Ilta Sanoma

Zlatan Ibrahimovic hämmästyttää ulkomuodollaan.

Zlatan Ibrahimovic juhli viime kaudella Serie A:n mestaruutta.

Zlatan Ibrahimovic juhli viime kaudella Serie A:n mestaruutta. Kuva: Daniele Mascolo / Reuters

Ruotsalainen jalkapallosuuruus Zlatan Ibrahimovic, 40, on hurjan kovassa kunnossa reilu pari viikkoa ennen Serie A -kauden alkua.

Ibrahimovic julkaisi Twitterissä kuvan paidattomasta itsestään paljonpuhuvalla saatetekstillä.

- Eri rotua, hän kirjoitti.

Vaikka Ibrahimovic on kärsinyt urallaan lukuisista loukkaantumisista, hän pitää kropastaan hyvää huolta.

Ibrahimovic kävi viime kauden loppupuolella mestaruuden varmistuttua leikkauksessa, josta hän kuntoutuu vielä tovin.

Maalinsylkijä solmi aikaisemmin heinäkuussa AC Milanin kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

Ruotsalaistähti tienaa sopimuksellaan Sky Sportsin jalkapallotoimittaja Gianluca Di Marzion arvion mukaan noin puolitoista miljoonaa euroa. Tämän lisäksi ruotsalainen saa bonuksia suorituksistaan.

Jalkapallotoimittaja Fabrizio Romano arvioi, että Zlatan tienaa peräti yli miljoona euroa yhdestä tehdystä maalista. Mikäli Ibrahimovic tykittää Serie A:ssa esimerkiksi 15 maalia, hänen palkkansa nousee merkittävästi.

Ilta Sanoma
mardi 26 juillet 2022 22:06:00 Categories: Ilta Sanoma Jalkapallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.