Ilta Sanoma

IMF arvioi, että Venäjän talous hyytyy hitaammin kuin odotettiin. Syy löytyy Suomen pankin Iikka Korhosen mukaan siitä, että pakotteet eivät vielä tänä vuonna näy paljoa Venäjän taloudessa.

Venäläiset kuluttavat nyt aiempaa enemmän rahaa kotimaassaan, kun matkailu on pakotteiden vuoksi vaikeaa.

Venäläiset kuluttavat nyt aiempaa enemmän rahaa kotimaassaan, kun matkailu on pakotteiden vuoksi vaikeaa. Kuva: Maksim Konstantinov/SOPA images

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF arvioi, että Venäjän talous hyytyy tänä vuonna vähemmän kuin se vielä keväällä ennakoi.

Tiistaina julkistetussa ennusteessa IMF arvioi, että Venäjän talous supistuu tänä vuonna 6 prosenttia, kun se vielä huhtikuussa arvioi pudotukseksi 8,5 prosenttia.

- Esimerkiksi öljyn ja kaasun viennin ansiosta Venäjän vienti on sodan aikana vetänyt paremmin kuin on ajateltu, kertoo Suomen Pankin Nousevien talouksien laitoksen tutkimuspäällikkö Iikka Korhonen.

Hänen mukaansa pakotteet alkavat näkyä Venäjän taloudessa enemmän vasta ensi vuonna. Esimerkiksi EU:n ja G7-maiden öljyntuontikielto astuu voimaan vasta tämän vuoden lopussa.

- Se on iso syy sille, miksi IMF laski ennustetta ensi vuodelle aika reippaasti.

Korhonen mainitsee, että Venäjän keskuspankki on pystynyt vakauttamaan maansa taloutta. Esimerkiksi kesäkuussa venäläisten pankkien lainananto alkoi elpyä hyvin heikon kevään jälkeen.

- Lisäksi venäläiset eivät pääse matkustamaan ulkomaille niin kuin ennen, joten rahaa käytetään enemmän kotimaassa.

Venäläisen raakaöljyn hinta on painettu alas ja se vaikuttaa suoraan maan verotuloihin.

- Se näkyy heidän valtiontaloudessaan suoraan, mutta vielä on pitkä matka siihen, että Putin pakotteiden takia päättäisi lopettaa sodan.

Korhosen mukaan pakotteet vähentävät parhaillaan Venäjän fyysisiä resursseja käydä sotaa.

- Länsimaista ei viedä esimerkiksi korkean teknologian tuotteita, kuten puolijohteita Venäjälle ja he eivät voi silloin tuottaa sotatarvikkeita samalla tavalla Ukrainassa tuhoutuneiden tilalle.

Venäjän pakotteiden lisäksi Korhonen suuntaa katseitaan Ukrainan suuntaan. Hän näkee tärkeänä, että Ukrainaa tuettaisiin monin keinoin, myös rahallisesti.

Korhonen muistuttaa, että Venäjän toimilla on iso merkitys maailmaan. Kun Venäjä aloitti ennen sotaa maakaasun tuonnin ja viennin määrän vähentämisen, se nosti heti energian hintoja.

- Tässä on ollut kyse pääasiassa Venäjän päätöksistä ja sodan epävarmuudesta.

Ilta Sanoma
jeudi 28 juillet 2022 09:15:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.