Useat IS:n haastattelemat ukrainalaiset eivät olleet tietoisia, että Venäjän ja Suomen välinen raja on avautunut ja mahdollistanut venäläisten pääsyn Suomeen.

Espoon Matinkylässä toimivalla avustuspisteellä käy melkoinen kuhina, kun arvioilta 150 ukrainalaista on pakkautunut kerrostalon kivijalassa olevaan tiiviiseen tilaan syömään lounasta sekä hakemaan erinäisiä avustustarvikkeita.

Kaivo-kohtaamispaikan palveluvastaava Petra Rahikainen kertoo paikan olevan lähes henkireikä monelle ukrainalaiselle, sillä se antaa mahdollisuuden tavata samasta maasta ja kulttuureista tulleita. Samalla he pystyvät jakamaan kokemuksia ja käytännön vinkkejäkin vieraassa maassa pärjäämiseen.

-?Meillä on vapaaehtoistiimi, joka koostuu useista niin suomalaisista kuin ukrainalaisista ihmisistä.

- Lähtökohta toiminnallemme on tuottaa yhdessä palveluita ukrainalaisten kanssa, ei niinkään suoraan heille, vaan niin, että he ovat yhdessä aktiivisesti mukana kaikessa toiminnassa.

Ilta-Sanomat jalkautui kysymään, miten ukrainalaiset kokevat jo viisi kuukautta kestäneen sodan. Useat heistä saivat kuulla vasta toimittajalta, että Venäjän ja Suomen välinen raja on avautunut ja mahdollistanut venäläisten pääsyn Suomeen ja myös matkustamisen Suomen kautta muualle.

Lue lisää: Suomi ei ole tällä hetkellä kieltämässä venäläisten maahantuloa - kansanedustajat vaativat kovempia toimia: "Häpeällistä, surullista, armotonta"

28-vuotias Zoriana kertoo olevansa epätoivoinen vallitsevasta tilanteesta. Hänen miehensä taistelee tällä hetkellä etulinjassa Donetskissa. Kuva: Janne Aaltonen

3-vuotiaan lapsensa kanssa Suomeen maaliskuun puolivälissä tullut Zoriana Kozika kertoo miehensä jääneen aluksi heidän kotikaupunkiinsa Lviviin.

Nyt hänen miehensä on siirretty Länsi-Ukrainasta Donetskiin, jossa taisteluja käydään.

- Pidämme Viberin [pikaviestipalvelu] kautta yhteyttä kerran päivässä, jos vain Ukrainan päässä yhteydet toimivat, kotimaassaan kirjanpitäjänä työskentelevä Zoriana kertoo.

Hän kertoo kummisetänsä asuneen jo aiemmin Suomessa ja sanoo itsekin haaveilleensa Suomessa asumisesta ennen sotaa.

- Nyt haluaisin kuitenkin jo takaisin kotiin Ukrainaan.

- Olen epätoivoinen tästä kaikesta, kun ei voi suunnitella mitään ja mies on etulinjassa, hän jatkaa hiljaisella äänellä.

Vantaalla suomalaisperheen luona asuvalla Zorianalla ei ole kovin mieltä ylentävää sanottavaa Venäjästä eikä myöskään venäläisistä.

- Mielipiteeni on hyvin negatiivinen, he ovat aggressiivisia ja pelkään myös Suomessa asuvia venäläisiä. Toki on heitäkin, jotka ovat sotaa vastaan, mutta fakta on kuitenkin se, että Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

Suomen ja Venäjän välisestä rajanylittämisestä Zoriana saa kuulla toimittajalta eikä tunnu aluksi uskovan asiaa.

- Miten näin voi tapahtua, että he pääsevät tulemaan vapaasti, hän hämmästelee lapsi sylissään.

- Pakotteiden pitäisi olla entistäkin tiukempia ja johdonmukaisia, jotta ne varmasti panisivat Venäjän miettimään.

Zorianan mukaan muun muassa venäläistä öljyä ja kaasua ei pitäisi ostaa.

