Ernest Lawsonista tuli yrityksen ja erehdyksen kautta lopulta näyttelijä. Syksyllä hän aloittaa uutena Tanssii tähtien kanssa -juontajana.Kuva: Piia Arnould

Isyys on Ernest Lawsonin isoin toteutunut unelma. Hänkin on kuitenkin joutunut kokemaan puolisonsa kanssa kesken onnellisen odotuksen, kuinka arvaamatonta elämä on.

Ernest Lawsonilla on takanaan kuukausien työputki. Kalenteri on täyttynyt kuvauksista, juontokeikoista, somehommista, haastatteluista ja Oulun Hupisaarten kesäteatterin harjoituksista.

Perhe muutti heinäkuuksi mukaan Ouluun, ja Oulunsalossa kasvanut Erkku aikoo näytösten välissä näyttää tyttärilleen kaikki lapsuutensa suosikkijutut uimarannoista poniajeluihin.

Kesäkuun alussa julkistettiin tieto, että Erkku hyppää Mikko Leppilammen tilalle Vappu Pimiän juontopariksi Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan. Hän tanssi viimeisimmässä TTK:ssa parinsa Anniina Koivuniemen kanssa aina voittoon saakka.

Samaan ohjelmaan ja työryhmään palaaminen juontajana on Ernestistä luontevaa. Samaan hengenvetoon hän toteaa, ettei juontajan pesti ollut itsestäänselvyys, sillä jokaista saatua työkeikkaa vastaa neljä tai viisi ohi mennyttä tilaisuutta.

"Jokainen esiintyjä joutuu tottumaan siihen, että seiniä tulee vastaan enemmän kuin ovia aukeaa. Olen käynyt lukuisissa koekuvauksissa, jotka eivät ole poikineet yhtään mitään.

Pettymykset kuuluvat tähän alaan, eikä koskaan saa luovuttaa. Olen pyrkinyt tekemään jokaisen työni niin, että se poikii lisää töitä. Nöyränä tässä mennään.

Putoukseen päädyin hieman kulman takaa koekuvausten kautta. Ohjelma oli todellinen onnenpotku, joka muutti koko elämäni. Olen saanut siitä lähtien toteuttaa unelmiani ja tehdä monipuolisesti töitä esiintyjänä.

Viitisen vuotta sitten sain itseni kiinni siitä, etten osannut täysillä nauttia käsillä olevasta hetkestä, vaan mietin koko ajan, mitä parempaa nurkan takana voisi olla. Saatoin miettiä, että vitsi, kun olisin saanut pääroolin enkä sivuroolia tai että miksi noilla toisilla on enemmän katsojia. Sittemmin olen oppinut pysähtymään ja arvostamaan jokaista käsillä olevaa työtä. Jos haluaa koko ajan lisää, ei ole koskaan tyytyväinen.

En usko kohtaloon, mutta olen oppinut luottamaan oikeaan ajoitukseen. Sillä on tarkoitus, miksi jokin työ on mennyt ohi suun. Tärkeintä on, että olen ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Universumi toimii hassuilla tavoilla."

Ernest voisi hyvin kuvitella myös palaavansa joskus alkuperäiseen ammattiinsa opettajaksi. "Vaikka olen hupiukko, työssäni opettajana olen jämpti. Tämä tuli usein yllätyksenä oppilailleni." Kuva: Piia Arnould

Vaimo ja perhe lukeutuvat luonnollisesti Erkun elettyjen unelmien kategoriaan. Parisuhde ja isyys ovat nousseet kahden tytön isän elämän tärkeimmiksi asioiksi. "Oma koti kultainen" on lause, jonka hän liimaa unelmakarttaansa epäröimättä.

Erkun isoimmat unelmat liittyvät nykyään vaimon ja lasten hyvinvointiin, ja ura tulee vasta sitten.

"Tapasin erityisluokanopettajana työskentelevän vaimoni vuonna 2011, kun molemmat opiskelimme opettajiksi. Hän tanssi samassa teatteriproduktiossa ja rakastuimme.

Olemme olleet yhdessä 11 vuotta, ja olen kasvanut liittomme aikana aikuiseksi. Olen oppinut heikkouteni ja vahvuuteni, ja unelmani ovat kirkastuneet.

Vaimoni on mahdollistanut urallani ihan kaiken. Kun jätin opettajan hommat ja ryhdyin freelanceriksi, kävimme vakavan keskustelun, mitä se merkitsee.

