Moni maallikko saattaa pitää kansallispukuja konservatiivisena asuina. Suomen kansallispukuyhdistyksestä muistutetaan, että nytkään puvut eivät o" /> Moni maallikko saattaa pitää kansallispukuja konservatiivisena asuina. Suomen kansallispukuyhdistyksestä muistutetaan, että nytkään puvut eivät o" />

YLE


Kansallispuvut henkivät historiaa ja tuovat mieleen menneiden vuosisatojen elämänmenon. Saako kansallispukuja siis lainkaan modernisoida ja uudistaa tämän päivän arvojen mukaisiksi?

Ruotsissa on ainakin päätetty kokeilla. Länsinaapurissa on luotu miesten ja naisten kansallispukujen piirteitä yhdistelemällä unisex-kansallispuku, jonka käyttäjä voi olla mitä sukupuolta hyvänsä.

Bäckardräkten (jonka voisi vapaasti suomentaa esimerkiksi Virtaavaksi puvuksi) -nimisen projektin takaa löytyy Fredy Samuel Lundh, taiteilijanimeltään Fredy Clue. Hän on valmistanut unisex-kansallispuvun yhdessä kuvittaja-taiteilija Ida Björsin sekä queer-nuorista koostuvan fokusryhmän kanssa.

Puku ei sovi virallisen kansallispuvun määritelmiin, joten kyseessä on pikemminkin kansanpuku kuin kansallispuku.

Lundh kertoo, että ideat ovat kehittyneet hänen päässään jo vuodesta 2018, vaikka nyt julkaistun unisex-puvun tekoon ryhdyttiin tämän vuoden tammikuussa.

- Se alkoi idealla rikkoa mies- ja naisnormeja ruotsalaisessa kansallispukuperinteessä. Tunsin, että tämä on asia, joka minun täytyy tehdä.

- Ystäväni olivat rohkaisevia, mutta en tiennyt, miten pystyisin tekemään tämän. En ole ompelija tai vaatesuunnittelija.

Kansallispukuinen mies avainviulu kainalossa.
Lundh on myös muusikko. Hän soittaa avainviulua ja pitää kansallispukua esiintymisasunaan.Elisabeth Jubelin

Lopulta Lundh sai yhteyden Boråsin Tekstiilimuseoon ja Ida Björsiin. Hanke alkoi laajentua.

Projekti on ollut Lundhille myös hyvin henkilökohtainen. Hän ymmärsi sen aikana, että hän on ei-binäärinen eli hänen sukupuoli-identiteettinsä ei sovi nainen-mies-jakoon.

Inspiraatiota pukuun on haettu Björsin synnyinseudulta Hälsinglandin kansallispuvusta sekä Lundhin asuinpaikasta Ruotsin länsirannikolta. Lundh kertoo, että puvussa näkyy myös aallot, sillä hän on purjehtija. Värien teema tulee translipusta.

Unisex-kansallispuvun tavoitteena on, että useammat ihmiset voisivat tuntea kuuluvansa kansankulttuuriin ja yhteiskuntaan. Projekti on tehty yhteistyössä Boråsissa sijaitsevan Tekstiilimuseon kanssa, jossa myös projektin lopputulos on esillä.

Projektissa unisex-kansallispukuja tehtiin yksi ja se valmistettiin Lundhin mitoilla. Seuraavaksi Lundh toivoo, että puvusta tehtäisiin kaavat erilaisille kehotyypeille. Hän haluaisi pukuja myyntiin ja kursseja, joilla jokainen voisi ommella itse oman pukunsa.

Kansallispuvuilla esikuvat historiassa

Olisiko vastaavanlainen kaikkien sukupuolten kansallispuku mahdollista kehittää myös Suomessa?

Miksei, mutta tuskin sitä viralliseksi kansallispuvuksi hyväksyttäisiin.

Suomen kansallispukuyhdistys Raita ry:n puheenjohtaja Seija Tiihonen kertoo, ettei hän sanoisi Ruotsin unisex-pukua kansallispuvuksi.

- Se on kansanperinteestä ammentava asukokonaisuus. Minulle itselleni kansallispuku on puku, jolla on selkeä esikuva historiassa.

Tiihonen sanoo, että Suomessa ja Ruotsissa on määritelty tarkasti, mikä kansallispuku on.

- Ne ovat 1700- ja 1800-luvun kansan juhlapukujen toisintoja. Puvuille löytyy esikuva historiassa.

Vetelin kansallispuvussa olevat tytöt tanssivat Kaustisen festariareenalla kansantansseja.
Suomalaisia kansallispukuja näkyi esimerkiksi Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla aiemmin heinäkuussa.Raila Paavola / Yle

Suomessa ollaan kuitenkin Ruotsia tiukempia. Ruotsissa kansallispuvun määritelmä on samankaltainen, mutta kansallispuvun aseman on saanut myös sinikeltainen Ruotsi-puku. Tiihosen mukaan Suomessa ei ole nähty vastaavaa.

- Meillä on Suomi-puku, mutta se ei ole kansallispuku vaan kansanomainen puku. Se ei ole saanut samalla tavalla suosiota kuin tuo Ruotsi-puku.

Tiihonen kertoo, että suomalaiselle kansallispuvulle löytyy museosta vastinkappale, jota on lähdetty tutkimaan, ja josta on tehty nykymateriaaleilla toistettavissa oleva vaate. Kansallispuvulla täytyy siis aina olla selkeä esikuva historiassa.

Hän ei näe kuitenkaan syytä, etteikö Ruotsin kaltaista projektia voisi toteuttaa myös Suomessa. Puku saisi kuitenkin kansallispuvun aseman vain, jos sille löytyisi museosta esikuva.

