Ilta Sanoma

Michael Johnson esitti kovan väitteen Tobi Amusanin sensaatiomaisesta maailmanennätyksestä.

Tobi Amusan hämmästyi itsekin nähtyään uuden ME-ajan.

Tobi Amusan hämmästyi itsekin nähtyään uuden ME-ajan. Kuva: AFP / Lehtikuva

Pikamatkojen legenda Michael Johnson kyseenalaisti Nigerian Tobi Amusanin maanantaiyönä juokseman naisten 100 metrin aitojen maailmanennätyksen.

Amusan pysäytti semifinaalissa kellon 12,12 sekuntiin. Se alitti entisen, Keni Harrisonin pinkoman ME-tuloksen 0,08 sekunnilla.

Amusan, 25, häkeltyi täysin nähtyään aikansa. Muutkin erän juoksijat olivat puulla päähän lyötyjä.

- En usko, että 100 metrin aikojen ajat ovat oikein. Maailmanennätys lyötiin kahdeksalla sadasosalla. Kisoissa on nähty 12 henkilökohtaista ennätystä ja viisi maiden ennätystä. Ja Cindy Cember kommentoi oman ennätyksensä jälkeen, että hän luuli juosseensa erässä hitaasti. Kaikki urheilijat olivat shokissa, Johnson tviittasi pian ME-juoksun jälkeen.

Cemberin kommenteista uutisoi BBC.

Kuten Johnson kertoi toisessa tviitissään, seuraavan semifinaalin aika parani tarkistuksen jälkeen yhdellä kymmenyksellä. Aikaa pyöristettiin 12,53:sta 12,43:een.

- Ajan pyöristäminen sadasosalla on normaalia. Yhdellä kymmenyksellä ei, moninkertainen arvokisavoittaja kirjoitti.

Amusanin rakettijuoksua ihmeteltiin tuoreeltaan myös Ylen selostamossa.

- Voiko todella olla, voiko todella olla totta? Jos tämä on totta, olemme nähneet maailmanennätyksen, Ylen asiantuntija Tuomas Raja päivitteli suorassa lähetyksessä hämmästystä äänessään.

Amusan oli ennätysvauhdissa myös finaalissa. Hänen voittoaikansa 12,06 ei kuitenkaan päätynyt ennätyskirjoihin, koska myötätuuli tuiversi 2,5 metriä sekunnissa.

- Heidän on syytä maksaa minulle kahdesti! Amusan vitsaili Ylelle viitaten 100?000 dollarin maailmanennätysbonukseen.

Johnson kommentoi kovaa väitettään myöhemmin maanantaiaamuna. Hän muistutti olevansa kommentaattori, jonka tehtävänä on ottaa kantaa asioihin.

- Kyseenalaistin 28 urheilijan (en yhden) ajat ihmettelemällä, oliko ajanottojärjestelmässä toimintahäiriö. Sen jälkeen minua kohtaan hyökättiin. Sain rasistisia solvauksia ja minua syytettiin siitä, että kyseenalaistin kovasti kunnioittamani urheilijan lahjakkuuden, Johnson kirjoitti.

- Sitä en hyväksy. Mutta nyt: eteenpäin, hän päätti.

Amusan ei ole kommentoinut Johnsonin väitettä.

Ilta Sanoma
lundi 25 juillet 2022 13:45:00 Categories: Ilta Sanoma Yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.