Vaikka olen turvallisuushakuinen ihminen, uskalsin luottaa intuitiooni ja hypätä tuntemattomaan. Vaikeinta tässä työssä onkin sietää epävarmuutta. Olen kiitollinen, että töitä on riittänyt, se ei ole missään tapauksessa itsestäänselvyys.

Neljä- ja kaksivuotiaat tyttäremme ovat meille kaikki kaikessa. Pienempi aloitti juuri päiväkodin, ja vaimo palasi päivätöihin. Olemme pienten lasten vanhempia, joilla työajat menevät ristiin, mutta minulle on itsestään selvää, että pidämme huolta myös parisuhteestamme. Laitamme kalenteriin treffi-iltoja ja suunnittelemme ne etukäteen. Parin tunnin leffa- ja ravintolatreffit tekevät ihmeitä. Onneksi ympärillämme on isovanhempia, tätejä ja kummeja, jotka tämän mahdollistavat ja tulevat mielellään apuun.

Kun olemme kaksistaan, emme jauha lasten asioista, vaan kaikesta muusta."

Kuva: Piia Arnould

Lapsena Erkku halusi futariksi, koska koki, että ainoat ammatit hänen näköiselleen ihmisille olivat jalkapalloilija tai muusikko.

Hän kasvoi kylän ainoassa tummaihoisessa perheessä, eikä hänellä ollut kotimaisia ruskeita esikuvia tai samaistumispintaa. Oulunsalossa varttuneen Ernestin togolainen isä on kaupunginvaltuutettuna toimiva tietoliikenneinsinööri ja äiti aikuiskoulutuspäällikkönä työskentelevä lastentarhanopettaja. Sisaruksia on kaksi.

"Joskus, kun menemme vaimon kanssa kauppaan, hän saattaa kysyä, että huomasitko, kuinka kaikki tuijottavat. Vastaus on, että en huomannut, koska minua on tuijotettu lapsesta saakka. Lapsena olin kaveriporukan ainoa ruskea poika.

Eräänä päivänä kaveri näytti jääkiekkokorttia ja sanoi, että katso, n--- maalivahtina. Että sinustakin voi tulla maalivahti. Silloin tajusin, että minut nähdään ihonvärini kautta.

On ihan luonnollista, että lapset erottelevat toisiaan niin. Se, jolla on rillit, on rillipää. Jos on lihavampi kuin muut, on läski, ja jos on ruskea. Jos minua on kutsuttu n-sanalla, on se johtunut siitä, että kiusaajat valitsevat aina sen näkyvimmän asian.

Joskus jouduin vaihtamaan koulumatkani reittiä skinien vuoksi, mutta pääsääntöisesti en ole kohdannut pahasti rasismia. Tiedän paljon hurjempia tarinoita, ja niitä pitää kertoa, koska rasismi ei valitettavasti ole hävinnyt maailmasta yhtään mihinkään.

Nykyään onneksi Suomessa on jo enemmän esikuvia ruskeille lapsille."

Aina unelmat eivät ole lähtöisin pelkästään itsestä, ja joskus ympäristön odotukset jyräävät yli. Lukiossa Erkku halusi muusikoksi, mutta päätyikin hakemaan oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Pitkään Erkusta tuntui, että kaikki muut ympärillä olevat tietävät, mitä haluavat.

Erkku leikkaa lehdestä lauseen "Ole ihan oma itsesi" ja jää katsomaan sitä mietteliäänä.

"Kävin hikarikouluna pidettyä Oulun Lyseon lukiota ja soitin rumpuja bändissä. Jossain kohtaa piti päättää, mitä minusta tulee isona. Kaverit pyrkivät lähinnä lääkikseen tai kauppakorkeakouluun.

Etsin itseäni koko lukion ajan, kunnes päätin, että asianajaja olisi minulle sopiva ammatti ja hain oikeustieteelliseen tiedekuntaan.

Jälkeenpäin ajateltuna se ei ollut täysin minusta itsestäni lähtöisin oleva unelma, vaan yritin valinnallani sopia akateemiseen kaveripiiriin ja tehdä vanhempani ylpeiksi. Sain sillä sosiaalista hyväksyntää. Vilpittömästi luulin haluavani asianajajaksi enkä ymmärtänyt, ettei se ole juttuni.

Pyrin oikikseen kaksi kertaa ja jäin molemmilla kerroilla pisteen parin päähän. Välissä kävin armeijan.

