Ilta Sanoma

Apinarokko voi tarttua ihokontaktissa ja esimerkiksi lakanoiden välityksellä.

Intiassa apinarokkopotilaille rakennettiin varmuuden vuoksi oma erityisosasto. Kuva muutaman päivän takaa Ahmedabadista.

Intiassa apinarokkopotilaille rakennettiin varmuuden vuoksi oma erityisosasto. Kuva muutaman päivän takaa Ahmedabadista. Kuva: Sam Panthaky / AFP / Lehtikuva

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan apinarokkotapauksia on raportoitu yhteensä yli 18?000 kappaletta 78 eri maassa. Suurin osa näistä maista on Euroopassa, kertoo Reuters.

WHO julisti apinarokon viime viikolla

98 prosenttia Afrikan ulkopuolisista apinarokkotapauksista on tilastoitu miehillä, jotka harrastavat seksiä miesten kanssa.

WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus kehottaa näitä miehiä harkitsemaan uusien seksikumppanien määrän vähentämistä sekä ottamaan näiden uusien tuttavuuksiensa yhteystiedot talteen. WHO toivoo, että epidemia kestää vain vähän aikaa, joten uusien seksikumppanien määrää koskeva kehotus ei ole välttämättä kovin kauaa voimassa.

Eri tahojen antamat ohjeet vaihtelevat hieman keskenään. Esimerkiksi Yhdysvaltain tartuntatautiviranomainen ei ole varsinaisesti antanut vastaavaa seksiin liittyvää kehotusta. Sen sijaan se on suositellut välttämään ihojen välistä kontaktia mahdollisesti apinarokkoa kantavien ihmisten kanssa, kertoo The Guardian.

WHO:n mukaan apinarokko voi tarttua ihmisiin, jotka ovat läheisessä kosketuksessa potilaaseen tai ovat tekemisissä tämän vaatteiden tai lakanoiden kanssa. Asiantuntijat ovat todenneet, että apinarokko tarttuu "selkeästi seksin aikana". Vielä ei kuitenkaan ole päätetty, onko kyseessä seksitauti.

Tauti saattaa myös mahdollisesti levitä ihmisten ollessa kasvokkain pisaroiden avulla, jos virusta on suussa.

Noin 16 miljoonaa rokoteannosta on saatavilla, mutta niiden saaminen ampulleihin kestää useita kuukausia. WHO arvioi, että riskiryhmien suojaamiseen tarvitaan noin 5-10 miljoonaa rokoteannosta.

Rokotuksia suositellaan terveydenhuollon työntekijöille sekä miestenvälistä seksiä harrastaville miehille, joilla on useampia seksikumppaneita. Toisen rokoteannoksen jälkeen kuluu useita viikkoja täyden suojan saavuttamiseen, minkä vuoksi myös muut suojaustoimet ovat tarpeen.

Noin kymmenen prosenttia potilaista on joutunut epidemian aikana sairaalaan, ja ainakin viisi on kuollut tautiin Afrikassa.

Tyypillisesti apinarokko aiheuttaa lieviä tai kohtalaisia oireita, kuten kuumetta, väsymystä ja kivuliaita ihovaurioita. Oireet häviävät yleensä muutamassa viikossa.

Epidemia on Ghebreyesusin mukaan pysäytettävissä. Paras tapa on vähentää altistumisriskiä, hän sanoo.

Apinarokkoa ollaan nimeämässä uudelleen, jotta sitä ei käytettäisi esimerkiksi rasistisiin tarkoitusperiin.

Ilta Sanoma
jeudi 28 juillet 2022 04:04:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.