Ilta Sanoma

Yksittäisiä rikoksia saattaa olla jopa 300. Rikosnimikkeistä törkeimpiä ovat törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja raiskaus. Epäilty on ollut vangittuna viime syksystä lähtien.

Yli 200 seksuaalirikoksesta epäilty 26-vuotias mies vangittiin viime syyskuussa.

Yli 200 seksuaalirikoksesta epäilty 26-vuotias mies vangittiin viime syyskuussa. Kuva: Kalle Parkkinen

Pirkanmaalla tutkinnassa olevan seksuaalirikossarjan uhrimäärä on noussut noin 150:een. Ilta-Sanomat kertoi huhtikuun alussa, että uhrien määrä oli 128. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Hannu Kallioniemi sanoo, että uhreja on kevään aikana tunnistettu lähinnä epäillyn hallusta löytyneestä video- ja kuvamateriaalista. Uhreja on eri puolilla Suomea.

Epäiltyjä rikoksia tapahtui viime syksyyn asti. Syyskuun lopussa 26-vuotias pirkanmaalaismies vangittiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä. Mies on edelleen vangittuna.

Kallioniemi sanoo, että esitutkinta valmistunee loppukesän tai alkusyksyn aikana. Syyte tapauksessa pitää nostaa 30. syyskuuta mennessä. Poliisi joutuu syyskuun aikana harkitsemaan, pyytääkö se käräjäoikeudelta syytteen nostamiselle asetetun määräajan pidentämistä.

Pirkanmaan käräjäoikeus pidensi määräaikaa jo kerran keväällä.

Epäilty tutustui 10-17-vuotiaisiin tyttöihin eri viestisovelluksissa ja pyrki saamaan tytöt lähettämään itselleen alastonkuvia ja -videoita. Tekoihin liittyi myös uhkailua sillä, että epäilty lähettää videoita ja kuvia eteenpäin, jos uhri ei lähetä lisää arkaluontoista materiaalia.

Epäillyn laitteilta löytyi satojatuhansia kuvia ja videoita uhreista. Uhreja on tunnistettu juuri epäillyn hallussa olleesta materiaalista. Vaikka suurin osa epäillyistä rikoksista on tapahtunut verkossa, epäilty on myös tavannut uhrejaan.

Miestä epäillään törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, raiskauksesta, lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, seksuaalipalvelujen ostamisesta nuorelta, pakottamisesta seksuaaliseen tekoon, seksuaaliseen tekoon pakottamisen yrityksestä, kiristyksestä ja törkeästä huumausainerikoksesta.

Yhteensä miestä epäillään yli 200 rikoksesta.

- Niitä saattaa olla lähemmäs 300, Kallioniemi sanoo.

- Yksittäisiin uhreihin epäillään kohdistuneen useita eri rikosnimikkeitä.

Varhaisimmat epäillyt rikokset tapahtuivat vuonna 2016. Materiaalin joukossa on myös henkilöitä, jotka ovat olleet tapahtumahetkellä täysi-ikäisiä. Heidän kohdallaan rikosta ei epäillä.

Kallioniemi sanoo, että epäiltyjen rikosten määrä tekee tapauksesta poikkeuksellisen.

- On poikkeuksellista, että yhden tekijän kontolle on joutunut näin monta uhria.

- Väittäisin, että valtakunnallisesti tällaiset määrät ovat hyvin poikkeuksellisia.

Miten mies onnistui jatkamaan rikossarjaansa näin pitkään? Kallioniemi sanoo, että asianomistajat eivät ole välttämättä kokeneet joutuneensa rikoksen uhriksi.

- Tai he eivät kerro asiasta viranomaisille tai vanhemmille syystä tai toisesta.

Lisäksi Sisä-Suomen poliisilla on tutkinnassa kolme muuta rikossarjaa, joissa on samoja piirteitä kuin Valkeakosken tapauksessa. Yhdessä tapauksessa 22-vuotiasta miestä epäillään useista seksuaalirikoksista.

- Nekin ovat pääsääntöisesti verkkovälitteisiä seksuaalirikoksia.

Uhreja 22-vuotiaalla epäillyllä on noin 40. Epäilty on ollut vangittuna keväästä lähtien.

Kolmannen ja neljännen rikossarjan tutkinta on niin alkuvaiheessa, että niiden laajuudesta ja yksityiskohdista Kallioniemi ei kerro tarkemmin. Toistaiseksi ei ole tiedossa, kuinka mittavista rikossarjoista on kyse.

Ilta Sanoma
mercredi 27 juillet 2022 20:58:00 Categories: Ilta Sanoma Tampereen seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.