EU-komissiosta kerrotaan Ylelle, että valmistelussa ei ole uutta aloitetta venäläisille myönnettävistä viisumeista." /> EU-komissiosta kerrotaan Ylelle, että valmistelussa ei ole uutta aloitetta venäläisille myönnettävistä viisumeista." />

YLE


Valtiosääntöasiantuntija Pauli Rautiainen korostaa Euroopan yhteisen sisäraja-alueen eli Schengen-alueen yhteisten sääntöjen ohjaavan myös Suomen viisumiratkaisuja.

Itä-Suomen yliopiston sosiaalioikeuden yliopistonlehtorina toimiva Rautiainen sanoo, että Schengen-mailla on toki liikkumavaraa Schengen-säännöstön soveltamisessa.

- Oikeudellisesti kukin jäsenvaltio soveltaa itsenäisesti Schengenin viisumisäännöstöä. Säännöstössä ei ole olemassa sellaista vaihtoehtoa, että viisumien myöntäminen lopetettaisiin kokonaan, Rautiainen toteaa.

Myös hallituspuolueissa on selkeä halu jättää sukulaismatkailu ja toisinajattelijoiden matkustusmahdollisuudet venäläisiä koskevien turistiviisumien mahdollisten rajoitusten ulkopuolelle.

Kaikkien hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat olivat Ylen kyselyssä valmiita rajoittamaan ainakin jollakin tavalla turistiviisumeilla liikkuvien venäläisten matkustusta Suomeen.

Pauli Rautiainen / perustuslakiasiantuntija / tartuntatautipäiväraha / Helsinki 21.08.2020
Valtiosääntöasiantuntija Pauli Rautiaisen mukaan Suomi ei voi kokonaan lopettaa viisumien myöntämistä venäläisille.Jouni Immonen / Yle

Viisumikeskustelussa on Rautiaisen mukaan eroteltava tiukasti toisistaan uusien viisumien myöntäminen ja jo olemassaolevilla viisumeilla matkustaminen.

- Suomi on jo myöntänyt merkittävästi viisumeita Venäjän kansalaisille ja keskustelu siitä, mitä niille tehdään on oikeudellisesti aivan eri keskustelu kuin keskustelu siitä, miten uusia viisumeita annetaan, Rautiainen sanoo.

EU-komissio: Ei uutta aloitetta

Hallituspuolueissa pidetään tärkeänä, että viisumirajoituksista löytyisi yhteinen EU-linja.

EU-komissiosta kerrottiin keskiviikkoiltana Ylelle, että valmistelussa ei ole uutta aloitetta venäläisille myönnettävistä viisumeista.

Komission tiedottajan mukaan komissio on jatkuvassa yhteydessä EU-maihin ja keskustelua jatketaan.

Jo toukokuussa komissio julkaisi ohjeita jäsenmaille siitä, miten venäläisten viisumihakemuksiin pitäisi suhtautua. Suosituksena oli, että maat eivät enää antaisi erityiskohtelua esimerkiksi venäläispoliitikoille ja diplomaateille, vaan heidän pitäisi maksaa muiden tapaan 80 euron käsittelymaksu ja näyttää samat dokumentit kuin tavallistenkin kansalaisten.

Hallituspuolueet kannattavat yhteistä EU-linjaa

Hallituspuolueiden edustajat toivoivat Ylen haastattelussa Euroopan unionin ja yhteisen sisäraja-alueen muodostavien Schengen-maiden yhteistä viisumilinjaa.

Pääministeripuolue SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm vastasi Ylen kyselyyn, että venäläisten turistiviisumien rajoitukset tulisi linjata yhdessä EU- ja Schengen-maiden kanssa.

Malmin mielestä yhteinen viisumilinja lisäisi Venäjään kohdistettujen toimien vaikuttavuutta ja tukisi EU:n yhtenäisyyttä.

Myös keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Juha Pylväs toivoo yhteistä linjaa.

- Minä edelleen peräänkuuluttaisin tässä sitä Euroopan yhtenäistä linjaa, että muitakin ulkorajavaltioita on Venäjää vasten, niin kaikkien pitäisi tehdä samanlainen EU-tason päätös, että rajat pannaan venäläisiltä kiinni.

- Ajattelisin sen vähän laajemmin kokonaisuutena. Se murentaa järjestelmää, jos toiset kumminkin lipsuvat, Pylväs linjasi Ylen haastattelussa.

Europarlamentaarikot: Suomen pitää tehdä oma päätös ripeästi

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok.) vaatii Suomelta ripeää, itsenäistä päätöstä venäläisten turistiviisumien vähintäänkin voimakkaasta rajoittamisesta.

- Se on kansallista päätösvaltaa. Tietenkin olisi ihanteellinen tilanne, että EU toimisi tässä yhteisesti ja mahdollisimman nopeasti, mutta minun mielestäni jäsenvaltiossa, kuten Suomessa ei pitäisi mennä EU:n taakse tässä asiassa. Me voimme toimia nyt oma-aloitteisesti itse ja EU tulee sitten perässä, kun ehtii.

Europarlamentaariko Petri Sarvamaa (kok.) A-Talkissa.
Kokoomuksen europarlamentaarikko Petri Sarvamaa vaatii ripeitä päätöksiä venäläisten turistiviisumien vähintään voimakkaasta rajoittamisesta.

Hallituksen pitäisi Sarvamaan mukaan ilmoittaa, että Suomi on mukana siinä EU-maiden rintamassa, joka yhdessä ajaa viisumien rajoittamista eteenpäin, kuten muun muassa Baltian maat ovat tehneet selväksi.

- Suomen kannattaisi olla tässä aloitteellinen ja olla nimenomaan yhteistoiminnassa muiden samanmielisten EU:n jäsenvaltioiden kanssa. Siellä menee Baltian maat jälleen kerran kirkkaasti omia menojaan. Suomen pitäisi liittyä tähän rintamaan mukaan ja vaatia komissiolta toimia, Sarvamaa linjaa.

Myös europarlamentaarikko, vihreiden Heidi Hautala kannattaa oman, EU:sta riippumattoman päätöksen tekemistä.

Hän uskoo, että asiaa olisi sen jälkeen helpompi edistää EU-tasollakin.

- Tämä asia kannattaa nostaa EU:ssa esiin, mutta toimia itse [viisumien rajoittamisessa] heti. Suomen kannattaa olla niiden maiden joukossa, jotka ovat ymmärtäneet, että myös tavallisilla venäläisillä on jonkilainen vastuu.

Hautalan mukaan tilanne on tällä hetkellä kiusallinen

- Suomi on heikko lenkki tässä tilanteessa, jossa ei enää katsota, että venäläiset turistit voisivat matkustaa entiseen malliin.

Hän painottaa, että Venäjältä pois pyrkiviä ihmisoikeusaktivisteja ja toimittajia tulee yhä auttaa.

Voit keskustella tästä artkkelista 29.7.2022 kello 23 saakka.

Lisää aiheesta:

Hallituspuolueet sallisivat sukulaismatkailun ja toisinajattelijoiden matkat Venäjältä, jos turistiviisumien myöntämistä rajoitetaan

Suomella on kuusi tapaa, joilla venäläisten lomamatkailua voisi rajoittaa - yksi niistä on tehokas, mutta saisi aikaan poliittisen myrskyn

jeudi 28 juillet 2022 22:00:00 Categories: YLE viisumit

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.