Itä-UkrainaN Harkovan kaupungin lähellä sijaitsevasta Tsyrkunyn kylästä kotoisin oleva Eduard Kostiakovitsh kertoo jääneensä viimeisillään raskaana olleen vaimonsa kanssa mottiin heti sodan alussa. Heidän ei annettu poistua venäläissotilaiden valloittamalta alueelta vapaasti länteen.

- Päätimme tehdä hieman uhkarohkeasti ja menimme sitten Venäjän puolelle Belgorodiin, jossa meillä oli tuttuja, metallitehtaalla työskennellyt 35-vuotias kertoo.

- Vaimoni synnytti lapsemme siis Venäjän puolella.

Belgorodista he ajoivat usean tunnin matkan Suomeen, vaikka tuttavat ihmettelivät reissuun lähtöä vastasyntyneen vauvan kanssa.

- Tulimme Suomeen 13. huhtikuuta ja yllätyin heti siitä miten hyvä vastaanotto on ollut, kivikasvoinen Eduard herkistyy.

- Toki sää on täällä erilainen ja yöttömät yöt, hän naurahtaa.

Espoossa tällä hetkellä elävä perhe voi hyvin, mutta haaveissa Eduardilla siintää palaaminen Harkovaan jonain päivänä.

- Siellä on äitini ja taloni tai mitä siitä sitten onkaan enää jäljellä.

Kommentit Venäjästä ja venäläisistä ovat hyvin samanlaisia kuin muilla avustuspisteen ukrainalaisilla.

- Mitä mieltä voisin olla heistä?

- Toki siellä asuu hyviäkin ihmisiä, mutta ei minulla ole mitään hyviä ajatuksia heistä vallitsevassa tilanteessa.

Suomen ja Venäjän välisen rajan avautumisesta hän saa kuulla toimittajalta.

- En kommentoi, Eduard vastaa ja pyörittelee silmiään epäuskoisena.

14-vuotias Dana Panasyna haaveilee lääkäriopinnoista. Kuva: Janne Aaltonen

Ukrainan pääkaupungista Kiovasta kotoisin oleva 14-vuotias Dana Panasyna tuli äitinsä ja isoäitinsä kanssa Suomeen heti helmikuussa sodan alettua. Isä jäi Ukrainaan.

Lääkärinurasta haaveillut Dana oli juuri ennen sotaa lopettanut paikallisen koulujärjestelmän 9. luokan. Suomeen päästyään hän aloitti yläkoulun 7. luokan.

- Olen tykännyt kovasti Suomesta ja suomalaisista, minulla on halu jäädä tänne myös sen jälkeen, kun sota joskus päättyy, Dana kertoo sujuvasti englanniksi.

Sen sijaan Danan äiti haluaa palata Kiovaan tulevaisuudessa.

Nykyään Espoon Olarissa asuva Dana kertoo mielipiteensä Venäjästä ja ennen kaikkea venäläisistä olevan hyvin ristiriitainen.

- Tiedän monen venäläisen vastustavan sotaa ja haluavan kaiken palaavan normaaliksi. Samaan aikaan sota on totisinta totta eikä näytä olevan päättymässä.

Dana pelkää ihmisten väsyvän Ukrainan auttamiseen ja tyytyvän nykyisiin pakotteisiin.

- Toivon ihmisten jaksavan yhä auttaa Ukrainaa, vaikka sota on kestänyt jo pitkään.

Hän ei kuitenkaan näe ongelmaa siinä, että venäläiset pääsevät matkustamaan melko vapaasti Suomeen ja Suomesta mahdollisesti eteenpäinkin.

- Ne ovat eri ihmisiä, mutta kyllä jotain pakotteita pitää tiukentaa, jotta sotamieliala maassa loppuisi.

Galina Zhohlo toivoo pääsevänsä töihin ukrainankieliseen päiväkotiin, jos ja kun sellainen perustetaan lähitulevaisuudessa. Kuva: Janne Aaltonen

Harkovasta kotoisin oleva Galina Zhohlo kertoo miehensä asuneen Suomessa jo ennen sodan alkua ja työskennelleen rakennustyömaalla.

Sodan alettua Galina tuli 13- ja 17-vuotiaiden poikiensa kanssa Suomeen, jossa odotti melkoinen kulttuurishokki.

