Ilta Sanoma

Ainakin kolmen eri varusteen haluttavuus näyttäisi olevan nyt selkeässä nousussa.

Ilmastoinnin olemassaolo tai puuttuminen on jo pitkään vaikuttanut niin uuden kuin käytetynkin auton myytävyyteen. Lähes samaan sarjaan kuuluvat tätä nykyä myös vakionopeudensäädin ja automaattivaihteisto.

Ilmastoinnin olemassaolo tai puuttuminen on jo pitkään vaikuttanut niin uuden kuin käytetynkin auton myytävyyteen. Lähes samaan sarjaan kuuluvat tätä nykyä myös vakionopeudensäädin ja automaattivaihteisto. Kuva: Harry Kuurio

Ilmastointi koetaan Suomessa ylivoimaisesti tärkeimmäksi autovarusteeksi, selviää käytettyihin autoihin erikoistuneen Kamuxin yli tuhat vastaajaa keränneestä Suomalaiset autokaupoilla 2022 -tutkimuksesta.

Kaikkiaan ilmastointilaitteen olemassaolo on ensisijaisen tärkeää peräti yhdeksälle vastaajalle kymmenestä.

Seuraavaksi halutuimpia lisävarusteita ovat Suomessa vakionopeudensäädin ja automaattivaihteisto, jonka suosio varusteiden joukossa on myös suurimmassa kasvussa edellisvuoteen verrattuna.

Lue lisää: Kolme autokauppiasta kommentoi vanhaa luksusautoa kovin sanoin: huollon hinta jopa 5?000 euroa laaki - "En kilju riemusta"

Toinen kiinnostava varustenousija on niin sanottu avaimeton järjestelmä, jonka suosio on vuodessa kasvanut useilla prosenteilla.

-?Tämän kesän helteet eivät ole vaikuttaneet tutkimustuloksiin, sillä tutkimus tehtiin jo vuoden alussa. Ilmastointi on vuodesta toiseen vertailun kärkipaikalla, mikä kertoo siitä, että viileä auto on enemmistölle suuri helpotus kesäisin. Toimivan ilmastoinnin suoma mukavuus on tietysti se isoin asia, mutta samalla paranee havainnointikyky ja sen myötä ajosuoritus yleisemminkin. Jokaisella kuljettajalla on varmasti kokemusta siitä, kuinka hermot kiristyvät, jos autossa on sietämättömän kuuma, Kamuxin tiedotteessa kommentoi yhtiön Suomen maajohtaja Jani Koivu.

Lue lisää: Tältä näyttää nyt suurkauppiaan sähköautomyynti -?Sakan johtaja kertoo, mitkä käytetyistä vaihtoehto­autoista kävivät parhaiten kaupaksi

-?Uudemmissa autoissa on lähes aina vakiona automaattinen ilmastointi, joka mahdollistaa lämmön säätämisen oman mielen mukaiseksi. Tällöin huomio säilyy ajamisessa eikä jatkuvassa ilmastoinnin säätämisessä, hän jatkaa.

Koivu kiinnittää tutkimustuloksissa huomiota myös siihen, että kolmantena vahvassa suosionousussa on automaattivaihteiston ja avaimettoman järjestelmän ohella myös lämmitettävä ohjauspyörä.

Lue lisää: Viime vuonna yli 33?000 käytettyä autoa myynyt kauppias paljastaa, millaisia menopelejä suomalaiset tällä hetkellä ostavat

Selitys löytyy Koivun arvion mukaan tässäkin kohtaa kasvaneesta mukavuudenhalusta sekä luonnollisesti myös vuodenajoista, jotka poikkeavat meillä toisistaan merkittävästi.

-?Automaattivaihteiston ja avaimettoman järjestelmän kohdalla avainsana on helppous. Selkeästi yhä useampi suomalaiskuljettaja kaipaa autoilulta vaivattomuutta ja sujuvuutta, oli kyse sitten auton käynnistämisestä tai sen ohjaamisesta liikenteessä. Lämmitettävän ohjauspyörän kasvaneen suosion taustalla on sama logiikka kuin ilmastoinnissa, käännetysti toki. Kesän kuumimmat jaksot ovat pahimmillaan tosi tukalia ja talvella taas voi olla todella kylmä. Aivan kuten ilmastointi tuo ajomukavuutta kesällä, lämpiävä ratti tekee eetvarttia kohmeisille sormille talvella, Koivu sanoo.

Lue lisää: Miksi ulkomailta tuotu käytetty auto pelottaa ostajaa? Yksi syistä on ylivoimainen ykkönen

Autoja ostaville ja myyville kuluttajalle erilaisten autovarusteiden suosiotasot ja niiden muutokset on arvokasta tietoa, sillä erilaisten varusteiden olemassaolo ja puuttuminen vaikuttavat usein esimerkiksi auton myymisen helppouteen sekä toteutuneeseen kauppahintaan.

Kamuxin Suomalaiset autokaupoilla 2022 -tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin online-kyselynä Bilendi Oy:n ylläpitämässä M3 Panelissa. Tutkimuksen otos painotettiin iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan vastaamaan suomalaista väestöä valtakunnallisesti.

Ilta Sanoma
lundi 25 juillet 2022 14:16:00 Categories: Autot Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.