Lundhin unisex-kansallispuku ei ole Ruotsissa virallinen kansallispuku. Lundh kuitenkin sanoo, että hänen mielestään puku on virallinen silloin, kun ihmiset ottavat sen omakseen ja pitävät sitä yllään. Hän kertoo, että kansallispuvut - kuten muutkin perinteet - elävät ajassa.

- Kulttuuri kehittyy ja tämä on vain yksi osa sitä.

Nainen ja mies suunnittelupöydän ääressä.
Lundh kertoo, että puvun tekeminen on ollut hänelle myös vaikeaa. Hän haluaa saattaa projektit nopeasti loppuun, mutta prosessi on ollut tällä kertaa hidas ja vaatinut kärsivällisyyttä.Elisabeth Jubelin

Projekti jakaa mielipiteitä

Lundh kertoo, että projekti on saanut Ruotsissa kaksijakoisen vastaanoton.

- Minun yhteisöni, läheiset ja monet ruotsalaisessa kansankulttuurissa ovat rakastaneet sitä ja se on inspiroinut heitä. Leikkiminen eri kaupunkien pukujen osilla. He rakastavat, kun näkevät, että perinne kehittyy.

Toinen puoli ihmisistä toivoo, että asiat pysyvät ennallaan.

- He toistavat samoja asioita. "Tämä on mennyt liian pitkälle" ja "tyypillistä Ruotsia". Se ei liity ruotsalaisiin kansallispukuihin. Et ole tyytyväinen elämääsi, näet tämän puvun ja olet vihainen sille. En ole kuullut kansallispukuyhteisön sanovan pahaa tästä.

Ruotsalaisesta unisex-kansallispuvusta on käyty keskustelua myös suomalaisilla kansallispukupalstoilla. Facebookin Kansallispuku-ryhmässä on yli 10 tuhatta jäsentä. Tiihosen mukaan on keskusteltu muun muassa siitä, olisiko Suomessa tarvetta vastaavalle.

Kädet kumihanskoissa nostavat sinivihreäksi värjättyä kangasta värjäysastiasta.
Lundh kertoo pitävänsä silmänsä avoinna, jos joku yhtiö olisi kiinnostunut tuottamaan pukuja enemmän.Elisabeth Jubelin

Tiihonen korostaa, että nykyisetkään kansallispuvut eivät ole tiukasti sukupuoleen sidottuja. Myös kalentereita ja näyttelyitä julkaisseessa Rohkeasti kansallispuvussa -hankkeessa näytetään, että kansallispukua voi käyttää kuka vain.

- Se ei katso sukupuolta. Sieltä löytyy miehiä hame päällä, ja kyllä itse voin laittaa miesten puvun päälle. Se on ehkä enemmän asennekysymys, miten haluaa pukeutua.

Tiihonen kertoo, että yhdistyksen piireissä puhutaan "sekakäyttäjistä".

- Yhdistetään kansallispukua tavalliseen vaatetukseen. Voi olla, että yhdistän tavalliseen vaatetukseen osia naisten puvusta ja osia miesten puvusta. Selkeästi ihmiset tunnistavat, että on hame ja helavyö puukkoineen, joka on miesten asusta, ja se on ihan hyväksyttävää.

- Siihen ei kiinnitetä paljoa huomiota, jos naisella on miesten liivi päällä. Todetaan vain, että sinulla on komea liivi.

Tennareita kansallispukukuosissa

Tiihosen mukaan kansallispuku voisi uudistua Suomessa rohkeammalla arkikäytöllä. Ongelmana on, että käsintehty puku on arvokas, eivätkä monet uskalla käyttää sitä kuin juhlissa.

Kaikki eivät myöskään koe kansallispukua omakseen. Tiihonen sanoo, että silloin kansallispuvusta voi poimia osia tai käyttää kaavoituksen esimerkkejä. Jokainen voi hyödyntää perinnettä omalla tavallaan.

Tiihonen nostaa esimerkiksi artisti Vilma Jään esiintymisasut.

- Hän ottaa kansallispuvuista ideoita, ja ne toteutetaan jollain aivan muulla tavalla. Hänellä oli läpikuultavasta kankaasta tehty paita, mutta se oli tehty kansallispuvun paidan kaavoilla.

Mies silmät kiinni auringonpaisteessa kansallispuku yllään.
Lundh haluaa rohkaista ihmisiä tekemään kansallispukuja eri värisinä ja eri kankaista.Elisabeth Jubelin

Jos arkena ei henno käyttää jopa tuhansia euroja maksavaa hametta, voi ratkaisu löytyä painokankaista. Kansallispukukankaat on kudottu villakankaista, mutta nyt on tarjolla myös puuvillakankaita samoilla kuvioilla.

Kansallispukupainokankaiden tuotanto on Suomessa vielä uutta, ja niitä on tehty vasta viime vuosina. Virossa ollaan sen sijaan jo pidemmällä.

- Siellä on vaikka mitä perinteestä ammentavia tuotteita. On tennareita, kumisaappaita ja sateenvarjoja, Tiihonen kertoo.

Kansallispuvut ovat vahvasti esillä myös Norjassa. Tiihonen sanoo, että Norjassa pukua ei ole juurikaan uudistettu, mutta kyseessä on vahva perinne.

- Ripille pääsevä tyttö saa kansallispuvun lahjaksi, ja sen jälkeen hän käyttää sitä kansallisissa juhlapäivissä. Suomessa ei ole niin vakiintunutta kulttuuria.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella jutusta 27. heinäkuuta kello 23:een asti.

mardi 26 juillet 2022 23:31:20 Categories: YLE kansallispuvut

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.