- Uusi maa, uusi kulttuuri ja tietämättömyys tulevasta olivat aluksi vaikeita asioita käsitellä.

- Pelkäsin myös vastaanottokeskusta, en osaa sanoa miksi, 40-vuotias kotimaassaan päiväkodissa lastenhoitajana työskentellyt Galina sanoo.

Sekään ei helpottanut tilannetta, että hänen miehensä joutui muuttamaan pois vuokra-asunnosta maaliskuun lopulla.

- Olimme jo aivan toivottomia, kunnes jossain ukrainalaisille apua tarjoavassa Facebook-ryhmässä eräs leskeksi jäänyt mies antoi koko perheellemme mahdollisuuden muuttaa luokseen.

Espoon Nupurissa nyt asuva perhe on päättänyt ainakin toistaiseksi jäädä Suomeen.

- Miehelläni on täällä töitä ja myös vanhempi poikani on saanut täältä töitä.

Galina kertoo, että Vantaalle ollaan perustamassa mahdollisesti lähiaikoina ukrainankielistä päiväkotia, jonne hän pyrkii töihin.

- En halua olla tekemättä mitään, vaan haluan olla hyödyksi ja saada aikaan asioita.

Mielipide venäläisistä noudattaa muiden kaavaa.

- En syytä yksittäisiä venäläisiä, mutta tilanne on mikä se on.

Suomen ja Venäjän rajan avautumisesta hän kuulee ensimmäistä kertaa kysyttäessä, eikä osaa vastata äkkiseltään mitään.

Sekä Suomen että Ukrainan kansalaisuuden omaava Ludmila Arkivuo auttaa vapaa-ajallaan ukrainalaisia pakolaisia erinäisissä asioissa, kuten tulkkauksessa sekä papereiden täyttämisessä. Kuva: Janne Aaltonen

41-vuotias Ludmila Arkivuo on asunut Suomessa jo 19 vuotta.

Kauneudenhoitoalan yrittäjänä toimiva Ludmila halusi heti sodan alettua kantaa oman kortensa kekoon ja on toiminut erilaisissa vapaaehtoishommissa ensin Kirkkonummella ja nyt Espoossa sijaitsevassa avustuspisteessä.

- Tuntuu, että sodan pitkittyessä ihmisten epätoivo on lisääntynyt, kun he ymmärtävät ettei sota olekaan loppumassa nopeasti.

Avustuspisteellä muun muassa tulkkaamisessa sekä erinäisten papereiden täyttämisessä auttava Ludmila kertoo ukrainalaisten tuntevan "suunnatonta kiitollisuutta".

- Monet ovat halunneet tulla Suomeen, sillä täällä pidetään lasten asioista huolta.

Alun perin Krimiltä kotoisin oleva Ludmila näkee Venäjän hyökkäyksen olleen vuosikymmenien pohjatyön tulos. Hän mainitsee venäläismielisen Ukrainan ex-presidentin Viktor Janukovitshin sekä niin ikään venäläismielisen oligarkin Viktor Medvedtshukin, jota on kutsuttu Venäjän presidentin Vladimir Putinin parhaaksi ukrainalaiseksi ystäväksi.

- Me olemme veljeskansa, kukaan ei voinut kuvitella, että "veli venäläinen" suunnitteleekin koko ajan tällaista.

- Tunnemme itsemme kansana petetyiksi. Meitä ammutaan selkään.

Venäjä valtasi Ukrainalle kuuluneen Krimin niemimaan vuonna 2014. Taustalla oli Ukrainan vallankumous, jonka yhteydessä presidentti Janukovitsh erotettiin.

Länsimaat asettivat tuolloin Venäjälle joitakin pakotteita, mutta Ludmilan mukaan ne kohdennettiin alkujaankin väärin.

- Ne pakotteet kohdistuivat eniten Krimillä asuviin ihmisiin eli siis ukrainalaisiin.

Paljon ulkomailla matkustanut Ludmila kertoo pitävänsä Suomea joka matkan jälkeen yhä parempana maana.

Yksi pyyntö hänellä kuitenkin on toiselle kotimaalleen.

- Pankaa raja kiinni, Suomen ja Ukrainan kansalainen päättää.