Viljami Kaasalainen juoksi Jyväskylän GP-kilpailun voittoon 400 metrillä. Kilpailussa yhteensä kolme suomalaista ylsi ennätykseensä ja samalla en" /> Viljami Kaasalainen juoksi Jyväskylän GP-kilpailun voittoon 400 metrillä. Kilpailussa yhteensä kolme suomalaista ylsi ennätykseensä ja samalla en" />

YLE


Yleisurheilun Kalevan kisat nähdään Ylen kanavilla 4.-7.8. ja EM-kisat 15.-21.8.

Jyväskylän GP-kisoissa tilastoitiin tiistaina suomalaisittain erityisen hyviä 400 metrin aikoja. Etenkin, kun tarkkaillaan tilastoja 2000-luvulla. Kilpailussa peräti kolme suomalaisurheilijaa alitti 47 sekunnin ajan.

Uusiin ennätyksiinsä ylsivät 46,54 ajalla voittoon juossut Viljami Kaasalainen, ajalla 46,80 kilpailun toiseksi sijoittunut Samuel Purola ja ajalla 46,92 kilpailun kolmas Eljas Aalto. Jyväskylän juoksulla Kaasalainen nousi Suomen kaikkien aikojen tilaston kahdeksanneksi.

Tiistain kaltainen juoksu on ollut näköpiirissä yleisurheiluvalmentaja ja Ylen asiantuntija Mikeal Ylöstalon mukaan jo pitkään. Jyväskylässä myös sääolosuhteet osuivat nappiin. Kaasalaisen valmentaja Antti Mero kuvaili tiistain kilpailua kaikkiaan loistavaksi.

- Sade ei haitannut yhtään ja tuuli oli hyvin pieni ja se oli myötäinen takasuoralla, mikä on 400 metrin juoksussa etu, Mero kertoi.

Kaasalaisen kevään harjoittelu sujui erinomaisesti. Onnistuneiden leirien jälkeen juoksija ja valmentaja odottivat kovia tuloksia jo ensimmäisiin kilpailuihin. Kauden alussa vastatuuli ja rentouden puute olivat vielä Kaasalaisen esteenä.

- Vaaditaan tietty määrä kilpailuja, jotta tuloskunto maksimoidaan. Lisäksi vaaditaan vielä kevennetty lepojakso, joka tässäkin onnistui Viljamilla, Mero kertoo Jyväskylän juoksusta.

Vaikeat ajat takana

Kilpailumuotona 400 metrin juoksumatka on kokenut suuren murroksen. Vielä 70-80-luvulla matka oli kovassa suosiossa. Nykyinen Markku Kukkoahon Suomen ennätysaika 45,49 on 50 vuoden takaa.

- Miesten 400 metrin juoksussa taso on ollut viimeisten vuosikymmenien aikana lähestulkoon surkea, Mero kuvailee.

Mielenkiintoista on myös se, että Jyväskylän 400 metrin kilpailu oli Suomen kaikkien aikojen kolmas, jossa kolme urheilijaa on yltänyt alle 47 sekunnin tulokseen. Kaksi aiempaa kilpailua ovat vuosilta 1984 ja 1988.

400 metrin vaikeiden aikojen takana on lyhyempien juoksumatkojen suosio, kun Carl Lewiksen ja Usain Boltin kaltaiset tähdet ovat viitoittaneet tietä pikamatkoilla.

- Pikajuoksussa on ollut nousujohteinen trendi useamman vuoden ajan ja nyt se alkaa levitä sinne nelosenkin puolelle, Ylöstalo kertoo.

Kokonaisen kierroksen matka on kuitenkin mielenkiintoinen, sillä sen pariin voi päätyä niin pikamatkoilta kuin esimerkiksi 800 metriltä. Kauden kotimaiset kärkinimet ovat tulleet matkan pariin kovan nopeusharjoittelun ja pikamatkojen puolelta, Ylöstalo kertoo.

Aallon, Kaasalaisen ja Purolan lisäksi muun muassa Konsta Alatupa, 100 metrin Suomen mestari vuodelta 2019, ja nykyisin 800 metrillä kilpaileva Eveliina Määttänen ovat siirtyneet pikajuoksusta kohti pidempiä kilpailumatkoja.

Riku Illukka, Viljami Kaasalainen, Samuli Samuelsson, Zion Eriksson ja Thomas Jones 100 metrin juoksun jälkeen.
Vielä vuoden 2020 Ruotsi-ottelussa Kaasalainen kilpaili 100 metrillä.Miikka Varila / Yle

Takana lähestymistavan muutos

Ylöstalon mukaan suomalaisten 400 metrin tulokset ovat alkaneet parantua kerrytettyjen nopeusominaisuuksien kautta. Ylöstalo pohtii samalla, onko lähestymistapa 400 metrille ollut aiemmin liian kestävyyspainotteinen.

Takavuosiin verrattuna kotimaisista juoksijoista on löytynyt myös entistä parempia 200 metrin juoksijoita, jonka myötä nopeita urheilijoita on löytynyt myös 400 metrin matkalle. Meron ja Ylöstalon mukaan nopeus on ratkaiseva tekijä myös 400 metrin matkalla.

- Kestävyysjuoksuun kuuluvat rankat harjoitukset ovat jääneet taka-alalle. Ne väsyttävät, mutta syövät samalla nopeutta, Ylöstalo kuvailee.

Muun muassa Purola juoksee 400 metrin kilpailuja puhtaan nopeuden kautta. Hän on tehnyt määrällisesti vähän harjoitteita, jotka kehittäisivät kokonaisen ratakierroksen aikaa. Ylöstalo näkee Purolassa kuitenkin suuren potentiaalin myös 400 metrin juoksuun.

Samuel Purola juoksemassa.
Purola kilpailee 400 metrin matkalla puhtaan pikajuoksuharjoittelun myötä.Lehtikuva

Jyväskylän ennätysjuoksussa Kaasalaisen vauhdinjako osui kohdalleen. Se sisälsi hyvän kiihdyttämisen ja rentouden, jolloin juoksu pysyi yllä maaliviivalle saakka. Nopeus- ja voimaominaisuudet ovat Kaasalaisella kunnossa. Juoksijan harjoittelussa on käynnissä maksimaalisen hapenoton ja nopeuskestävyyden viimeistely.

Meron mukaan Kaasalaisen huippuaika on odotettavissa kahden tulevan kauden aikana. Kestävyysominaisuuksien parantaminen täytyy tehdä varovasti, jotteivat nopeusominaisuudet kärsi. Keväästä 2020 yhteistyötä tehneen Kaasalaisen ja Meron nyrkkisääntö on ollut parantaa ennätystä sekunnin verran kaudessa.

- Katsotaan nyt, miten monta vuotta menee sillä periaatteella, Mero toteaa.

Lue myös:

Viljami Kaasalainen täräytti loistoajan 400 metrillä, viimeksi yli 30 vuotta sitten suomalaiselta nähty kovempi aika - tässä kaikki Jyväskylän GP-illan käänteet

Jälleen Suomen ennätys pikamatkalla! Samuel Purola murskasi yli 20 vuotta vanhan SE:n Ruotsissa: "Kaikki tähdet olivat kohdillaan"

mercredi 27 juillet 2022 17:30:35 Categories: YLE yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.