Ilta Sanoma

Ilta-Sanomien lukijat ovat huomanneet, että kaikki kallistuu ja senttejä täytyy laskea aiempaa tarkemmin.

Elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet inflaation seurauksena paljon.

Elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet inflaation seurauksena paljon.

Inflaatio koettelee nyt tavallista kansalaista aiempaa enemmän. Ilta-Sanomien lukijat kertovat, miten nousseet hinnat ovat vaikuttaneet heidän arkiseen elämäänsä.

Inflaatio oli kesäkuussa 7,8 prosenttia. Edellisen kerran se on ollut yhtä korkealla vuonna 1984.

Lukijat ovat huomanneet, että kauppalasku on usein aiempaa isompi.

Energian hinta on ollut rajussa nousussa ja se vaikuttaa polttoaineiden hintoihin. Vuoden takaiseen verrattuna 95-oktaaninen bensiini on 57 prosenttia kalliimpaa ja diesel 65 prosenttia kalliimpaa.

Kalleimmillaan polttoaine oli Suomessa kesäkuun puolivälissä. Polttoaineen hinta vaikuttaa etenkin ihmisiin, jotka tarvitsevat työmatkoihin autoa.

- Bensapumppujen järkyttävä hinnannousu sai miettimään työnteon kannattavuutta. Palkasta ei jää kuin rupinen perse jäljelle. Jäänkö kotiin? Kohta voisi olla kannattavampaa, kirjoittaa IS:n lukija.

Sähkön hinta on noussut vuodessa 32 prosenttia.

Sähkölämmitteisessä omakotitalossa asuva lukija kertoo, että uuden sähkösopimuksen hinta oli 27,90 senttiä kilowattitunnilta. Lukijan mukaan omakotitalossa sähköä kuluu vuodessa ainakin 20?000 kilowattituntia. Uudella sähkösopimuksella sähköstä pitäisi siis vuodessa maksaa 5?000 euroa enemmän.

- Konkurssissa ollaan. Ei perus työssäkäyvällä perheellä ole tuollaisia rahoja maksaa lisää. Varsinkin kun kaikki muukin on kallistunut älyttömästi.

Lukijat ovat huomanneet, että harrastaminen tulee nykyään kalliimmaksi. Esimerkiksi kuntosalilla, ravintoloissa ja elokuvissa käyminen on nykypäivänä tyyriimpää.

Elokuvissa käyminen on nyt kuusi prosenttia kalliimpaa kuin vuosi sitten.

Useampi lukija on myös huomannut, että juotavaa ei kannata ostaa reissulla kaupasta vaan ennemmin pakata kotoa mukaan.

- Eilen jäi limppari ostamatta. 0,5 litran pullo 5 euroa, pieni trippimehu 3,5 euroa.

Koska ruoka on kallista, monen pitää tinkiä kauppareissuilla ostoksista.

- Ostos kun ostos, jos on liian kallis kukkarolleni, jätän ostamatta. Näin olen toiminut jo 30 vuotta, nimimerkki WallPaper kommentoi.

Ilta Sanoma
mardi 26 juillet 2022 21:37:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.