sitominen kiinteään korkoon on yleisempää muualla maailmassa, kun taas Suomessa suositaan vaihtuvia viitekorkoja.

- Ilmassa on paljon epävarmuustekijöitä ja korko on rahan hinta. Jos oma tilanne mietityttää, niin omaan pankkiin kannattaa olla yhteydessä ja miettiä, mitä voitaisiin tehdä.

Pirkanmaan oikeusaputoimiston talous- ja velkaneuvonnan yksikkövastaava Aki Jauro painottaa, että tärkeintä tässä hetkessä on oman talouden hallinta.

- Korot eivät vielä ole mitenkään kovin korkeat, mutta trendi on kuitenkin nouseva. Omasta taloudesta kannattaa pitää huolta ja suunnitella sitä.

Talous- ja velkaneuvonnasta löytyy apua esimerkiksi budjettipajoista, mutta välttämättömiä ne eivät ole.

- Taloudenhallinta ei ole rakettitiedettä. Paperille laitetaan tulot ja menot ja katsotaan, ollaanko balanssissa. Eli menot eivät saisi ylitä tuloja.

Pirkanmaan oikeusaputoimiston talous- ja velkaneuvonnan yksikkövastaava Aki Jauro
"Nyt jos koskaan oman talouden tutkiskelu on tarpeen. Tähän riittää kynä, paperia ja hetki aikaa", sanoo Pirkanmaan oikeusaputoimiston talous- ja velkaneuvonnan yksikkövastaava Aki Jauro. Oskari Räisänen / Yle

Uskaltaako asuntokaupoille lähteä?

Ilmassa leijuva taloudellinen epävarmuus ei varsinaisesti houkuta minkäänlaisen lainan ottamiseen. OP Tampereen Jani Vilpponen kertoo, että asia kyllä nousee esiin keskusteluissa, ja ihmiset ovat aiempaa varovaisempia.

- Ennemminkin miettisin asunnon ostamista tarpeen, en ajoituksen mukaan. Kukaan ei tiedä, mikä tilanne on viiden tai kymmenen vuoden päästä.

Halpojen korkojen aikana ihmisiltä on saattanut unohtua, että esimerkiksi vuonna 2007 pitkä euribor oli 5,5 prosenttia ja korko kipusi pankin marginaali mukaan lukien yli kuuden prosentin.

- Sellaisenakin aikana lainoja otettiin. Jos on vakituinen työ ja luottaa omaan talouteensa, asuntokaupoille uskaltaa kyllä lähteä, Vilpponen vakuuttaa.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta perjantaihin 29.7. kello 23:een saakka. Keskusteluun tarvitset Yle Tunnukset.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.

Lue lisää:

Kuluttajien luottamus talouteen ennätysalhaalla - "Nyt eletään poikkeuksellisia heikon taloususkon aikoja"

"Epävarmuuden vuosikymmen" on päässyt vasta alkuun - Suomen taloudessa menee hyvin, mutta näkymät murenevat käsiin

Kokeile Ylen lainalaskurilla, miten korkojen nousu iskee asuntolainaasi - pankit: Vuoden korko kaksinkertaistuu vuodessa

jeudi 28 juillet 2022 22:30:00 Categories: YLE korko

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.