Ilta Sanoma

Jakob Ingebrigtsen oli puhuttu urheilija Eugenen MM-kisoissa.

Jakob Ingebrigtsen oli ykkönen miesten 5?000 metrillä.

Jakob Ingebrigtsen oli ykkönen miesten 5?000 metrillä. Kuva: Steph Chambers / AFP

Eugenen MM-kisoissa kultaa 5?000 metrillä ja hopeaa 1?500 metrillä juosseen Jakob Ingebrigtsenin kuulu juoksijaperhe kohauttaa taas mielipiteillään.

MM-mitalistin isoveli Henrik lataa nyt, että pikkuveljen menestystä Münchenin EM-kisoissa yritetään sabotoida.

Edellisissä EM-kisoissa 1?500 metriä on juostu perjantaina ja 5?000 metriä lauantaina. Elokuussa Münchenissä 1?500:n alkuerät kilpaillaan maanantaina, 5?000 metriä tiistaina ja 1?500 metrin finaali torstaina.

- He päättivät lyödä viisitonnisen tonnivitosten väliin. Miksi? Ettei Jakob kilpailisi molemmissa. He eivät halua kilpailijoiden juoksevan "tuplia", Henrik Ingebrigtsen viiltää Nettavisenin haastattelussa.

Henrik Ingebrigtsen kertoo norjalaislehdelle, että ei ole antanut asiasta kisajärjestäjille palautetta.

- Ei ole minun asiani sekaantua siihen. 1?500 ja 5?000 on hyvä kombo. Niin on myös 5?000 metriä ja 10?000 metriä. 5?000 on matka, jolla kympin ja 1?500:n juoksijat kohtaavat. Niin sen pitäisi mennä, Ingebrigtsen selittää.

Jakob Ingebrigtsen, 21, on kultamitalisuosikki EM-kisoissa molemmilla matkoilla. Eugenen MM-kisoissa nousi kohu, kun 1?500 metrillä Jake Wightmanille hävinnyt norjalainen veti kilpakumppaninsa kultamitalin kuvainnollisesti vessanpöntöstä alas.

- Hävisin huonommalleni. Olen pettynyt itseeni, Ingebrigtsen sanoi.

Lue lisää: Norjalaistähti Jakob Ingebrigtsen latasi kitkerän kommentin tappiostaan

Kommentti sai paljon tyrmistyneitä huomioita yleisurheilupiireissä. Espanjalaistoimittaja Angel Cruz Jimenez totesi kommentin "kertovan paljon urheilijasta ja ihmisen persoonasta".

5?000 metrin alkuerässä Ingebrigtsen tuuletteli kesken juoksun katsomoon, mikä lisäsi vihaajien määrää.

Tämä kuva oli monelle liikaa. Jakob Ingebrigtsen osoitteli yleisöä jo kesken 5?000 metrin alkuerän.

Tämä kuva oli monelle liikaa. Jakob Ingebrigtsen osoitteli yleisöä jo kesken 5?000 metrin alkuerän. Kuva: Jewel Samad / AFP

Kisojen jälkeen Jakob Ingebrigtsen vastasi kohukommenttiin.

- Ei kukaan muu pääse pääni sisään ja voi tietää, mitä haluan, tavoittelen, tai mitä aion saavuttaa. Ulkopuolelta on helppoa ymmärtää väärin ja tajuan sen kyllä, Ingebrigtsen sanoi Nettavisenin mukaan.

Isoveli Henrik uskoo, ettei Jakobin ollut tarkoitus satuttaa kommenteillaan Eugenessa.

- Hän koki alisuoriutuneensa. Jos alkaa selittelemään tai keksimään valheita, ei voi menestyä. Ihmiset kokevat oudoksi, että asiat sanotaan suoraan niin kuin ne ovat. Ihmiset ottavat sen omalla tavallaan, Henrik Ingebrigtsen totesi.

Gjert Ingebrigtsenin pojat Henrik, Jakob ja Filip ovat saavuttaneet keskimatkoilta yhteensä seitsemän EM-mitalia ja kolme EM-mitalia. Lisäksi Jakob Ingebrigtsen on olympiavoittaja.

Ilta Sanoma
mardi 26 juillet 2022 14:21:00 Categories: Ilta Sanoma Yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.