Asioille on hyvä varata Latitude 66 Cobaltin mukaan aikaa perusteelliseen selvittämiseen, mutta ympäristöluvan vaatimusten pitää olla selkeitä, j" /> Asioille on hyvä varata Latitude 66 Cobaltin mukaan aikaa perusteelliseen selvittämiseen, mutta ympäristöluvan vaatimusten pitää olla selkeitä, j" />

YLE


Ympäristölupaprosessien venyminen ei huoleta kobolttia etsivää Latitude 66 Cobalt -yhtiötä.

Luvituksen hitaus ei ole ongelma silloin, jos aika käytetään asioiden selvittämiseen ja kehittämiseen, sanoo yhtiön vastuullisuus- ja viestintäjohtaja Jussi Lähde.

Sotkamossa monimetallikaivosta operoiva Terrafame joutui odottamaan koko toimintaansa koskevaa ympäristö- ja vesitalouslupaa vuosikausia.

Prosessin hitautta on kritisoitu, ja valtio onkin luvannut lisää resurssia lupakäsittelyyn vihreän siirtymän nimissä.

Malmilöydöksen kehittäminen kaivokseksi pitää tehdä riittävillä tiedoilla, jotta mahdollinen kaivos ei jää lyhytikäiseksi, sanoo Lähde. Hänen mukaansa luvituksessa korostuvat viranomaisten riittävät resurssit ja myös näiden keskinäinen yhteistyö.

- Kaikkien suomalaisten teollisten toimijoiden kannalta on tärkeää, että mahdollisimman aikaisessa vaiheessa olisi selvillä, mitkä kriteerit täytyy täyttää, että hanke hyväksytään, sanoo Lähde.

Ympäristölupakriteerien pitää Lähteen mukaan olla selkeitä, jotta teollisiin investointeihin saadaan pääomia.

- Suomi on maa, jossa tällaiset investoinnit ovat usein ainakin osin kansainvälisen rahoituksen varassa, ja silloin näiden asioiden viestiminen maailmalle on myös osa Suomi-kuvaa.

Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.

lundi 25 juillet 2022 09:51:38 Categories: Kainuu YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.