Kaverit pääsivät pikkuhiljaa tahoillaan opiskelemaan, ja minusta tuntui, että aika loppuu kesken. Tuntui, että olin pettänyt sekä itseni että ympärilläni olevat ihmiset.

Kun olin jälleen kerran katsellut sydän rutussa kouluun hyväksyttyjen nimilistaa, soitin itkien äidilleni. Hän lohdutti, että kyllä ne asiat järjestyvät ja löydät vielä paikkasi maailmassa. Sitten hän kysyi, olenko koskaan miettinyt hakevani samalle alalle kuin hän, kasvatustieteelliseen. Olinhan kuitenkin jo vetänyt leirejä ja soittotunteja lapsille.

En ollut oikein tajunnut, että opettajuus on ihan oikea työ, se oli liian lähellä. Menin avoimen yliopiston kursseille ja vakuutuin siitä, että kasvatustiede on juttuni.

Ovet opettajan opintoihin aukesivat ensilukemalla. Se oli paras veto ikinä.

Yliopistolta löysin oman heimoni ja sain olla oma itseni. Yliopiston teatterikerhossa pääsin myös ensi kertaa rumpusetin takaa yleisön eteen. Improtessani ja kertoessani vitsejä koin saavani rakkautta ja vastakaikua ja koukutuin välittömästi. Siitä ei ollut paluuta.

Jälkeenpäin ajattelen, että kaikki meni kuten pitikin. Vaikka olin hyvä koulussa, en usko, että olisin saanut käytyä vaativia lakimiesopintoja loppuun saakka. Sydämessäni tiesin, että musiikki ja esiintyminen ovat niitä asioita, jotka tuottavat minulle eniten iloa ja joiden parissa koen tulevani nähdyksi.

Hain kaksi kertaa myös Teatterikorkeakouluun, mutten päässyt. Se ei haitannut, sillä rakastin opettajan työtä. Kun olin ollut miltei kaksi vuotta töissä, kävin Putouksen koekuvauksissa ja jouduin tekemään valinnan. Rehtorin kanssa päätimme yhdessä, että otan Putous-pestin vastaan ja palaan hommiin sitten, kun pystyn sitoutumaan luokkaan vähintään vuodeksi.

Jossain kohtaa tein päällekkäin kahta ammattia. Opetin päivät ja esiinnyin illat.

Voisin palata opettajaksi koska tahansa, mutta auktoriteetin saaminen takaisin saattaisi kestää hetken. Vaikka olen hupiukko, työssäni opettajana olen jämpti. Tämä tuli usein yllätyksenä oppilailleni.

Joka syksy tunnen pienen piston sydämessä, kun opettajakollegat intoilevat alkavasta lukuvuodesta. Harmittaa, miten vähän yhteiskunta arvostaa opettajia, mikä näkyy palkkauksessa ja resurssien puutteena. Opettajan työ ei ole nykyään enää samanlaista kuin ennen: työnkuva on muuttunut kuormittavammaksi ja alalla uuvutaan helpommin."

Perhe on ollut Erkun suurin unelma lapsesta saakka. Nyt hänellä on kaksi tervettä tyttöä, joista hän ei voisi olla kiitollisempi.

Elämä on kuitenkin arvaamatonta, ja joskus se vetää maton alta.

"Tyttäriemme syntymien välissä vaimoni sai yllättäen keskenmenon.

Hän oli aiemmin mennyt vatsakipujen takia lääkäriin, ja siellä oli selvinnyt, että hän oli raskaana. Vaikka raskaus ei ollut suunniteltu, oli se iloinen yllätys.

Varhaisultrassa kaikki oli vielä hyvin, ja olimme todella onnellisia. Muutaman viikon päästä vaimollani kuitenkin alkoi olla omituisia tuntemuksia, ja päätimme lähteä käymään lääkärissä varmistuaksemme siitä, että kaikki oli kunnossa. Vaan ei ollutkaan. Ultraäänessä ei löytynyt sydämen sykettä, ja saman tien lääkäri ilmoitti, että valitettavasti tämä lapsi ei ole elossa.

Se oli kova paikka, ja kesti selvitä siitä. Suru ei koskaan hellitä kokonaan, se vain muuttaa muotoaan. Nyt ajattelen, että meillä ei olisi tätä täydellistä toista lasta, jos ei olisi käynyt näin. Kaikella on tarkoitus.

