Länsimaiden antama aseapu Ukrainalle on ollut hyvin kohdennettua, sanoo Suomen puolustusvoimien entinen komentaja Jarmo Lindberg.

Tällä hetkellä Ukrainalle on jo annettu raskasta aseapua, jota länsimaat eivät aiemmin halunneet toimittaa. Ukrainaan on toimitettu esimerkiksi kenttätykistöä sekä taistelupanssarivaunuja eli tankkeja.

Viime viikonloppuna Valkoinen talo kertoi Yhdysvaltojen harkitsevan hävittäjiensä lähettämistä Ukrainaan. Aiemmin Ukraina ei ole sodan aikana saanut hävittäjiä aseapuna.

Hävittäjien lähettämisen mahdollisuutta puoltaa Lindbergin mukaan myös se, että Yhdysvaltojen edustajainhuone on näyttänyt vihreää valoa ukrainalaisten lentäjien kouluttamiselle.

- Ensimmäistä kertaa sodan aikana tämä vaikuttaa realistiselta, Lindberg arvioi.

Tärkeää on myös, että viime viikolla Coloradossa järjestetyssä turvallisuusfoorumissa Yhdysvaltojen ilmavoimien komentaja ei sulkenut pois Yhdysvaltojen oman lentokaluston lahjoittamista.

- Yhtenä tyyppinä on mainittu A-10-tankintuhoajakone, Lindberg sanoo.

Muutos on merkittävä, sillä aiemmin Yhdysvaltojen ilmavoimien johto on vastustanut hävittäjien lähettämistä. Lindbergin mukaan yksi vaihtoehto on myös, että Yhdysvaltojen liittolaismaat toimittaisivat lentokoneet.

Lindberg arvioi, että hävittäjien toimittaminen muuttaisi lännen aseavun täysin uudelle tasolle myös laajemmassa mittakaavassa.

- Se olisi turvallisuuspoliittisesti nousu uudelle tasolle. Sittenhän aseavulle ei teknisesti tai suorituskyvyllisesti ole mitään rajaa, Lindberg. sanoo.

Lindbergin mukaan aikataulullisesti vaikeinta on lentäjien koulutus. Se tehtäisiin Yhdysvalloissa ja siinä menisi ainakin puoli vuotta. Lindberg on hävittäjälentäjänä työskennellessään aikanaan vaihtanut neuvostovalmisteisista Mig-hävittäjistä Hornet-hävittäjiin.

- Kyllähän sitä konetta lentää vaikka heti, mutta ei sillä vielä kykene taistelemaan, Lindberg sanoo.

Lisäksi uuden hävittäjäkonetyypin tuominen maahan huoltojärjestelmineen vie aikaa, ja myös huoltohenkilöstö on koulutettava.

Lindbergin mukaan länsimaisia hävittäjiä pitäisi Ukrainalle antaa muutamia kymmeniä, jotta Ukraina voisi vaikuttaa sodan kulkuun.

- Muutamilla hävittäjillä ei tulisi kuin logistista päänsärkyä, Lindberg sanoo.

Raketinheittimet tärkeitä

Ukrainan asevoimien mukaan erityisesti maahan toimitetut uudet raketinheittimet auttavat Venäjän joukkojen pysättämisessä. Ukraina kertoo osuneensa Himarseilla venäläisten aseavarastoihin.

Tähän mennessä Yhdysvallat on luvannut toimittaa Ukrainaan 12 Himars-raketinheitintä, ja nyt niitä on luvattu vielä neljä lisää. Lisäksi länsimaat toimittavat 18 MLRS-raketinheitintä, joita on käytössä myös Suomen Puolustusvoimilla.

Kyseessä on pieni määrä Ukrainan tuhannen kilometrin pituiselle rintamalle, kertoo Lindberg.

Siksi sitäkin tärkeämpää on niiden hyvä liikkuvuus. Himars liikkuu kuorma-auton lailla.

- Himars voi sahata edestakaisin maanteillä, Lindberg sanoo.

MLRS puolestaan liikkuu teloilla, kuten panssarivaunut. Se ei ole yhtä nopea kuin kuorma-automainen Himars, mutta pystyy liikkumaan paremmin maastossa, minkä vuoksi se soveltuu esimerkiksi Suomen olosuhteisiin hyvin.

- MLRS on vähän kuin kilpikonna. Ukrainan täytyy pohtia tarkkaan, mihin ne sijoitetaan, Lindberg sanoo.

Molemmilla heittimillä ammutaan raketteja, joiden kantama on parhaimmillaan noin 80 kilometriä. Lindbergin mukaan niillä Ukraina pystyy iskemään venäläisten komentokeskuksiin ja asevarastoihin.

Raketinheitinjärjestelmillä on mahdollista myös ampua 300 kilometrin päähän yltäviä ohjuksia, mutta niitä Ukrainalle ei ole toimitettu. Niin kauas yltävän ohjuksen taistelukärki on myös suhteellisen kevyt, mikä vähentää tuhovoimaa.

Tähän mennessä suurin osa Ukrainan armeijan tykistöstä on koostunut Neuvostoliiton aikaisesta tykistöstä. Esimerkiksi 2A36 Giatsint-B -nimisellä tykillä voi ampua noin 30 kilometrin päähän riippuen käytetystä ammuksesta.

