Ilta Sanoma

Hope Solo sai vankeusrangaistuksen.

Hope Sololla on ollut uran jälkeen ongelmia.

Hope Sololla on ollut uran jälkeen ongelmia. Kuva: Franck Fife / Lehtikuva

Yhdysvaltain naisten jalkapallomaajoukkueen entinen huippumaalivahti Hope Solo on mediatietojen mukaan myöntänyt viime maaliskuussa tapahtuneen rattijuopumuksen.

Winston-Salem Journal -lehti uutisoi maanantaina, että 40-vuotias Solo sai tapauksesta kahden vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen.

Poliisi löysi Solon maaliskuussa sammuneena autonsa ratista Pohjois-Carolinassa sijaitsevan ostoskeskuksen parkkipaikalta. Solon lisäksi autossa olivat hänen 2-vuotiaat kaksoslapsensa.

Lue lisää: Poliisi pidätti ex-futistähti Hope Solon kesken kauppareissun

Solo kertoi maanantaina sosiaalisessa mediassa, että hän on saanut apua alkoholiriippuvuuteensa.

-?Aliarvioin, miten tuhoisa osa alkoholista oli tullut elämässäni. Olen tehnyt suuren virheen, helposti elämäni pahimman virheen, Solo kirjoitti Instagramissa.

-?Tämä on ollut pitkä tie, mutta olen hiljalleen palaamassa arkeen, Solo jatkoi ja kiitti ystäviään, perhettään, asianajajia ja hoitolaitoksensa henkilökuntaa.

Yhdysvaltain maajoukkueessa olympiakultaa 2008 ja 2012 sekä MM-kultaa 2015 juhlinut Solo on ollut aiemminkin pulassa oikeuden kanssa.

Vuonna 2014 Solo pidätettiin kotonaan, kun hänen epäiltiin hyökänneen sisarpuolensa ja 17-vuotiaan veljenpoikansa kimppuun. Solon mukaan kyse oli itsepuolustuksesta, ja tapaus hylättiin myöhemmin.

Ilta Sanoma
mardi 26 juillet 2022 23:37:00 Categories: Ilta Sanoma Jalkapallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.