Ilta Sanoma

Iljettävään ongelmaan löytyi vaappuva ratkaisu.

Fiskarsin Ruukissa tilanne espanjansiruetanoiden kanssa äityi viheliäiseksi, ja kyläyhteisön tekemät talkoot etanoiden hävittämiseksi alkoivat tuntua toivottomilta.

-?Viime syksynä totesimme, ettei etanoiden hävittäminen enää taida onnistua talkoilla. Etanat levisivät uusille alueille yrityksistämme huolimatta, Ruukin Lumo -hankkeen vetäjä Anna Kamara kertoo.

Fiskarsissa haettiin ja saatiin rahoitusta ankkojen toteuttamaan, luonnonmukaiseen vieraslajien torjuntatyöhön.

Rahoituksen avulla Fiskarsin museoympäristöön tuli kolme ankkaa, jotka ahertavat museon alueella koko kesän.

Ajatus ankkojen hyödyntämisestä vieraslajien torjunnassa tuli Kamaran mukaan mediasta ja kylältä.

-?Tässä lähistöllä asuu eräs ihminen, jolla on omassa pihassa ankkoja ja joka tiesi kertoa, että ne syövät etanoita. Ajateltiin, että mikä ettei, kokeillaan sitä täälläkin, Kamara kertoo.

Museoympäristössä ankat puurtavat korkeaa heinää kasvavalla alueella, josta ihmisten olisi heinikon vuoksi mahdotonta kerätä etanoita pois. Ankat haettiin paikallisesta kasvatusankkalasta, ja ne pääsivät laitumelle kesäkuussa.

-?Aluksi ne olivat aika arkoja ja tottuneita syömään vain rehuja. Lopulta ne oppivat etsimään itse ravintonsa, Kamara sanoo.

Toistaiseksi kesä on ollut niin kuiva ja kuuma, ettei etanoita juuri ole näkynyt. Ankoista on kuitenkin hyötyä myös muiden kotiloiden ja tuholaishyönteisten torjunnassa.

Aivan hetken mielijohteesta ankkoja ei voi hankkia etanoidentorjujiksi, vaan ne vaativat myös säännöllistä ylöspitoa.

Ankoista on tehtävä eläintenpitoilmoitus, ja muun siipikarjan tapaan niillä on ulkonapitokielto kesäkuun alkuun asti. Niillä pitää olla yöksi suoja ja talveksi lämmin asumus.

-?Lisäksi ne tarvitsevat juomavettä sekä paikan, jossa peseytyä. Meillä Fiskarsissa niillä on isompi vesiastia, jossa ne voivat työn lomassa pulikoida, Kamara kertoo.

Ankkojen on tarkoitus työskennellä laitumella myös ensi kesänä.

Ilta Sanoma
mercredi 27 juillet 2022 23:23:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.