Mursun nahka piti saada käsittelyyn mahdollisimman nopeasti sen pilaantumisen välttämiseksi. Voi silti kulua vuosikin aikaa, ennen kuin mursu saadaan esil" /> Mursun nahka piti saada käsittelyyn mahdollisimman nopeasti sen pilaantumisen välttämiseksi. Voi silti kulua vuosikin aikaa, ennen kuin mursu saadaan esil" />

YLE


Kaksi viikkoa sitten Haminaan rantautunut mursu on monen mutkan kautta päätynyt konservoitavaksi Luonnontieteelliseen keskusmuseoon Helsinkiin.

Museo tiedotti viikko sitten, että eläin tulee esille yleisönäyttelyyn, mutta siihen saattaa kulua jopa vuosi. Syynä on mursun konservointiin kuluva aika - vaikka museon konservaattorit ovatkin paiskineet töitä hiki hatussa sen jälkeen, kun mursun nahka heidän pöydälleen saapui.

Mursun nahkaa pöydällä.
Konservaattori ohentaa nahan poistamalla rasvan ja muuta kudosta.Matti Myller / Yle

Museon konservointiuoneessa on iso vesiastia täynnä konservointiliuosta, joka sisältää muun muassa suolaa ja muurahaishappoa. Huoneessa leijuu lievä merellinen tuoksu. Konservaattori Roni Anderssonilla on nahan käsittely käynnissä erityisellä käsittelyyn soveltuvalla laitteella.

- Mursun nahka oli alkuun paikoin jopa pari senttiä paksu. Nyt sitä ohennetaan noin neljän millin paksuiseksi, jotta se muotoutuu hyvin kropan päällä täyttövaiheessa, kertoo Andersson.

Nahka täytyi saada käsittelyyn mahdollisimman nopeasti, ettei se pilaannu. Lopulta valmis nahka liimataan ja ommellaan keinokroppaan.

- Viikset irrotettiin täyttöä varten, mutta ne laitetaan sen jälkeen takaisin. Hampaat tulevat todennäköisesti olemaan keinotekoiset, Andersson sanoo.

Mursun nahkaa, kasvojen osa.
Mursun viikset on irrotettu nahan käsittelyn ajaksi. Matti Myller / Yle

Luut odottavat vielä käsittelyä

Roni Andersson haki jo viime viikolla pakettiautollaan mursun jäänteet Ruokavirastosta museon ylikonservaattorin Ari Puolakosken kanssa. Mursu mitattiin ennen sen ruumiin avausta eläimen konservointia ja täyttämistä varten. Mittaamiseen jouduttiin käyttämään erityistä vinssiä.

Lopulta jäykkä nahka sekä mursun luut, hampaat ja kynnet tuotiin isoissa tynnyreissä museon kellariin pakkaseen odottamaan puhdistusta.

- Luille tehdään karkea puhdistus veitsellä. Sen jälkeen pehmytkudos poistetaan maserointilaitteessa ja sitten luut menevat vielä rasvanpoistolaitteeseen, ylikonservaattori Ari Puolakoski sanoo.

Mursun syöksyhampaat.
Mursun pitkiä hampaita ja luita säilytetään museon pakkasessa.Matti Myller / Yle

30 vuotta konservaattorina toimineen Roni Anderssonin tavallista työtä on lintujen säilytyskäsittely, mutta mursu ei kuitenkaan ole suurin eläin, jonka parissa hän on päässyt työskentelemään.

- Aloitin oppilaana täällä vuonna 1986 ja pari vuotta myöhemmin teimme valmiiksi Elmeri-norsun, joka aulassamme on. Oli siinäkin kokoa!

Mursun luita Luonnontieteellisen museon kylmiössä.
Ylikonservaattori Ari Puolakoski siirtää mursun luiden kuljetukseen ja varastointiin löytyneitä isoja saaveja pakkaseen.Matti Myller / Yle

Merkittävä täydennys kokoelmaan

Museossa pohditaan parhaillaan, miten mursu tullaan asettamaan esille museoon. Viime viikolla eläintieteen yksikön johtaja Pasi Sihvonen kommentoi, että konservoidun eläimen rinnalle saatetaan asettaa näytille luuranko, jolloin samalla näkee eläimen sisä- ja ulkorakenteen.

Ylikonservaattori Ari Puolakosken mukaan mursu on tarkoitus integroida osaksi olemassa olevia näyttelyitä. Mursu on nimittäin niin kookas, että omaa soppea museosta sille on hankala löytää.

- Pyrimme katsomaan sille paikan olemassa olevista näyttelyistä, että minne se saadaan hyvin istumaan, hän toteaa.

Vanha mursun luuranko Luonnontieteen keskusmuseon näyttelyssä.
Kuvassa yksi Luonnontieteellisessä keskusmuseossa jo olevista mursuista.Matti Myller / Yle

Haminan mursu on yksikön johtaja Pasi Sihvosen mukaan todella merkittävä lisä museon kokoelmiin. Tällä hetkellä museolla on kaksi mursun luurankoa, jotka molemmat ovat 1840-luvulta.

- Sen jälkeen ei ole tullut lisänäytteitä. Se kertoo, miten harvinaisesta näytteestä on kyse. Tämä on meille todella arvokas näyte tieteellisesti ja uskon, että myös suurta yleisöä kiinnostaa päästä näkemään tällainen harvinaisuus, hän kommentoi viikko sitten.

Voit keskustella aiheesta perjantaihin 29.7.2022 kello 23 saakka.

Lue seuraavaksi:

Haminan mursun elimistöön levisi suolistobakteereita - aiheutti verenmyrkytystilan

Mursusta jäljelle jäävät osat päätyvät Kankaanpäähän, missä siitä tehdään muun muassa biodieseliä

Haminan mursu kuoli todennäköisesti nälkään, paljastaa ruumiinavaus - rakastettu eläin tulee esille museoon Helsinkiin

jeudi 28 juillet 2022 19:09:43 Categories: YLE mursut

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.