Opiskelija saa vastaanottaa yhdeltä lahjoittajalta hieman alle 140 euroa kuukaudessa verottomana. Verotuksen ulkopuolelle jää taloudellinen tuki," /> Opiskelija saa vastaanottaa yhdeltä lahjoittajalta hieman alle 140 euroa kuukaudessa verottomana. Verotuksen ulkopuolelle jää taloudellinen tuki," />

YLE


Opiskelijat elävät yleensä pienellä budjetilla. Suomen opiskelijakuntien liiton SAMOKin varapuheenjohtaja Rico Martikaisen mukaan korkeakouluopiskelijoiden mediaanikuukausitulo oli ennen korona-aikaa 859 euroa.

Elokuussa voimaan tuleva sosiaalietujen lisäkorotus ei tule helpottamaan opiskelijoiden asemaa kovin paljon korkean inflaation vuoksi. Indeksikorotus ei myöskään vaikuta opintolainaan, jota opintotuki suurimmaksi osaksi on.

Hankalassa tilanteessa vanhemmat voivat haluta auttaa jälkikasvuaan rahallisesti. Huomaamatta opiskelija voi syyllistyä veronkiertoon, jos hän ei tajua maksaa saadusta rahasta lahjaveroa.

Kolmen vuoden aikana lahjoittajalta saa ottaa vastaan verottomana alle 5 000 euroa, joten kuukaudessa opiskelijalle saisi antaa ilman ilmoitusta hieman alle 140 euroa. Lahjaveroa ei kuitenkaan tarvitse maksaa, jos vanhemmat antavat taloudellista tukea tietyillä keinoilla.

Kysyimme Verohallinnolta millaisissa tilanteissa lahjavero täytyy maksaa ja milloin verolta säästyy. Tiedot lahjaveroista antoi Verohallinnon johtava veroasiantuntija Taneli Lallukka. Esimerkeissä mainitut henkilöt eivät ole oikeita tapauksia.

1. Lahjaveron lankeamiseen vaikuttaa se, kulkevatko rahat opiskelijan tilin kautta

Aava muuttaa uudelle paikalle opintojen perässä. Ensimmäiseen uuteen kotiin tarvitaan kaikenlaista. Aavan isä haluaa tukea tytärtään ostamalla hänelle tarvittavat huonekalut. Isä lähtee Aavan mukaan ostoksille ja kuittaa maksun kassalla. Täytyykö Aavan maksaa lahjaveroa saaduista huonekaluista?

Lahjaveroa ei tarvitse maksaa suorituksesta, joka on käytetty elatukseen tai koulutukseen. Verolta välttyy kuitenkin vain silloin, jos lahjaa ei ole voinut käyttää muuhun. Siksi Aavan isä voi ostaa hänen puolestaan huonekaluja ilman lahjaveron maksamista.

Isä ei voi antaa Aavalle rahaa sanoen, että sen saa käyttää vain huonekaluihin, sillä kukaan ei pysty valvomaan rahan lopullista käyttöä.

Opiskelijan puolesta on siis mahdollista maksaa laskuja ja vuokria vapaasti tai ostaa esimerkiksi ruokaa, mutta rahan antajan täytyy itse maksaa laskut ja maksut eikä rahoja saa antaa opiskelijalle. Rahat lasketaan lahjaksi, vaikka opiskelija voisi myöhemmin todistaa kuitin avulla käyttäneensä rahat koulutukseen tai kasvatukseen liittyviin asioihin.

2. Maksamatta jättämisessä arvioidaan tahallisuutta

Eino huomaa opintojen lopulla, että hän olikin saanut kolmen vuoden aikana tädiltään enemmän kuin 5 000 euroa, mutta ei ollut tehnyt lahjaveroilmoitusta. Miten Einolle käy?

Lahjaverotus on oma-aloitteista verotusta. Se tarkoittaa sitä, että lahjan saajan täytyy kehotuksetta antaa veronalaisesta lahjasta lahjaveroilmoitus kolmen kuukauden sisällä lahjan saamisesta. Opiskelijan täytyy siis itse laskea, milloin saatu raha ylittää 5 000 euron rajan.

Verohallinnon pääkonttori, jonka seinässä lukee
Lahjaveron alarajan yrittävistä lahjoista täytyy ilmoittaa Verohallinnolle. Ilmoituksen voi tehdä omavero-verkkosivuilla tai täyttämällä paperisen ilmoituksen ja lähettämällä sen verottajalle. / kuvituskuvaPatrik Molander / Yle

Välillä ihmisiä jää kiinni maksamattomista veroista ilmiantojen kautta tai jos pankki tutkii tilille tulleiden rahojen alkuperää.

Einon huolimattomuus ei aiheuta rikosseuraamuksia, sillä seuraamuksissa arvioidaan teon tahallisuutta ja vältetyn veron määrää. Sen sijaan Einon maksamatta olleet verot menevät jälkikäteen maksuun. Verohallinnon on mahdollista myös korottaa veroja rangaistuksena.

Jos Verohallinto epäilee verorikosta, se voi ilmoittaa jutusta poliisille ja syyttäjälle, jotka aloittavat esitutkinnan. Jos veronalainen lahja on tahallaan jätetty ilmoittamatta ja vältetyn veron määrä lähenee jo 8 000 euroa, rikosilmoituksen tekokynnys voi ylittyä ja teko täyttää veropetoksen tai törkeän veropetoksen tunnusmerkistön.

3. Laina täytyy maksaa aina takaisin

Sofian äiti päättää auttaa häntä antamalla lainan. Äiti toteaa maksettuaan Sofialle kymppitonnin, että Sofia voi maksaa sen takaisin sitten joskus. Tarvitseeko lainarahastakin maksaa lahjaveroa?

Opiskelijalle on mahdollista antaa rahaa lainana ilman korkoa. Laina täytyy kuitenkin maksaa, muuten se katsotaan lahjaksi.

Nyrkkisääntö on, että lainalle täytyy olla uskottava lyhennyssuunnitelma. Jos maksuaikataulu on epärealistinen tai on selvää, ettei lainan saaja pysty maksamaan lainaa takaisin, annettu raha on lahja eikä laina.

4. Lahjakortit pitäisi nimikoida

Nooan kummi haluaa tukea häntä opinnoissaan. Hän tietää, että isommasta summasta täytyy maksaa veroa, joten hän päättää tukea Nooalle ostamalla lahjakortteja isoon tavarataloon. Sieltä Nooa voi ostaa, mitä itse tarvitsee. Onnistuuko lahjaveron kiertäminen näin?

Jotta lahjakorttia ei katsottaisi lahjaveron piiriin kuuluvaksi lahjaksi, sillä täytyisi ostaa koulutukseen tai elatukseen liittyviä asioista. Lahjakortti isoon tavarataloon ei siis käy, koska sieltä voi ostaa lähes mitä vain. Lahjakortti esimerkiksi ruokakauppaan taas kävisi elatukseen liittyväksi tukemiseksi.

Lahjakortti pitäisi myös olla nimetty, jotta sitä ei ole mahdollista myydä eteenpäin ja saada siten muutettua lahjakortti rahaksi.

Lahjakorteista, jotka eivät täytä verottomuuteen liittyviä ehtoja, ei tarvitse maksaa lahjaveroa, jos niiden ja saatujen rahojen yhteissumma jää alle 5 000 euron kolmen vuoden ajalta.

Voit keskustella aiheesta torstaihin 28.7.2022 klo 23:een asti.

mercredi 27 juillet 2022 18:41:50 Categories: YLE verotus

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.