Ei talvisodan tekniikkaa

Sotaa Ukrainassa kutsutaan tavanomaiseksi sodankäynniksi erotuksena esimerkiksi hybridisodankäynnille ja infosodankäynnille sekä toisaalta ydinaseilla käytävälle sodalle.

Silti myös tavanomainen sodankäynti on muuttunut toisesta maailmansodasta.Aseet ovat yhä tuhovoimaisempia. Tykistön kantama on toista luokkaa kuin talvisodan aikaan, jolloin Suomessa yleisimmin käytetyn kevyen tykin kantama oli noin kymmenen kilometriä.

Tutkija Henrik Järvinen Museo Militariasta kertoo, että jos talvisodan tai jatkosodan aikana olisi haluttu iskeä 80 kilometrin päähän, se olisi ollut tehtävä lentokoneella.

- Lentokone oli ensinnäkin pudotettavissa ja toisaalta se oli sään armoilla, Järvinen sanoo.

Nykyään sotaa käydään yhä kauempaa niin lentokoneilla, ohjuksilla kuin tykeilläkin.

Kantama ei ole kuitenkaan ainoa muutos. Esimerkiksi Himars-raketinheittimessä olennaista on myös sen tarkkuus ja ketteryys. Jarmo Lindberg kertoo, että Himarsista laukaistu raketti pystyy itse korjaamaan kurssiaan.

Renkailla liikkuva Himars voi myös poistua laukaisun jälkeen jo minuutin päästä paikalta. Siten vastustajan tykistö ei ehdi ampua takaisin, vaikka se pystyisikin paikantamaan Himarsin rakettien lähtöpaikan.

Rivisotilaita kuolee paljon

Suurta tuhoa aiheuttavien laitteiden kehittymisestä huolimatta Ukrainan käytävä sota on Lindbergin mukaan varsin perinteistä.

- Se on tykistökaksintaistelua, jossa rivisotilaita kuolee paljon, Lindberg kuvailee.

Sota voisi olla nykyaikana toisenlainen. Lindberg käyttää esimerkkinä droonien rajattua roolia Ukrainan sodassa.

Miehittämättömät lennokit eli droonit ovat uusi osa sodankäyntiä, mutta ne eivät ainakaan tällä hetkellä näyttäydy ratkaisevassa roolissa Ukrainan sodassa.

- Suuret taistelulennokit ovat loistaneet poissaolollaan, Lindberg sanoo.

Lindbergin mukaan Venäjällä suuret taistelulennokit ovat vasta prototyyppiasteella, eikä Yhdysvallat ole toimittanut omia suuria lennokkijärjestelmiään Ukrainalle ainakaan toistaiseksi.

Maavoimat molemmin puolin ovat tosin käyttäneet pieniä lennokkeja vihollisten tarkkailuun ja keskikokoisilla lennokeilla on tuhottu panssaroituja ajoneuvoja. Tunnetuin esimerkki droonista on turkkilaisten Ukrainalle toimittama keskikokoinen Bayraktar TB2-lennokki.

Aseapu ollut oikeanlaista

Eurooppalaisten maiden toimittama aseavun määrä on vaihdellut. Monet Itä-Euroopan maat ovat lähettäneet aseapua ahkerasti.

Jarmo Lindbergin mukaan aseapu on ollut hyvin kohdennettua jo Venäjän hyökkäyksen alkuajoista lähtien. Ukrainalle toimitettiin jo ennen hyökkäystä ja siitä lähtien panssarintorjuntaohjuksia ja ilmatorjuntaohjuksia.

- Oli oikeaan osunutta, että Ukrainalle oli annettu aseita, joilla tuhota kolonnia ja ajoneuvoja, Lindberg sanoo.

Hyökkäyksen alun jälkeen koitti vaihe, jossa länsimaat empivät entistä raskaamman aseavun lähettämistä.

- Ajateltiinko länsimaissa, että Venäjä kukistaa Ukrainan nopeasti? Pelättiinkö eskalaatioriskiä tai sitä, että hienommat aseet jäävät venäläisten käsiin, Lindberg pohtii.

Venäjän vetäytyessä Kiovan läheltä lännen mieli muuttui. Ukraina alkoi saada kenttätykkejä, telahaupitseja ja myös raskaampaa hyökkäykseen soveltuvaa kalustoa, kuten taistelupanssarivaunuja ja panssaroituja ajoneuvoja.

Kokonaiskuvaa kaikesta aseavusta on vaikea saada ja niin on tarkoituskin. Esimerkiksi Suomi on lähettänyt seitsemän puolustustarvikelähetystä Ukrainaan, mutta sisällöstä vain osasta on kerrottu julkisuuteen, jotta venäläiset eivät voi varautua. Ajankohtaa puolestaan ei kerrota, jotta kuljetukset saadaan turvattua.

Suomen lähettämään aseapuun vaikuttaa myös geopolitiikka.

- Suomi ei voi tyhjentää asevarastojaan, sillä sen naapurina on sama maa, joka hyökkäsi Ukrainaan, Lindberg sanoo.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 27.7. kello 23:een saakka.

Lue myös:

Putinin sota on jatkunut jo viisi kuukautta, ja EU:ta riivaavat hintojen nousu, helle ja taantuman pelko - uhkaako Ukrainan asia unohtua?