Isyys on suurin toteutunut unelmani ja parasta, mitä minulle on tapahtunut. Olen aina nähnyt itseni isänä. Isyyteen liittyy kuitenkin jatkuva huoli ja pelko. Entä jos lapsille sattuukin jotain tai he vaikka sairastuvat vakavasti?

Pelkoon on tyhmää käyttää energiaa, mutta sille ei voi mitään. Se on isyyden raskain puoli. Joka ilta nukkumaan mennessä kiitän tähtiä siitä, että olemme koko perhe terveitä."

Ernest Lawsonin unelmakartassa näkyvät rakkaus perheeseen, leikkisyys ja terveyden ja hyvinvoinnin arvostaminen. "Olen kova huolehtimaan, ja takaraivossani on aina pieni pelko. Äitini sanat, että kaikki järjestyy, kantavat."Kuva: Piia Arnould

Nyt 33-vuotiaana Erkku kokee elävänsä elämänsä parasta aikaa. Monet unelmat ovat toteutuneet, ja vielä on aikaa ja energiaa toteuttaa uusia. Erkku sanoo, ettei kehitys saa pysähtyä missään iässä. Hän uskaltaa luottaa nykyään siihen, että vaikka vastoinkäymisiä tulee ja menee, niin kaikki lopulta järjestyy, kuten tähänkin saakka.?

"Suurin unelmani tulevaisuudessa on, että kaikki olisi yhtä hyvin myös jatkossa. Lapset ja vaimo voisivat hyvin ja tämä turvallisuudentunne säilyisi. Olen kova huolehtimaan, ja takaraivossani on aina pieni pelko.

Viiden vuoden päästä perhe toivottavasti porskuttaa eteenpäin ja muksut ovat vähän isompia ja menossa kouluun. Siitä en välitä, jos jokin rooli jää saamatta.

En tee viisivuotissuunnitelmia, koska ne eivät kuitenkaan pidä. Viiden vuoden kuluttua saatan löytää itseni perheen kanssa vaikka Uudesta-Seelannista lammasfarmilta. Elämäni on muuttunut viidessä vuodessa niin valtavasti, etten olisi koskaan uskonut. Suurimpina opinkappaleina ovat tulleet rauhoittuminen ja luottamus tulevaan."

Kuva: Piia Arnould

Erkku on tänä vuonna lisännyt liikunnan määrää ja palkannut personal trainerin. Hän osti myös pianon ja palasi laulutunneille.

Hän sanoo, että aina voi oppia uutta ja kannattaa pyrkiä parempaan versioon itsestään. Hän ei kuitenkaan halua olla oululaisten, isien, ruskeiden ihmisten tai maahanmuuttajien äänitorvi, vaikka julkisuuden henkilönä häneltä välillä sitä odotetaankin.

"Kun juontajapestini TTK:ssa julkistettiin, sain palautetta eräältä äidiltä, joka halusi kertoa, miten merkittävä representaatio se on hänen ruskealle pojalleen. Se kosketti. Teen työtä, jossa koen olevani hyvä, mutta samalla sillä on valtavan iso merkitys juuri tällä tavoin.

Välillä tuntuu, että olen kyllästynyt elämään tulevaisuuden lasten historiankirjojen sivuilla. Sota ja sairaudet saisivat jo riittää. Tilalle voisi tulla tasaista ja tylsääkin. Haluaisin, että lapseni saisivat elää rauhallista ja onnellista elämää.

Tyttölasten isänä toivon lasteni ennen kaikkea saavan elää tasa-arvoisemmassa maailmassa. Heillä on omat tärkeät unelmansa, ja he saavat toteuttaa itseään juuri niin kuin haluavat.

Toivon lapsilleni onnistumisen kokemuksia, olivat he sitten koneenkuljettajia tai rypsinkasvattajia - sellaisia kuin itse koin opettajana, kun takarivin hiljainen lapsi antoi päättäjäispäivänä kortin: 'Kiitos Erkku-ope tästä vuodesta. Oli paras vuosi ikinä.'"

Syntyi 17.8.1988 Oulunsalossa. Koulutukseltaan opettaja.

Näytellyt mm. Putouksessa, improvisaatioryhmä Kolinassa sekä Kontio & Parmas -sarjassa.

Voitti Tanssii tähtien kanssa -ohjelman 2021 ja aloittaa sen juontajana elokuussa. Avioitui Nelli-vaimonsa kanssa vuonna 2015.

Pariskunnalla on 2017 ja 2020 syntyneet tytöt.